Kaupallinen yhteistyö

Odotettavissa maltillista kasvua

PPY 4.10.2018 11:15
Anni Jyrinki
Matti Pörhö painottaa digitalisaation tuomia haasteita, mutta korostaa yhtä lailla sen tuomia mahdollisuuksia. 

Suomessa on 282 113 yritystä. Näistä yrityksistä noin 16 505 toimii Pohjois-Pohjanmaan alueella, eniten yrityksiä löytyy palvelualalta.

Puolivuosittain julkaistava PK-yritysbarometri kertoo, millaisia odotuksia tulevasta alueemme yrittäjillä on ja millaiseksi he näkevät tämän hetken yrittämisen olosuhteet.

”Uusimman barometrin mukaan yritysten suhdanneodotukset ovat edelleen hyvällä tasolla, mutta nyt aiempaa maltillisemmat”, toteaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.

Barometrin kyselystä nousee ilmi yritysten selkeä tarve löytää lisää ammattitaitoista työvoimaa. Noin 21 prosenttia yrittäjistä on ilmoittanut lisäävänsä henkilökuntaansa tulevana vuonna. Vastaavasti vain seitsemän prosenttia uskoo, että työntekijöiden määrä heidän yrityksessään laskisi.

”Alueella on edelleen ponnisteltava työvoiman saatavuuden parantamiseksi, yritysten työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet eivät ole ohi”, Kolehmainen alleviivaa viitaten Pohjois-Pohjanmaata edelleen vaivaavaan kohtaatio-ongelmaan.

Digitalisaation etujoukoissa

Yritysbarometri mittaa myös digitalisaation etenemistä. Pienet ja keskisuuret yritykset hyödyntävät digitaalisista työkaluista ja palveluista yleisimmin omia internet-sivuja sekä sosiaalista mediaa.

”Yritysten tulevaisuuden kilpailukyky edellyttää, että yrittäjien osaamiseen on jatkossa panostettava entistä enemmän. Digitaalisuuden tehokkuuden ja tuottavuuden hyötyjä ei vielä riittävästi nähdä”, arvio Kolehmainen.

Esimerkin digitalisaatiosta ja toimintaympäristön muutoksesta antaa Pörhön Autoliike Oy:n toimitusjohtaja Matti Pörhö.

”Tänään kauppa käy hyvin, mutta ala muuttuu. Menossa on suurin murros sitten auton keksimisen jälkeen”, Pörhö painottaa.

Tällä murroksella Pörhö tarkoittaa autojen sähköistymistä.

”Auto muuttuu rakenteeltaan paljon ja kehityksessä mukana pysyvät yritykset panostavat autoalan tekniseen kehitykseen hurjasti. Auton ympärille muodostuu oma ekosysteeminsä ja autot tulevat kommunikoimaan niin kuluttajan kuin toistensa ja alan yritysten kanssa. Tavoite on, että vuonna 2030 noin 30 prosenttia autoista on jollain tapaa sähköistetty.”

Pörhön mukaan isoin vallankumous koskee lataustekniikkaa. Ja teknologia-alan yritysten suurimman mahdollisuuden hän näkee juuri tässä.

”Euroopassa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan akkutehdasta. Meillä Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaallakin olisi mahdollisuus tehtaan perustamiseen. Autoja tehdään Suomessa, mutta akut tulee Aasiasta, vaikka täältä löytyisi kaikki tarvittava osaaminen ja mineraalit.”

MAINOS

Uutisvirta

17:36
Kyselytunnilla Sipilää hiillostettiin Anne Bernerin SEB-pankin paikasta ja Jussi Niinistön taleban-kommenteista
17:00
Anita Korvan arvokisadebyytti oli lyhyt ja ytimekäs, mutta hiihtäjälupaus ei työnnä päätään lumihankeen – "Olisi kiva itsekin olla joskus taistelemassa kärkisijoista tällaisissa kisoissa" Tilaajille
16:55
Mäki ja Hakola eivät yltäneet sprintin MM-välieriin, molemmat jäivät kolmansiksi
16:32
Poliisi pyytää tietoja Rovaniemellä varastetusta perävaunusta ja moottorikelkasta
16:23
Antti Kaikkonen tuuletuskokouksen jälkeen: Keskustan ryhmä tukee ministeri Berneriä yksimielisesti
15:40
Oulun lääkärikopterin tukikohta saneerataan, valtion rahoitusta tuli 9 miljoonaa euroa toivottua vähemmän
15:35
Pääministeri SS-selvityksestä: "En lyttää historian tutkimusta, mutta ei kiistetä näiden miesten ansioita Suomen puolustuksessa"
80
Aviin kannellaan hoivakodeista yhä useammin, suurimpana huolena henkilöstön riittävyys – Attendo: Työvoiman saatavuus ongelmien syynä
71
Oulun asemanseudulla kuokka uppoaa maahan vuonna 2023 – Kaupungilla suuret odotukset alueen rakentamiselle
46
Terrafamen vuoden 2018 liikevaihto on noin sata miljoonaa euroa parempi kuin 2017 – käyttökatekin lähes kaksinkertaistui
30
Oulun poliisilaitos: Henkilökorttihakemusten määrä pomppasi, lupapalvelut ruuhkautuneet
27
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kieltää antaneensa Anne Bernerille kirjallisen lausunnon – epäselvyyksiä myös ruotsalaispankin kokouspäivästä
24
Asiantuntija: Perussuomalaiset saattavat kiriä vihreiden ohi eduskunnassa — Sdp:n ja kokoomuksen vääntö ykköspaikasta tiivistyy vaalipäivään
22
Kommentti: Oppositio hihittelee sivusta, kun hallituspuolueet tunaroivat – ”Kuka haluaa äänestää puoluetta, jossa ministeriksi valitaan Berner?”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Koko maassa vallitsee normaali ajokeli.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vuokralla asumisen helppous

Asunnon voi aina myydä ja muuttaa varakkaana vuokralle. Ulkomaillakin voi olla kuukausia vuodesta. Vuokralla ikänsä asun... Lue lisää...
Maksettu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image