Kaupallinen yhteistyö

Matkailuun suuria satsauksia

PPY 31.12.2018 5:00
Anni Jyrinki

Mitä Ouluun kuuluu?

Oulun kaupungin tavoite on tulla Pohjois-Suomen suurimmaksi ympärivuotiseksi matkailukaupungiksi.

”Matkailu perustuu paljolti työ- ja kongressimatkailuun. Mutta kaikilla mittapuilla olemme nyt yksi kasvavimmista kaupunkiseuduista maassamme ja tämä on juuri se pointti, johon pitää kiinnittää huomiota. Olemme osa seutua ja jatkossa yhteistyö seudun eri toimijoiden kanssa on avain myös matkailun kehittämiseen”, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala painottaa. Mikä on kaupunginjohtajan näkemys siitä, mitkä voisivat olla Oulun matkailuvaltit?

”Turvallisuus, puhtaus ja arktisuus tulevat ensimmäisenä mieleen. Nämä kiinnostavat turisteja. Lisäksi kokous- ja kongressimatkat tuovat tänne vierailijoita, kuten myös monet tapahtumat.”

Jotta Oulun asema matkailukaupunkina kehittyy, vaatii se paitsi tahtotilaa myös konkreettisia toimia ja investointeja.

”Kiikeliin saadaan pian uusi löylymaailma ja tornihotelli on suunnitteilla. Koitelin toimijahaku juuri päättyi ja aluetta kehitettään rivakasti.”

”Nallikaria on kehitettävä edelleen, Hietasaaren uusi kaava on avain siihen. Tarvitsemme tänne myös monitoimiareenan tai kongressikeskuksen. Luupin uusi konsepti on tulossa ja aseman seutu kaipaa edelleen kasvojen kohotusta”, kaupunginjohtaja esittelee tulevia hankkeita.

Matkailueko­systeemi kuntoon

Kristian Sievers Lapin liitosta kertoo Lapin Arktisesta matkailuekosysteemistä.

”Vuonna 2017 kansainvälisten matkailijoiden määrä ylitti Lapissa ensimmäisen kerran kotimaisten matkailijoiden määrän eli Lapissa matkailu kasvaa nyt kansainvälisen kysynnän kautta.”

”Tällä hetkellä valmistaudumme paitsi matkailun kasvuun, myös aluerakenteiden muutokseen. Matkailuekosysteemissä on nyt kehitettävä verkostoyhteistyötä ja toimijoiden työnjakoa. Keskeisenä tekijänä tässä ovat kasvuhaluiset yritykset ja näiden yhteistyö.”

Yhteistyötä ja verkostoitumista painottaa myös Päivi Penttilä Oulun Matkailu Oy:stä.

”Oulun Matkailun ja Visit Oulun päätehtävänä on yhteismarkkinoinnin johtaminen ja toteuttaminen”, Penttilä aloittaa ja jatkaa, että monin paikoin tuossa tehtävässä on onnistuttu loistavasti.

”Onnistumisen takana on erityisesti toimiva seutuyhteistyö. Emme kyräile toisiamme omista oloistamme. Oulun seutu on ikään kuin mini-Suomi, meillä on kahden tunnin ajomatkan päästä kaupungista niin laskettelukeskus Syöte kuin rantalomakohde Kalajoki ja vielä lähempänä ovat esimerkiksi Rokua Geopark ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Raahen vanha puukaupunki.”

Kuulumisia Kuusamosta

”Haluamme olla Lapin talven ja kesän ykköskohde”, Mats Lindfors Ruka-Kuusamo Matkailu ry:n toimitusjohtaja ilmoittaa painokkaasti ja jatkaa sitten, että toki Kuusamo ei maantieteellisesti Lappia ole, mutta brändimielessä sitäkin enemmän.

Ja Rukalla sekä Kuusamossa meneekin nyt lujaa. Alueelle investoidaan parhaillaan varsin reippaasti ja matkailijoiden määrä kasvaa vuosi vuodelta.

”Me Ruka-Kuusamon Matkailussa vastaamme matkailuvetovoiman ja esimerkiksi lentoyhteyksien kehittämisestä. Edustamme noin 95 prosenttia Kuusamon matkailuliikevaihdosta”, Lindfors esittelee.

Lindfors muistuttaa, että vaikka nyt menee äärimmäisen hyvin, niin haasteitakin vielä riittää.

”Kuten esimerkiksi lentoliikenteen kehittäminen, Rukan kehittäminen ympärivuotisemmaksi kohteeksi sekä kestävän kehityksen huomioiminen matkailussa.”

”Mutta uskon meidän selviävän haasteista, sillä Kuusamossa vallitsee kunnan ja yrittäjien välinen yhteinen tahtotila. Molemmilla osapuolilla on sama tavoite, mutta eri vastuut. Kunta vastaa infrasta ja hankkeista. Yrittäjät myynnistä ja markkinoinnista.”

Enemmän kuin osien summa

Verkostoituminen. Tätä sanaa korostaa Vesa Krökki Rokua Geoparkin toiminnanjohtaja.

Rokua, Oulujokilaakso ja Oulujärvi muodostavat yhdessä Rokua UNESCO Global Geoparkin, jonka matkailun kehittämisestä vetovastuussa on Humanpolis ry. Siihen puolestaan kuuluvat muun muassa Oulun Matkailu Oy, Syöte sekä Rokua.

”Matkailukeskuksena olemme enemmän kuin jokainen yksikkönä”, Krökki huomauttaa.

Nyt tavoitteena onkin nostaa seutu Suomen johtavaksi koulutus- ja kongressimatkailualueeksi. Tämä edellyttää matkailuinfran kehittämistä edelleen sekä alueen toimijoiden toimintaedellytysten parantamista.

Yksi iso kysymys tähän liittyen onkin, että mistä työvoimaa tähän kaikkeen.

”OSEKK kouluttaa tällä hetkellä vuosittain 30 matkailumerkonomia, yhteensä satakunta ohjelmapalveluiden tuottajaa ja vastaanottovirkailijaa sekä oppisopimuksella noin kaksikymmentä matkailualan eri ammattilaista.

Uutena koulutuksena alkaa vuoden 2019 alussa matkailupalvelujen ammattitutkinto, johon on joustava haku. Uskon, että voimme uudella koulutuksella vastata kasvavaan alan työvoimatarpeeseen aiempaa paremmin”, OSEKKin rehtori ja kuntayhtymäjohtaja Jarmo Paloniemi pohtii.

MAINOS

Uutisvirta

91
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
49
Poikkeusluvalla 17-vuotiaana saatu ajokortti ehti vanheta reilun viikon: Nuori mies kaahasi Pyhäjärvellä tutkaan 177 km/h
44
Helsinki-Vantaalla vaaratilanne – matkustajakone laskeutui varatulle kiitotielle
33
Jos presidentti Niinistö liputtaisi Nato-jäsenyyden puolesta, joka toinen suomalainen hyväksyisi liittoutumisen, kertoo Alma Median kysely
27
Liian syvät metsäojat pilaavat vesistöjä – tutkijan mukaan syvälle ojitukselle ei ole metsätaloudellisia perusteita
18
Amerikkalaislehdeltä kova väite: Suomi todennäköisesti salakuunteli Trumpin ja Putinin keskustelut – Ulkoministeriö: Nauhoittamattomuus on sääntö
14
Ulkomainen omistus ei ole riski Suomen huoltovarmuudelle – Asiantuntija: "Kyllä alus tulee, jos maksetaan tarpeeksi korkea rahti"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

241 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

No kylläpä oli taas aloitus. Nyt Lidlin kannattajat voivat taas avata sanaisen arkkunsa. Meidän perheessä ei ole koskaan... Lue lisää...
hyvää kotimaista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image