Kaupallinen yhteistyö

Kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki toisi hyötyjä yrittäjille

PPY 16.4.2019 6:00
Anni Jyrinki

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026.
Tämä kulttuuripääkaupunkihanke kokoaa yhteen eri alojen ja
kulttuurin asiantuntijat sekä ehdottomasti myös yrittäjät.

”Matkailuala, tapahtumatuotanto, ravintolat, logistiikka ja kaupanala”, hankkeen ohjelmajohtaja Samu Forsblom luettelee niitä yrityssektoreita, joille kulttuuripääkaupunkihankkeesta ja mahdollisesta tulevasta tittelistä on varmasti hyötyä.

”Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo koko maakunnalle Euroopan laajuista huomiota ja historiallisesti merkittävää taloudellista hyötyä”, Forsblom kiteyttää.

Konkreettisen esimerkin tästä kertoo hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen.

”Esimerkiksi vuoden 2018 Euroopan kulttuuripääkaupungissa, Alankomaiden Leeuwardenissa yritykset olivat todella tyytyväisiä vuoden vaikutuksiin niiden liikevaihtoon. Kivijalkamyymälöiden myynti nousi jopa 40 prosenttia vuoden aikana. Erityisesti matkailu- ja ravintola-ala sekä luovat alat hyötyvät kulttuuripääkaupunki­statuksesta. Vuosi tuo mukanaan paljon kansainvälistä matkailua ja mediahuomiota.”

Turussa kulttuuripääkaupunkihankkeen 55 miljoonan euron kokonaisbudjetti toi 260 miljoonaa euroa aluetalouteen, kertoo Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjelmajohtaja Samu Forsblom.

 

Ohjelmahaku nyt menossa

Oulun ja koko seudun yrittäjät on pyritty huomioimaan jo alusta alkaen ja hankkeesta on kerrottu tässä vaiheessa tarkemmin hotelliyrittäjille.

”Nyt parhaillaan on menossa hankkeen ensimmäinen ohjelmahaku osoitteessa ouka.fi/2026”, Forsblom vinkkaa yrittäjille.

”Haku on voimassa toukokuun loppuun saakka. Eli mikä tahansa taho, järjestö ja yritys voi esittää omia ideoitaan tai projektisuunnitelmiaan osaksi Oulu2020 kulttuuriohjelmaa”, Rantala-Korhonen neuvoo ja esityksiä toivotaan laajasti juuri nimenomaan esimerkiksi alueemme yrityksiltä.

Rantala-Korhonen muistuttaa, että tässä yhteydessä kulttuuri ymmärretään laajasti eli se kattaa kaiken ruokakulttuurista muotoiluun, yhteisöllisiin tapahtumiin ja urheiluun.

Toki on yrittäjien omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon kulttuuripääkaupunkivuosi vaikuttaa niiden toimintaan.

”Oulun seutu voisi esimerkiksi hakea European Region of Gastronomy –nimitystä jo ennen kulttuuripääkaupunkivuotta ja näin nostaa paikallista ruokakulttuuria esiin alkutuotannosta kiinnostaviin, kunnianhimoisiin ravintoloihin”, Rantala-Korhonen pohtii.

Kyse seutukunnan tulevaisuudesta

Forsblom muistuttaa, että kyse on tavallaan Oulun ja koko seutukunnan tulevaisuudesta.

”Oulun keskustaa on syytä elävöittää ja tuoda esiin positiivisia uutisia Oulusta. Brändäystä on mietittävä ja brändituotteita kehitettävä, siihen työhön toivomme yrittäjiä osallistumaan.”

Taloudellisesta hyödystä konkreettinen esimerkki läheltä meitä on Turku, vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki.

”Siellä kokonaisbudjetti oli 55 miljoonaa euroa, mutta vuoden vaikutus aluetalouteen oli Turun kauppakorkeakoulun tutkimuksen mukaan 260 miljoonaa euroa”, Forsblom hoksauttaa. Rantala-Korhonen jatkaa, että Turkuun syntyi tuolloin muun muassa Logomon uusi tapahtumakeskittymä, ravintola-ala nousi uuteen nousuun ja matkailu kasvoi merkittävästi.

”Samankaltaisia vaikutuksia voidaan odottaa myös Oulussa.”

"Brändäystä on mietittävä ja brändituotteita kehitettävä, siihen työhön toivomme yrittäjiä osallistumaan.”

Leuwaarden

  • Vuoden 2018  kulttuuripääkaupunki.
  • Asukasluku 94 838.
  • Alankomaiden Friisinmaan 
    pääkaupunki.
  • Tunnetaan kahdesta museostaan (Fries Museum ja Princessehofin keramiikkamuseo) ja Euroopan  suurimmista karjamarkkinoista.
MAINOS

Uutisvirta

177
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
45
Puola ja Unkari pääsivät Suomen EU-kokouksessa helpolla – Suomi ja EU-komissio haluavat tulevaisuudessa sulkea demokratiaa halveksivien maiden rahahanat
36
Sarjakärki oli liian kova Lipolle – pesisleiri ja ilmaiskampanja täyttivät Raksilan lehterit
30
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
23
Kaakkurissa juostaan portaita ja poljetaan maastossa – Liikuntamaassa riittää treenaajia, vaikka alue ei ole vielä läheskään valmis
20
Qstockin rakentaminen alkaa viikonloppuna – katso kartasta, miten festivaali muuttaa liikennejärjestelyjä
19
The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Pienellä paikkakunnalla kykenee toimia vaikka sahayrityksessä ym. ammateissa, mutta miten on toiminta hieman laajemmin k... Lue lisää...
Hakkarainen on äijä,...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image