Kaupallinen yhteistyö

Korjaaminen vaihtui myymiseksi ja asentamiseksi

Akkutalo palkittiin Pohjois- Pohjanmaan Yrittäjien vuoden kaupantekijä -palkinnolla 2016.
PPY 28.12.2016 11:00
Ville Koivuniemi

”No nykyään minä toimin enää sellaisena tsupparina täällä. Autan kun tarvitaan”, Akkutalon Esko Markuksela sanoo.

”Ensimmäisenä se tänne tulee ja viimeisenä lähtee”, joku huikkaa heti tarkennukseksi.

Vuodesta 1972 lähtien Akkutalon vetovastuussa ollut Markuksela on nähnyt kehityksen, jossa Akkutalo on muuttunut mutkat suoristaen akkujen korjaajasta niiden myyjäksi.

”Vielä 1970-luvulla akun hinta vastasi työmiehen kuukauden palkkaa. Silloin akut kuljetettiin usein yöksi lämpimään, jollloin niihin saattoi tulla kolhuja. Ja korjaaminen kannatti, koska esimerkiksi kotelon vaihto maksoi 30 prosenttia uuden akun hinnasta”, Markuksela muistelee.

Vaikka akkuja korjataan nykyään murto-osa aiempaan verrattuna, Markuksela on tyytyväinen siitä, että aiemmin sotkuinen työ vaarallisten aineiden keskellä on muuttunut siistiksi sisätyösi.

”Ei ainakaan tarvitse olla niiden ja happojen ja myrkkyjen kanssa missään tekemisissä”, Markuksela täsmentää.

Akut osa auton sähköjärjestelmää

Autot ja akut ovat muuttuneet myös kuluttajan näkökulmasta. Aiemmin akun vaihtaminen ei ollut temppu eikä mikään, mutta uusissa autoissa akku on osa auton sähköistä järjestelmää, mikä monimutkaistaa akun vaihtamista merkittävästi.

”Siinä mielessä tässä on menty ojasta allikkoon”, Markuksela toteaa.

Akkutalon kaltaisille palveluntarjoajille autojen sähköistyminen tarjoaa toisaalta lisää työtä, kun yksityishenkilön ei kannata enää vaihtaa akkuaan omatoimisesti, jos ei tiedä, mitä on tekemässä.

Akkutalo myy akkuja laidasta laitaan, mutta sen sesonki ajoittuu koville pakkasille, jolloin henkilöautojen akut ovat kovilla. Se laittaa myös henkilökunnan koville.

”Joidenkin asiakkaiden on vaikea ymmärtää sitä, että emme ole auki lauantaisin. Mutta tämä on fyysisesti niin kovaa työtä, että palautumiselle täytyy riittää aikaa”, Markuksela sanoo.

Työntekijöiltä vaaditaan myös monenlaista osaamista.

”Kiireisenä talvipäivänä voi olla kymmenkertainen työ hiljaisempaan kesäpäivään verrattuna. Jos teemme virheitä ja autojen järjestelmät menevät rikki, siitä tulee äkkiä tuhansien eurojen kustannukset.”

MAINOS

Uutisvirta

20:18
KeKi ei saanut hippaa hallitsevasta Suomen mestarista JoMa:sta – "Taas on pienen mietinnän paikka"
20:18
Puheenjohtajat saivat käsiinsä hallitusneuvotteluiden euromäärät, mutta Rinne ei hiiskunut luvuista – Tiistaista tulossa ratkaiseva päivä
20:11
Kuikka käveli ennätysvauhdilla MM-kisoihin: Ei hirveästi jäänyt varaa, mutta päätavoite täyttyi
20:08
Pohjois-Suomen erämessujen kävijätavoite ylittyi – Ouluhallilla kävi kolmen päivän aikana yli 38 000 messuvierasta
19:55
Kesä kävi kylässä ja ensi viikolla palataan tavanomaisiin lämpötiloihin – maanantaina Oulun seudulle tulee sadekuuroja
19:00
Analyysi: Kuntaliitos toi Ouluun kyläpolitikoinnin, kaupungin päätöksenteko joutuu koetukselle – edessä isoja päätöksiä taloudesta ja elinvoimainvestoinneista Tilaajille
18:47
Letonniemen maastopalo Toppilansaaresta kuvattuna
60
HS: Yli 30 Suomen eurovaaliehdokkaista on ollut syytettynä rikoksesta – joka neljännellä perussuomalaisten ehdokkaalla ollut syyte, yksi puolue silti omilla luvuillaan
42
Sebastian Tynkkynen pyytää eroa Oulun kaupunginvaltuuston jäsenyydestä – perustelee eronpyyntöään kansanedustajan tehtävillä
33
Oulun kaupungin budjettivaje täytyy korjata, mutta mistä ja mitä sitten? Lukijalta
28
Rinteen mukaan näyttää siltä, että talousasiat ratkeavat – hallitusneuvotteluissa väännetään sunnuntaina muun muassa rahasta
27
Alankomaat voitti Euroviisut, yleisöäänet ratkaisivat voiton – katso voittoisa esitys
22
Puheenaihe: Voisiko kuka tahansa valita Vuoden urheilijan? "Viimeinen pisara minulle on e-urheilu"
15
Itävaltaan ennenaikaiset vaalit "niin pian kuin mahdollista" – Varaliittokansleri erosi salavideon paljastaman korruptiotapauksen vuoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pankki kiimassa säähtöihini

Vuosikausiahan tuo pankki on ehdotellut aikoja sijoitusneuvojalle. Pitävät jonkun aikaa taukoa ja uudelleen, vaikka ilm... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image