Kaupallinen yhteistyö

Johanna Rahko jäi koukkuun swimruniin, joka antaa kestävyyttä pitkiin työpäiviin ja on hyvä vastapaino kiireiselle arjelle

PPY 26.10.2019 6:00
Anna Raudaskoski
Swimrunissa juoksuosuudet ja uiminen vaihtelevat, kertoo Johanna Rahko. 

Pihasuunnittelun ammattilainen Johanna Rahko löysi viime suvena itselleen lajin, jonka avulla pääsee hetkeksi irti yrittäjän hektisestä työstä. Harrastus antaa voimia ja kestävyyttä pitkiin työpäiviin. Harrastamaan ehtii pari kolme kertaa viikossa kesäisin.

Swinrun on laji, jossa uiminen ja juoksuosuudet vuorottelevat. ”Lajia voi harrastaa paikoissa, missä järven tai meren lähellä on hyvä juoksumaasto. Samalla saa olla luonnossa ja pysähtyä vaikka ihastelemaan maisemia, jos siltä tuntuu”, luonnehtii Carmenia Oy:n osakas ja yrittäjä Johanna Rahko. Hän toimii myös Viherrakennus Pihakukkojen toimitusjohtajana.

Rahko on harrastanut uintia jo pidemmän aikaa ja kuuli juoksua ja uimista yhdistävästä lajista uintikaveriltaan. ”Käyn Kempeleen Pyrinnön masters-ryhmässä, swimrunia on innostunut harrastamaan jo useampi uimari tiimistämme”, Johanna Rahko kertoo.

Yhdessä tekemistä ja paikkojen tutkimista

Harrastajia löytyy Oulun alueelta joitain kymmeniä. Yhteyttä pidetään Facebook-ryhmän kautta, siellä sovitaan paikoista, minne kulloinkin mennään. Oulussa harrastetaan vaikkapa Kuivasjärvellä tai Valkiaisjärvellä. Myös Limingan Rantakylällä on sopivat puitteet swimrunille.

Mukaan saavat tulla kaikki lajista kiinnostuneet.

”Ryhmään voivat tulla kaikki halukkaat kuntotasosta riippumatta. Kuljemme porukassa ja etenemme sen mukaan, että kaikki pysyvät tahdissa mukana”, Rahko painottaa.

Jos nopein uimari on rannalla ennen muuta ryhmää, voi hän odottaessaan käydä pyrähtämässä vaikka pienen juoksulenkin. ”Swimrun on mukavaa yhdessä tekemistä ja paikkojen tutkimista. Vauhdin voi sovittaa mieleisekseen.”

Matkat vaihtelevat ja kymmenen kilometrin reitti tuntuu tällä hetkellä sopivimmalta. ”Viiden kilometrin matka tuntuu loppuvan kesken”, kertoo aiemmin erikseen juoksua ja uintia harrastanut 36-vuotias yrittäjä.

Uintityyli on vapaa, krooli eli vapaauinti on nopein ja helpoin tyyli märkäpuku päällä.

Kisoista tavoite harrastukselle

Rahko on osallistunut jo kilpailuihin. Viime kesänä hän sijoittui neljänneksi naisten kymmenen kilometrin matkalla Saimaa swimrunissa, joka pidettiin Puumalassa. Naisten sprinttimatkaan otti osaa 20 kilpailijaa.

”On ollut mielenkiintoista lähteä kokeilemaan kilpailemista. Tuntemattomissa paikoissa maastossa saattaa olla yllätyksiä, siitäkin huolimatta, että kartasta ja ilmakuvista on tutustunut niihin etukäteen. Kaikkeen ei osaa aina varautua, ja se tekeekin lajista mielenkiintoisen.”

Harrastusta motivoi, kun on tavoite, vaikka kilpailut ovatkin leikkimielistä kisailua. Mukaan pääsevät kaiken kuntoiset osanottajat eikä kilpailua tarvitse jännittää.

Kuvauspäivänä syyskuussa Valkiaisjärven rannalla Johanna Rahkoa hytisyttää hieman. Päälleen hän on pukenut kylmän ilman vuoksi pidemmän märkäpuvun. Käsissä on lättärit, joista saa lisävauhtia uimavetoihin. Rahko on toipumassa parin viikon flunssasta. ”Aikomuksenani on osallistua Espoossa Nuuksion maisemissa järjestettäviin kisoihin. Käyn kokeilemassa, miten harjoittelu luonnistuu sairastelun jälkeen, etten mene kisaamaan kylmiltään”, hän toteaa.

MAINOS

Uutisvirta

20:19
Tällainen on venäläinen lumensyöjä – katso video monsteriveturista
20:03
Kärppien lahjakas puolustaja Aino Karppinen pelasi nuoruutensa poikien joukkueissa ja käy yhä poikajunioreiden treeneissä: "Tykkään, kun saa taklia, eikä tarvi väistellä ketään" Tilaajille
20:03
Odotukset korkealla Kärppien leirissä pudotuspelien alkaessa – "Mahdollisuudet mennä ihan päätyyn asti"
18:53
Suuta ei hoideta tarpeeksi – hammaslääkäriin pitäisi mennä kahden vuoden välein eikä kuin kampaajalle "tarvittaessa" Tilaajille
18:45
Suomen ampumahiihtäjät jäivät 20 parhaan ulkopuolelle MM-parisekaviestissä
18:20
EU:n rahoituskehysneuvottelut alkoivat – Emmanuel Macron: "Tämä voi viedä useita tunteja, useita öitä ja useita päiviä"
18:17
Naisten maailmancup-kauden pisin kisa oli tuskien taivalta Pärmäkoskelle – "Olisi pitänyt juoda useammin"
44
Nyt se on tutkittu – moni pitää vihreään kuluttamiseen kannustamista vastenmielisenä tuputtamisena
39
Karjasilta on kaikesta huolimatta vielä yksi maamme yhtenäisemmistä jälleenrakennusalueista – joitain käsittämättömiä kötöstyksiä löytyy Lukijalta
28
Kärpät säilytti sarjataulukon piikkipaikkansa nihkeähköllä voitolla sarjajumbosta – Sportin Dufva: ”Paras tänään näkemäni maalintekijä oli Hannu Hilli Oulun Värisilmästä”
25
Uudet liikennemerkit tulevat Suomen teille – keltainen viiva vaihtuu valkoiseen
24
Lehto Group aloittaa yt-neuvottelut, yhtiön koko vuoden tulos reilusti tappiolla – neuvottelujen piirissä 400 ihmistä, yli sadan työt vaakalaudalla
21
Oulun joukkoliikenteen lippuja voi pian ostaa automaateista seitsemästä eri paikasta – Lentokentälle tulossa kaivattu yhden bussimatkan ostomahdollisuus
14
Keskustan puheenjohtaja Kulmuni Mikko Kärnän seksiviesteistä: "Kaikille sattuu välillä myös tyhmyyksiä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamusta alkaen Etelä-Lapissa lumipyryn vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image