Kaupallinen yhteistyö

Ikääntyminen ajoi ratkaisuun: Elsi ja Erkki Ylitalo etsivät jatkajaa 80-luvun puolivälistä Piipsjärvellä toimineelle maa­ti­la­mat­kai­lu­yri­tyk­sel­le

Elsi Ylitalo kertoo, että paikka on kyläläisten uimarantana paitsi silloin kun rantamajalla on vuokralaisia. Lampea rakennettaessa paljastui kolme lähdettä, joista sen vesi nyt tulee. KUVA: Anna Tilvis
PPY 1.1.2020 7:00
Anna Tilvis

Elsi ja Erkki Ylitalo ovat toimineet maatalousyrittäjinä 50 vuotta. Tilalla on ollut muun muassa lihakarjaa ja hevosia. Maatilamatkailu alkoi pihapiirin läheisyyteen hankitun mummonmökin vuokraamisesta 1980-luvun puolivälissä.

”Laitoimme tien varteen kyltin, että vuokrataan mökki. Samana iltana tulivat ensimmäiset vuokralaiset”, Elsi Ylitalo sanoo.

Vuokraus laajeni kahdella rannan tuntumaan rakennetulla paritalolla sekä rantamajalla. Maatilamatkailu on ollut koko ajan oheistoimintaa. Vuosikymmenten kuluessa vuokrauksessa on koettu monenlaisia vaiheita.

”Aluksi matkailijat tulivat suoraan tien päältä ja mökit täyttyivät sillä tavalla. Pienelle karavaanarialueelle tehtiin joskus suunnitelma, mutta se on jäänyt toteuttamatta.”

Majanvuokraus suosittua

Toiminta on jatkunut vireänä. Mökit ovat kesäkäytössä, ja niiden käyttäjissä on paljon vakioasiakkaita, jotka tulevat paikalle vuodesta vuoteen.

”On reissutyössä olevia miehiä. On ihmisiä, jotka tulevat tapaamaan sukua ja varaavat täältä majapaikan. Weteraanikonepäivien ja tapahtumien aikana meillä on täyttä.”

Rantamajaa vuokraavat sekä yksityiset ja yritykset ympäri vuoden. Sitä käytetään häissä, syntymäpäivillä- ja muissa perhejuhlissa. Siellä järjestetään pikkujouluja ja saunailtoja.

”Asiakkaita on riittänyt. Meillä ei ole pitopalvelua, mutta ohjaan tarvitsijoita kääntymään paikallisten pitopalveluyrittäjien puoleen. Usein ihmiset hommaavat tarjoilut itse.”

Rantamajan edessä avautuu järvestä erotettu lampi, jossa on poikkeuksellisen kirkas vesi. Siinä on mahdollisuus avantouinnille. Sauna lämpiää kuumaksi kahden kiukaan voimin.

”Lampi ruopattiin viime vuonna. Rantamajaan on asennettu aurinkopaneelit. Pientä kunnostusta ja ylläpitoa tehdään jatkuvasti”, Ylitalo kiittelee vuolaasti miehensä monitaitoisuutta.

Yrityksen myynti nyt ajankohtaista

Pitkän työuran tehneellä pariskunnalla on käsillä yritystoiminnan jatkajan etsiminen. Ylitalo kertoo, että olisi mukava olla täyspäiväisesti mummu ilman työhön liittyviä sitoumuksia. Yritykselle ja tilalle etsitään ostajaa. Omien lasten joukossa jatkamiseen ei ole kiinnostusta.

”Me aloitettiin itse ihan montusta. Tästä on helpompi lähteä jatkamaan, koska on määrätty vakioasiakaskunta ja tilat ovat kunnossa. Kehittämismahdollisuudet ovat hyvät. Rinnalle sopisi vaikka pitopalvelu tai eläimet, vaikka hevoset. Tilalla on iso talli. Nettiyhteydet tulevat valokuitua pitkin.”

Syynä yrityksen myyntiin on yksinkertaisesti ikääntyminen. Päätös on kypsynyt pikkuhiljaa, ja henkisesti siihen on ehditty sopeutua.

”Aloin puhua tutuille, että hommatkaa meille ostaja. Aluksi tuntui, että tämä lähtee heti, mutta niin ei käynyt. Myymme kaikkea yhdessä tai erikseen.”

Ylitalo on ollut Oulaisten yrittäjien jäsenenä alusta alkaen. Yrityskaupan puitteissa yrittäjäjärjestöön on oltu yhteydessä jonkin verran. Arvonmäärityksessä ja myynnissä on käytetty kiinteistönvälittäjää.

”En ole osannut pitää itseäni niinkään yrittäjänä, vaan olen maatalon emäntä. Olen tykännyt tästä työstä ja parasta palautetta on, kun asiakkaat tulevat uudestaan.”

MAINOS

Uutisvirta

11:23
Korkeakoulujen kevään yhteishakussa ennätysmäärä hakijoita – haettavina vieraskieliset ja Taideyliopiston koulutukset
11:19
Oululaista äijäbalettia ja ilmakitaransoittoa on luvassa Talent Suomi -ohjelman aloitusjaksossa
11:12
Suomen Tieyhdistys kannustaa hakemaan avustuksia yksityisteiden perusparannuksiin – rahoitustilanne parempi kuin vuosiin, yhdistys sanoo
10:58
Lumo-valofestivaali avaa teoshakunsa vuodelle 2020
10:51
ELY-keskus rahoitti hankkeita Pohjois-Suomessa reilulla 28 miljoonalla – Pohjois-Pohjanmaalla rahoituksen määrä laski huomattavasti
10:24
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa
10:14
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli kahdeksaankymmeneen – Aasian pörssit ja matkailuosakkeet laskivat
75
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
53
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
9
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
9
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
6
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
3
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pulut kaupan edustalla

Näät heti siinä Lidlien pihalla. Heille se mättö käy, kun eivät ole parempaan tottuneet. Lue lisää...
ASIAKAS KUNNAN TASO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image