Kaupallinen yhteistyö

Hallituksen ohjelma ei unohtanut yrittäjiä

PPY 29.8.2019 6:00
Anna Tilvis

Yrittäjien pelot hallitusohjelman suhteen osoittautuivat pääosin turhiksi. Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen kommentoi hallitusohjelmaa,

”Oli monia uhkakuvia, millainen hallitusohjelma tulee ja millä tavalla yrittäjyys otettaisiin huomioon. Suurin osa peloista oli turhia. Tällä agendalla mennään ja tavoitellaan parempaa toimintaympäristöä yrittäjille”, Kolehmainen arvioi.

Hyvää hallitusohjelmassa oli, että listaamattomien yrityksien osinkoverotuksen kiristäminen jäi pois hallitusohjelmasta yrittäjien tavoitteiden mukaisesti. Myönteistä oli myös, että yrittäjävähennys säilyi.

”Puolet yrityksistä on henkilöyhtiöitä. Yrittäjävähennys on kehitetty luomaan verotuksellista tasa-arvoa. On tärkeä, että yritysmuodosta riippumatta yritykset ovat tasa-arvoisessa asemassa ja yrittäjät voivat päättää toiminnasta käsin, minkä muotoisessa yrityksessä toimivat.”

Sukupolvenvaihdos huojennus tärkeä

Hyvää verotuskirjauksissa oli myös, että arvonlisäveron vähennyksen alarajahuojennus säilyi.

Kolehmainen toteaa, että omistajanvaihdokset ovat tärkeä asia alueen elinvoimalle. Nelisentuhatta yritystä haluaa seuraavan viiden vuoden aikana luopua yrityksestään. Onnistuneiden omistajanvaihdosten turvaaminen on tärkeää, koska monesti omistajamuutos mahdollistaa uuden kasvun, kun se siirtyy joko sukupolvenvaihdoksen tai myynnin kautta uusille omistajille.

”Sukupolvenvaihdoshuojennus jatkuu, mikä on tosi tärkeää. Kuitenkin vain noin viidennes omistajanvaihdoksista on sukupolvenvaihdoksia ja suurin osa on kauppoja. Yrityksen työntekijät olisi helppo kohderyhmä ostamaan ja jatkamaan yrittäjänä. Toivottavasti hallitus lähtee selvittämään, miten henkilöstön mahdollisuuksia ostaa yritys voitaisiin helpottaa. Tässä kohtaa lähipiirin huojennussäännöt toimisivat erittäin hyvin.”

Agendalla paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen on vahvasti yrittäjäjärjestön agendalla, tältä osin selvät hallituskirjaukset uupuvat. Helpointa olisi tällä hallituskaudella poistaa laista sopimisen kiellot. Kolehmainen kertoo, että laista löytyy noin 50 erilaista sopimisen kieltoa, jotka estävät yleissitovuuden perusteella työehtosopimusta noudattavia yrityksiä sopimasta toisin. Oikeus on vain järjestäytyneillä yrityksillä. Yrittäjien tavoitteena on poistaa nuo 50 kieltoa.

Perhevapaajärjestelmän puiminen on uuden hallituksen ohjelmassa.”On äärimmäisen tärkeä asia, millä tavoin yrittäjä perheellisenä huomioidaan. Miten saataisiin järkevä yhtälö, että yrittäjä olisi tasa-arvoisessa asemassa palkansaajien kanssa?”

Yrittäjät toivovat, että maksukyvyttömyyslainsäädännön uudistaminen käynnistyy. Olisi tärkeä varmistaa uuden alun mahdollisuus konkurssi- ja saneeraustilanteessa.

”Miten saataisiin järkevä yhtälö, että yrittäjä olisi perhevapaissa tasa-arvoisessa asemassa palkansaajien kanssa?”

Anna Tilvis
MAINOS

Uutisvirta

13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Traktori ja henkilöauto kolaroivat Oulun Vasankankaalla
12:45
Postin työntekijät järjestävät mielenosoituksen Helsingissä – "Olemme jo kauan joustaneet, sietäneet ja kestäneet postitoiminnan alasajoa"
12:15
Rahaministeri Lintilä: Lentoveron sijaan Helsinki Vantaasta green hub – päästöt kuriin uusiutuvalla lentopolttoaineella
12:13
Maakotkan pesintä onnistui hienosti viime kesänä – Pohjoisen merikotkilla suurta vaihtelua eri alueilla
11:36
Pohojonen pöllyytys alkaa Pessimismimusikaalilla – esitys tuo esiin puolankalaisten laajan tunnekirjon harmituksesta tympääntymiseen
11:20
JHL:n tukilakko sulkee tavaraliikenteen ratapihat ensi tiistaina, junien kunnossapito lakossa seuraavan päivän
77
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
74
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
38
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
32
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
25
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
19
Tilataksi törmäsi edellä ajavan auton perään ja pakeni paikalta Oulunsalossa – Otaxi: Asia hoidettu poliisin kanssa kuntoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

233 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image