Kaupallinen yhteistyö

Haku alkoi: Pro­jek­ti­pääl­lik­kö Mari Viirelä etsii ESR-rahoitteiseen Kasvun kartta -val­men­nusoh­jel­maan mukaan kas­vu­yri­tyk­siä

Mari Viirelä on kiertänyt ahkerasti maakuntaa kertomassa yrityksiä kasvuun tukevasta hankkeesta. Käyntikortteja on kertynyt ja yhteyksiä on syntynyt. KUVA: Anna Tilvis
PPY 4.1.2020 6:00
Anna Tilvis

Kasvuyrityksille suunnatut palvelut ovat käynnistyneet. ESR-rahoitteisen Kasvun kartta -hankkeen projektipäällikkö Mari Viirelä kertoo, että haku kasvuyritysten valmennusohjelmaan on parhaillaan auki.

Hakulomake löytyy Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien nettisivulta. Mukaan otetaan 25 yritystä. Toimialalla ei ole väliä. Reunaehdot ovat, että yritys on toiminut vähintään kolme vuotta ja työllistää vähintään neljä henkilöä.

”Neljä henkilöä työllistävän yrityksen on hyvä jatkaa kasvua. Yrittäjä on voinut delegoida jo jonkin verran vastuuta eikä kaikkien lankojen tarvitse olla omissa käsissä, vaikka toki tuon kokoisessa yrityksessä täytyy yrittäjän vielä paljon tehdä itse hallintorumbaa.”

”Valmennuksen ilmoittautumislomakkeella saadaan käsitys yrityksen nykytilanteesta. Siinä kysytään myös yrityksen kasvutavoitetta sekä yrittäjän omaa motivaatiota”, Viirelä kertoo.

 

"Hankkeen tehtävä on tarjota apua kasvuyritysten haasteisiin."

Mari Viirelä

Tammikuussa käynnistyvien lähiopetuspäivien aiheena on muun muassa kasvun johtaminen, henkilöstön työhyvinvointi, teknologian ja datan hyödyntäminen liiketoiminnassa, laatu sekä vastuullisuuden kasvava rooli bisneksessä. Lisäksi puhutaan taloudesta sekä prosesseista ja sopimushallinnasta.

”Tavoitteena on olla puheissa sillä tasolla, että yrityksen saama hyöty on konkreettista ja realisoituu oikeaksi tekemiseksi yrityksessä.”

”Valmennuksen puitteissa tullaan tekemään kaksi ekskursiota, joista toinen on maaliskuussa Tampereelle ja toinen kesäkuun alussa Saksaan. Valmennukseen osallistuvat yritykset saavat tiiviin ja luottamuksellisen verkoston”, Viirelä arvioi.

 

Asiantuntijat kasvun tukena

Minkä tahansa kokoinen ja ikäinen yritys voi hakea asiantuntija-apua johonkin kasvun esteeseen. Kyseessä voi olla jokin kasvuun liittyvä spesifi ongelma tai kehitystehtävä. Yritys saa avukseen asiantuntijan, joka voi olla tukena ohjaamassa prosessia, kuten vaikka laatujärjestelmän kehittämistä.

”Lähtökohta asiantuntija-avulle on, että yrityksessä tehdään niin sanotusti kädet savessa töitä jonkin ongelman poistamiseksi. Jos yritys tarvitsee strategisen tason tukea, niin silloin apua saa esim. ELY-keskuksesta”, Viirelä linjaa. Yritysten haasteet, joihin apua voi saada, voivat liittyä esimerkiksi sopimuksiin, tuotteistamiseen, yrityskuvan kirkastamiseen, rekrytointiin tai automatisointiin.

”Hakemukset käsitellään ja mietitään, onko olemassa jo taho, josta apua saisi vai annetaanko asiantuntija-apua hankkeen kautta.”

Ensimmäinen asiantuntijapalveluidenhaku päättyi 5. joulukuuta, mutta asiantuntija-apua on tarjolla pitkin vuotta vuoden 2020 aikana. ”Kannattaa siis seurata Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien nettisivuja ja some-kanavia”, Viirelä vinkkaa.

Yrityksiä auttamaan on perustettu asiantuntijapooli. Asiantuntijapoolin yritykset tulevat toimimaan asiantuntijoina kasvuun liittyvissä haasteissa ja ongelmissa.

”Hankkeen tehtävä on tarjota apua kasvuyritysten haasteisiin. Sitä varten meillä täytyy olla asiantuntijat, joita käytetään haasteiden ratkaisemiseksi. Koska meillä on käytössä dynaaminen hankintajärjestelmä, niin haku asiantuntijapooliin on auki koko hankkeen ajan, yritykset voivat edelleen ilmoittautua mukaan pooliin joustavasti.”

Helmikuussa käynnistyy tapahtumakiertue, jonka avoimista tilaisuuksista kuka tahansa yrittäjä voi hakea tietoa kasvuun liittyvistä asioista.

”Suurimmilla paikkakunnilla on key note -puhujia pääpuhujina. Pienemmillä paikkakunnilla otetaan esille yrityskohtaisia tapauksia ja kerrotaan tarjolla olevista palveluista”, Viirelä kertoo.

Avoimet tapahtumat ovat myös yrittäjille mahdollisuus kohdata muita yrittäjiä ja verkostoitua keskenään.

Asiantuntijapalvelut

  • Apua kasvun pullonkaulojen poistamiseen
  • Tuen enimmäismäärä 5000 €
  • Yrityksen omavastuu 20 %
  • Tukea tarjolla vuoden 2020 loppuun asti hakuaikojen puitteissa
  • Lisätietoja: www.ppy.fi -> palvelut -> Kasvun kartta
MAINOS

Uutisvirta

22:22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
22:11
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image