Kaupallinen yhteistyö

Askelmerkkejä kasvun tielle

Mari Viirelällä on vankka kokemus projekteista sekä Nokialta että Nuor- kauppakamarin toiminnasta. Langat pysyvät käsissä. Koordinointi ja asioiden eteenpäin vieminen ovat taitoja, jotka hänellä on. KUVA: Anna Tilvis
PPY 5.9.2019 6:00
Anna Tilvis

Kasvuhaluiset yritykset tarvitsevat tukea ponnisteluissaan. Projektipäällikkö Mari Viirelä on aloittanut EU:n sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman Kasvun kartta -hankkeen johdossa.

Kasvun eri vaiheet ja haasteet ovat yrityksissä usein yllättävänkin samankaltaiset.

Hankkeen tarkoituksena on tukea kasvuhaluisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toiminta-alueella. Mari Viirelä kertoo, että hankkeessa on kolme päälinjaa.

”Ensinnäkin on Kasvun kartta -valmennus. Tähän koulutukseen otetaan rajallinen osallistujamäärä. Edellytyksenä on, että yritys on toiminut vähintään kolme vuotta ja että se työllistää vähintään neljä henkilöä.”

”Hankkeessa halutaan tukea perinteisiä toimialoja, joita täältä löytyy, mutta toisaalta ei rajata pois uusiakaan toimialoja, jotka ehkä ovat nousussa. Ei ole väliä, miten yritys haluaa kasvaa. Haluaako lähteä ulkomaille, kasvaa orgaanisesti vai Suomessa yrityskauppojen myötä. Sen suhteen kaikki ovat samalla viivalla”, Viirelä täsmentää.

Aiheiksi on kaavailtu muun muassa digitaalisuuden ja keinoälyn hyödyntämistä, laatua ja vastuullisuutta, henkilöstöä ja hyvinvointia sekä taloutta ja rahoitusta.

”Yrittäjäyhdistys on järjestänyt koulutusohjelmia aikaisemminkin ja sieltä otetaan mukaan parhaita paloja. Mukana tulee olemaan itseopiskelutehtäviä, luentoja ja opintomatka todennäköisesti Keski-Eurooppaan.”

Rahallista tukea asiantuntijapalveluihin

Hankkeen toisena linjana on asiantuntijapalveluiden tarjoaminen. Asiantuntijoiden käyttöön hankkeessa on varattu oma, erillinen budjetti.

”Asiantuntijoiden avulla ratkotaan yritysten spesifejä ongelmia, kuten vaikka osaavan henkilöstön rekrytointi, sähköisen liiketoiminnan tai vientitoiminnan kehittäminen. Tavoitteena on, että pystytään ratkaisemaan pullonkauloja, joiden vuoksi kasvu ei lähde lentoon.”

Myös kaikille kasvuyrityksille avoimia tapahtumia tullaan järjestämään. Niihin ovat tervetulleita kaikki yritykset, joilla on tavoitteena kasvu.

Näin voidaan markkinoida jo nyt käytettävissä olevia tukitoimia, joita tarjoavat TE-toimistot, ELY-keskus ja kunnat. Lisäksi tieto olemassa olevista yrityspalveluista tullaan kokoamaan yhdelle nettisivustolle. Sivustolta tulee löytymään keskitetysti vinkkejä, neuvoja ja linkkejä.

”Yritykset kasvavat usein tietyn kaavan mukaan. Niillä on tietyt kasvun vaiheet ja haasteet. Sivustolla pyritään huomiomaan, missä vaiheessa yritys on ja millaista apua se tarvitsee.”

Hanke tukee kasvuyrityksiä verkostoitumisessa. Sen avulla ne saavat tukea toisistaan ja synenergiaetu.

Tuore projektipäällikkö hyppäsi töihin hankkeeseen Nokialta.

”Olen ollut töissä Nokialla. Siellä työkenttänä oli koko maailma Kiinasta jenkkeihin ja kaikki siinä välillä. Nyt ei ole kuin Oulusta Kuusamoon ja Ii-Kuivaniemi alueelta Pyhäjärvi-Haapajärvi alueelle, niin tämä on kuitenkin minulle huomattavasti tuntemattomampi työympäristö.”

Ihan tuntematonta alueen yritysmaailma ei Mari Viirelälle kuitenkaan ole, vaan kontakteja on syntynyt aktiivisen ja pitkäaikaisen Nuorkauppakamaritoiminnan kautta.

"Tavoitteena on avata pullonkauloja, joiden vuoksi kasvu ei lähde lentoon.”

MAINOS

Uutisvirta

13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Traktori ja henkilöauto kolaroivat Oulun Vasankankaalla
12:45
Postin työntekijät järjestävät mielenosoituksen Helsingissä – "Olemme jo kauan joustaneet, sietäneet ja kestäneet postitoiminnan alasajoa"
12:15
Rahaministeri Lintilä: Lentoveron sijaan Helsinki Vantaasta green hub – päästöt kuriin uusiutuvalla lentopolttoaineella
12:13
Maakotkan pesintä onnistui hienosti viime kesänä – Pohjoisen merikotkilla suurta vaihtelua eri alueilla
11:36
Pohojonen pöllyytys alkaa Pessimismimusikaalilla – esitys tuo esiin puolankalaisten laajan tunnekirjon harmituksesta tympääntymiseen
77
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
74
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
38
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
32
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
25
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
19
Tilataksi törmäsi edellä ajavan auton perään ja pakeni paikalta Oulunsalossa – Otaxi: Asia hoidettu poliisin kanssa kuntoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

233 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image