Kaupallinen yhteistyö

Anna tarinan jatkua – Restartup -palvelut vuonna 2018

Paula Pihlajamaa luotsaa Restartup-palveluita. Maksuton palvelu on suunnattu kaikille yrityskaupoista kiinnostuneille. KUVA: Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
PPY 23.3.2018 6:00
Anni Jyrinki

Pihlajamaa on Sodankylän tyttöjä.

”Tämmöinen jalat maassa -lappilainen”, nainen itse kuvailee.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjissä Paula on työskennellyt nyt kolmen vuoden ajan, aiempi työkokemus on kertynyt matkailu- ja tapahtuma-alalta.

Restartup-hankkeen vetäjä kuvailee itseään jämptiksi tyypiksi.

”Haluan viedä asiat loppuun saakka ja pyrin aina luomaan positiivisuutta ympärilleni. Välitän aidosti ihmisistä ja siitä mitä teen.”

Historia on hieno kasvualusta uudelle

Suomen Yrittäjien tekemän valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan ”Yritysmarkkinat tarvitsevat dynamiikkaa ja yritysten olisi hyvä nykyistä useammin vaihtaa omistajaa, jotta uusiutuminen olisi ripeämpää”. Yksi keino tähän ovat
Restartup-järjestelyt, jotka jatkajalähtöisesti vauhdittavat yritysjärjestelyjä.

Restartup –ajattelumallissa vanhan yrityksen historia on hyvä alusta kasvulle uuden omistajan avulla, osaamisella ja motivaatiolla.

”Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Restartup -palveluissa ohjataan ja autetaan yrityksiä omistajanvaihdosprosessin aikana. Yrittäjät saavat tukea yrityskaupan valinnassa, asiantuntijoiden käytössä sekä oikean rahoituslähteen löytämisessä. Rahoituslähteitä ovat esimerkiksi pankit, Finnvera, joukkorahoitustoimijat ja sijoittajat. Tarkoitus on varmistaa, että asiakkaat tunnistavat saatavilla olevat rahoitusinstrumentit”, Paula avaa hankkeen sisältöä.

”Käytännössä autan niin ostajia kuin myyjiä omistajanvaihdoksen alkumetreillä. Myyjiä autetaan asiantuntijan valinnassa ja kerrotaan yleisesti mitä asioita pitää ottaa huomioon, jotta omistajanvaihdosprosessi etenee hyvin. Ostajille etsitään vaihtoehtoja, jotta he löytäisivät itselleen yrityksen ja jatkaisivat yrityksen tarinaa”.

”Jokaisen yrityksen takana on tarina – anna sen jatkua”, Paula kiteyttää.

Boost Campista pysyviin palveluihin

Paula Pihlajamaa kertoo, että hänen luotsaamansa palvelun tarkoitus on kerätä laaja asiantuntijaverkosto Pohjois-Pohjanmaan alueelta, jotta yrittäjien olisi helppo käyttää asiantuntijoita omistajanvaihdoksiin liittyen. ”Asiantuntijoiden merkitys kasvaa, kun halutaan tehdä omistajanvaihdos laadukkaasti ja turvallisesti. Hankkeen projektipäällikkönä vastuullani on palvelun kokonaisuus ja sujuvuus.”

”Palvelu on suunnattu kaikille yrityskaupoista kiinnostuneille ja se on täysin maksuton.”

Paula näkee tällaisen hankkeen erittäin tärkeänä useammastakin eri syystä.

”Näin turhat lopettamiset estetään, kuntien elinvoima säilyy ja kuntalaiset työllistyvät. On myös tärkeää, että ostajat pääsevät viemään unelmiaan eteenpäin ja pääsevät kiinni yrittämiseen.”

”Hyppään tässä nyt isoihin saappaisiin, edeltäjäni Tommi Sirviö teki hienoa työtä seitsemän vuoden ajan. Jokaisella on omat työtavat, mutta askelmerkit ja tavoite on sama. Palvelu on tehty yrittäjiä varten ja tavoite on, että yrittäjät saavat sen palvelun mitä ovat tulleet hakemaan ja toivottavasti enemmänkin”, uusi hankevetäjä pohtii ja jakaa tunnustusta entiselle työkaverilleen.

Paula alleviivaa painokkaasti asiantuntujan käytön tärkeyttä.

”Asiantuntijoiden käyttö varmistaa onnistuneen omistajanvaihdoksen ja haluan olla osaltani auttamassa yrittäjiä asiantuntijan valinnassa. Asiantuntijan valinta ei koske pelkästään myyjää vaan myös ostajat tarvitsevat sparrausta liiketoiminnan kehittämiseen sekä mahdollisesti myös esimiestyöhön.”

Vuoden 2018 lopussa alkaakin ensimmäinen Boost camp, jossa yrittäjät saavat avaimia liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on saada uusia innovaatioita potentiaalisten Restartup-yritysten ja jatkajien kohtaamiseen ja sparraukseen.

Hankkeen jälkeen on tavoitteena saada maakuntaan pysyvät Restartup-palvelut, jotta yrittäjien olisi mahdollisimman helppoa ottaa yhteyttä, kun omistajanvaihdos tulee ajankohtaiseksi. Tällä tavoin prosessi saadaan tehokkaasti ja suunnitellusti käyntiin.

Oli asiasi iso tai pieni, ota yhteyttä omistajanvaihdoksiin liittyen, Paula Pihlajamaa 050-4399808, paula.pihlajamaa@yrittajat.fi

Monipuoliset ratkaisut menestykseen -kiertue

Monipuoliset ratkaisut menestykseen -kiertueen järjestää Yritykset kehittämispolulle, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Restartup-palvelut sekä Suomen Yrittäjät. Tämä kiertue tuo yrittäjille tutuksi mahdollisuuksia ja palveluita, joita yrittäjällä on käytettävissään koulutukseen, liiketoiminnan kehittämiseen sekä omistajanvaihdoksiin liittyen. Mukana kiertueella on Tapani Sipilä, joka kertoo oman yritystarinansa. 

Paikkakunnat:

  • Haapavesi 21.3. klo 8–10
  • Oulainen 22.3. klo 8–10
  • Raahe 27.3. klo 8–10 
  • Siikalatva 25.4. klo 8–10
  • Kärsämäki 25.4. klo17 –19
  • Pudasjärvi 3.5. klo 8–10
  • Taivalkoski 3.5. klo 17–19
  • Kuusamo 4.5. klo 8–10

Ilmoittautuminen www.ppy.fi koulutukset ja tilaisuudet -osiossa.

MAINOS

Uutisvirta

62
Soinia kohtaan esitys epäluottamuksesta aborttikannanottojen takia – "Sanan- ja mielipiteenvapaus koskee minuakin"
38
Jo yli 400 turvapaikanhakijaa on työllistynyt ja saanut oleskeluluvan Suomeen, vaikka turvapaikkahakemus on hylätty
20
Niinistö kummastelee Mykkäsen kaksoiskansalaislinjaa – ehdottaa Rajavartiolaitoksen siirtoa puolustusministeriön alle
16
Kauppaopiston rakennus Oulun Maunonkadulla halutaan purkaa – tontille suunniteltu seitsemänkerroksista kerrostaloa
15
Leveäkaistatien maalaukset sotkivat liikenteen Haukiputaalla – autoilijat ovat ajaneet erehdyksessä pientareen puolella
11
Supon ex-päällikkö: Tiedot Rauma-Repolan sukelluspalloista hukattiin Pentagonissa - CIA puuttui tilanteeseen jälkikäteen 1980-luvun lopulla
11
Oppositiosta epäluottamusesitys Soinille aborttikannanottojen vuoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Esimerkiksi pienistä eläkkeistä ei makseta juuri ollenkaan veroja. Kotitalousvähennyksen saa vain suoraan verosta vähent... Lue lisää...
Stop miettimään

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image