1800-luvulla terva saapui Ouluun pääasiassa Kainuusta. Ennen tervanpolton siirtymistä Kainuuseen tervaa oli poltettu Pohjois-Suomessa rannikon tuntumassa, jolloin tervankuljetuksesta vientisatamiin ei ollut muodostunut suurempaa ongelmaa.
Jokien perkaaminen mahdollistaa Kainuun tervakaupan
Kun tuotanto siirtyi Kainuuseen, kuljetusmatkat pidentyivät huomattavasti entiseen nähden. Tervankuljetus Kainuun metsistä Ouluun tapahtui soutamalla Oulujokea pitkin.
 |
| Kuva: Kaleva arkisto |
| Tervansoutaminen |
Suuremmassa määrin tervankuljetus Kainuusta mahdollistui vasta Oulujoen vesistön koskien perkaamisen myötä 1820 - 30-luvuilla. Oulussa puolestaan rakennettiin Oulujoen Merikoskeen venereitti, jotta veneet saattoivat ohittaa kosken turvallisesti.
Kun kosket tehtiin tervaveneille helpompikulkuisemmiksi, mahdollistui tervanpolton nousu suurtuotannoksi Kainuun alueella. Samalla Oulun tervanvienti ulkomaille koki kukoistuksensa.
Kainuun talonpojille jokien perkaaminen merkitsi tervasoudun helpottumista. Matkasta tuli entistä turvallisempi. Tervaveneiden eli paltamoiden kokoa voitiin kasvattaa ja lastata veneeseen useampia tynnyreitä kuin ennen. Kuljetukseen kului edelleen sama aika, mutta ansiot saattoivat parantua.
Oheisella kartalla on kuvattu Oulujoen vesistön tervankuljetusreitit:
Tervakaupan vuosirytmi
Kainuun tervanviennille oli tyypillistä sen sijoittuminen vuoden tiettyihin aikoihin. Tämä tarkoitti sitä, että kainuulaiset tuottivat ja kuljettivat tervaa aikoina, jolloin maanviljelys sen salli.
Ensimmäiset tervaveneet saapuivat Ouluun toukokuun loppupuolella. Hiljaisempi aika koitti heinä-elokuussa, jolloin alkoi heinäntekoaika. Lokakuussa, kun sadonkorjuutyöt oli saatu päätökseen, voitiin tervankuljetus Ouluun jälleen aloittaa.
Tervaa saattoi soutaa Ouluun aina vesistöjen jäätymiseen saakka. Myös tulvat otettiin huomioon, sillä tulva-aikana tervasoutu oli helpompaa. Kun Oulujoki keväällä ja syksyllä tulvi, tervanvienti kiihtyi.
Kainuun maanviljelyksen ja Oulujoen tulvimisen sanelema vuosirytmi näkyi koko Oulun käymässä tervakaupassa. Esimerkiksi Vaasan ja Kristiinan tervakauppa jakaantui tasaisemmin ympäri vuoden kuin Oulun. Koska Oulu oli maailman merkittävimpiä tervanviejiä, näkyi vuosirytmi Lyypekissä ja aina Välimerelläkin, joissa tervasta oli enemmän kysyntää juuri niinä aikoina, jolloin Oulu ei voinut sitä viedä.
Tervamiehet vaarassa
Virtaava vesi aiheutti tervankuljettajille ongelmia. Etenkin ennen koskien perkaamista heidän oli turvauduttava koskenlaskijoihin, jotka huolehtivat siitä, että tervaveneet ohittivat voimakkaimmat virtapaikat turvallisesti. Palvelu oli kallista, jonka vuoksi pienemmissä virroissa tervamiehet saattoivat kitsastella. Usein etapin viimeinen koski, Merikoski Oulussa, yritettiinkin ohittaa ilman ammattilaskijan apua. Koskessa tapahtuikin paljon onnettomuuksia, joista kuitenkin ani harvat johtivat ihmishenkien menetykseen.
 |
| Kuva: Kaleva arkisto |
| Tervavene Merikoskessa vuonna 1941 |
Toinen kostea elementti, alkoholi, aiheutti toisinaan vaikeuksia tervamiehille Oulussa. Osa heistä innostui toisinaan ryypiskelemään turhankin innokkaasti päästyään kaupunkiin ja saattoi joutua viranomaisten säilöön yöksi selviämään.
Tervamies saattoi menettää koko tilinsä jouduttuaan varkaan tai huijarin uhriksi. Toisinaan rikolliset seurasivat pahaa-aavistamattomia tervansoutajia paluumatkallekin odottaen sopivaa hetkeä kaapata tienestit.
Menneellä viikolla harjoitettiin Kontion maalla Oulujoen varrella kaksi rohkeata taskuvarkautta. Ensistäkin menetti yksi ylimaan tervamies yöllä nukkuissaan 300 markkaa ja toinen tervaukko toisena yönä niinikään nukkuissaan 400 markkaa. Nämä varkaudet eivät ole mitään uutta eli outoa Kontionmaalla, vaan on sieltä joka kesä samanlaista kuulunut. Kontionmaa on, näet, se paikka, johon tervamiehet iltasella kaupungista lähdettyään ensin sauvovat ja kernaimmin yöpyvät, ja usia heistä on silloin kovassa tuprakassa. Oulun Wiikko-Sanomat v. 1871 (lähde: Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia IV: 1856 - 1918).
Paluumatka Kainuuseen oli raskaampi vastavirran takia. Joitakin miehiä tiedetään hukkuneen myös paluumatkojen aikana.
Muita tervankuljetustapoja
Oulujoki ei ollut ainoa kuljetusreitti Oulun läänissä. Esimerkiksi Pudasjärveltä, Puolangalta ja Hyrynsalmelta tervaa kuljetettiin lautalla Iijokea pitkin Iihin. 1800-luvun loppupuolella Oulun tervakauppiaat kävivätkin Iissä ostamassa tervaa talonpojilta.
Tervaa kuljetettiin vientisatamiin myös maareittejä pitkin. Oulujoen eteläpuolisilla alueilla terva kuljetettiin rannikon satamiin pääasiassa teitse. Pohjoisempaa Kuusamosta ja myös joistakin Kainuun pitäjistä kuljetus tapahtui usein pororaidoilla.