Peto

Kuka ampui J.R:n?

Peto 19.3.2010 0:00
Saara Putkonen
Oli maaliskuun loppu. Tavallinen perjantaipäivä. Ihmiset veivät ja hakivat lapsiaan tarhoista ja kouluista. Vanhemmat kävivät töissä, ruokaostoksilla, asioilla. Jonottivat apteekin kassalla, viinakaupassa, lääkärin vastaanotolla.

Perheet kokkasivat. Menivät yhdessä puistoon. Viettivät syntymäpäiviä, kastejuhlia, häitä, hautajaisia.

Nuoret aikuiset kävivät työhaastatteluissa, erosivat, ottivat lopputilin. Perustivat yrityksiä.

Teini-ikäiset lunttasivat kokeissa, polttivat salaa tupakkaa, varastivat purkkaa lähimarketista. Kuuntelivat Blondieta, Billy Joelia, Michael Jacksonia, Van Halenia ja Donna Summeria. Kävivät treeneissä. Lukivat Sidney Sheldonia ja Stephen Kingiä. Menivät katsomaan Start Trekin ja American Gigolon. Suutelivat ensimmäisen kerran, halasivat viimeisen. Tulivat jätetyiksi. Rakastuivat. Vihasivat itseään, vanhempiaan, koko maailmaa.

Illallisia valmistettiin, syötiin, heitettiin mielenosoituksellisesti roskiin. Lapsia patistettiin hammaspesulle. Laitettiin nukkumaan. Elettiin tavallista amerikkalaista perhe-elämää.

Kunnes kello kävi yhdeksän.

Silloin asetuttiin sohvalle. Ehkä nostettiin puhelimesta luuri pöydälle. Valmistettiin popcorneja. Avattiin oluet.

Ja napsautettiin CBS päälle.

21. maaliskuuta vuonna 1980 oli siis tuiki tavallinen perjantaipäivä ennen kuin fiktiivistä öljymiljonääriä ammuttiin. Sen jälkeen kukaan läntisessä maailmassa ei voinut välttyä kysymykseltä: "Kuka ampui J.R:n?"

John Ross Ewing nuorempi on fiktiivinen hahmo 1980-luvun suosituimmassa draamasarjassa Dallas. Ahne, itsekäs ja moraaliton öljyparoni, jota ammuttiin kolmannen tuotantokauden lopussa jaksossa A House Divided.

Ewingin ampuminen on jäänyt aikakirjoihin yhtenä tv-historian tehokkaimmista cliffhangereista eli juonikoukuista, joilla katsojat saadaan pysymään kiinnostuneina lähetystauon ajan.

Ewingin ampumisen synnyttämä kohu johti siihen, että cliffhangerista tuli tv:n draamasarjojen peruselementti, joka myöhemmin laajeni myös sitcomeihin. Käsikirjoittajat ymmärsivät, kuinka suuri mahdollisuus niiden avulla on koukuttaa katsojat sarjaan.

Sarjan jatkumista odotettiin kahdeksan kuukautta: maaliskuusta marraskuuhun. Ampujan arvuuttelu oli tuotantoyhtiölle järisyttävä lottovoitto. Perjantai-iltana 21. marraskuuta 1980 Dallas keräsi Yhdysvalloissa 83 000 000 katsojaa. Se on edelleen tv-historian katsotuin yksittäinen ei-kauden viimeinen jakso.

Kun J.R:n ampuminen tuli Suomen televisiosta muutama vuosi myöhemmin, oli se niin mieletöntä, että se pääsi iltapäivälehtien lööppeihin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun fiktiivinen hahmo ylti moiseen.

Mediatutkija Veijo Hietalan mukaan Dallasin synnyttämä kiinnostus ei ollut mikään uusi ilmiö.

"Vaikkeivät lehdet ole kirjoittaneet fiktiivisistä hahmoista, ovat ihmiset kokeneet ne hirveän todellisina. Luultavasti ensimmäinen fiktiivinen hahmo, joka ruvettiin kokemaan totena oli Sherlock Holmes. 1800-1900-lukujen taitteessa Holmesin seikkailut ilmestyivät lehdessä jatkokertomuksina. Ne ilmestyivät samaan tapaan kuin Dallas, kerran viikossa. Kun kirjailija Arthur Conan Doyle yritti tappaa Holmesin, närkästyivät lukijat niin, että hänet oli pakko herättää henkiin - samaan tapaan kuin Dallasin Bobby", Hietala sanoo.

J.R:n nouseminen kansalliseksi puheenaikeeksi ja lehtien myyntiartikkeliksi ei yllätä Hietalaa. Sen lisäksi, että sarja oli äärimmäisen suosittu, aika oli otollinen fiktiivisten tapahtumien uutisoinnille.

1980-luvulla mediayhteistyö alkoi porskuttaa. "Samat firmat omistivat tv-kanavia ja lehdistöä. Yritykset huomasivat, että uudenlainen yhteispeli toimii. Tv-sarjat ja viihde kiinnostivat ihmisiä. Ymmärrettiin, että myyntiä voidaan lisätä sillä, että spekuloidaan sarjojen hahmoja ja juonenkäänteitä", Hietala kertoo.

1990-luvulle tultaessa alkoi olla jo hyvinkin yleistä, että lehtiä myytiin fiktiohahmojen kautta. Puhumattakaan 2000-luvusta, jolloin iltapäivälehden uutiskynnyksen ylittää se, kun mies hautaa elävältä raskaana olevan naisystävänsä. Tämä oli Salattujen Elämien juonenkäänne, joka valtasi lööpit kesäkuussa 2009.

Keskimäärin 870 000 suomalaista seuraa joka arki-ilta, mitä Pihlajakadun asukkaille kuuluu. Miksi ihmeessä vaimonhautaaja Eero Vanalasta ei siis tehtäisi uutisia. Jos katsojia riittää enemmän kuin kunnallisvaaleissa äänestäjiä, luulisi, että sillä myy muutaman irtonumeronkin.

"Täytyy muistaa, että 2000-luvulla samat mediatalot omistavat niin lehtiä kuin tv-kanaviakin. Niiden on hyvä puffata toinen toisiaan. Varsinkin oman tv-kanavan ohjelmista kannattaa tehdä juttuja. Samalla saa lehtiä myytyä ja mainostettua ohjelmaa. Mediakonvergenssi on lisääntynyt huomattavasti", Hietala sanoo.

Tutkija huomauttaa, ettei yksittäinen tv-ohjelma ole tänä päivänä pelkkä tv-ohjelma.

"Esimerkiksi Big Brother koostuu tv-ohjelmasta, netistä ja lehtikirjoittelusta. Tämä on kaupallisen median kehitykseen liittyvä asia", Hietala perustelee.

Tv-viihde on nykyään niin tärkeä osa ihmisten elämää, että jos lukijoita haluaa palvella, pitää kirjoittaa siitä, mistä lukijat ovat kiinnostuneita.

"Voi ajatella, onko hyvää journalismia kirjoittaa viihdeohjelmista näin kamalasti kuin niistä kirjoitetaan. Median viihteellistymistä on hyvä tarkkailla. Itse olen sitä mieltä, että viihteen rooli on psyykkisesti hurjan merkittävä. Viihteelle aina nyrpistellään nokkaa niin kuin se olisi jotenkin paha asia. Johan sen sanoo nimikin, että se on hyvän olon tuomista ihmisille", Hietala summaa

Pisimmälle viety semioottinen leikki suomalaisessa tv-historiassa oli 1990-luvun hitti Hyvät Herrat.

"Kauppaneuvos Paukkua käsiteltiin mediassa kuin oikeaa henkilöä. Kun näyttelijä Matti Tuominen kutsuttiin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, otsikoivat iltapäivälehdet, että ´Paukku Linnan juhliin´."

Juhlissa Tuomista haasteltiin Paukkuna ja näyttelijä lähti leikkiin mukaan.

"Se jatkui jopa niin, että juhlien jälkeen sarjassa selattiin iltapäivälehtiä, joiden kuvissa näyttelijä pyöri parketilla. Siinä sekoitettiin fakta ja fiktio totaalisesti", Hietala muistelee.

On tunnettu ilmiö, että näyttelijän esittäessä tv-sarjassa lääkäriä ihmiset tulevat kysymään häneltä neuvoa sairauksiinsa. Kysyttäessä ihmiset tietävät, että kyseessä ovat fiktiiviset hahmot, mutta silti he suhtautuvat niihin kuin oikeisiin henkilöihin. Oikeassa elämässä emme pääse kenenkään mieleen ja sieluun kiinni samalla tavalla kuin pääsemme fiktiivisiin hahmoihin.

"Jos seuraa pitkää sarjaa vuosikausia, tietää hahmosta ja sen psyykestä paljon enemmän kuin lähimmäisistään. Lähikuva pitää meidät kiinni ihmisten tunnereaktioissa. Niihin kehittyy erikoislaatuinen suhde. Monesti jopa intensiivisempi kuin tosielämässä", Hietala perustelee.

Ei kuitenkaan ole huolta siitä, että hahmojen maailmaan voisi unohtua, sillä tutkijan mukaan tunneside häipyy melko nopeasti kun sarja loppuu. On normaali psykologinen reaktio, että kun katsoo viihdettä, siihen menee mukaan.

"Fiktiota kuuluu kuluttaa niin, että leikkii sen olevan totta. Muuten siitä ei saa mitään irti", Hietala sanoo.

Niin, ja se ampuja.

Sehän oli Kristin Shepard, J.R:n sihteerikkö ja käly, jonka kanssa Ewingillä oli ollut suhde.

Sunnuntaina 21.3.2010 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Dallasin J.R. Ewingia ammuttiin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image