Nuoret: Valkean ke­sä­ka­tu on nuorten mie­les­tä tur­val­li­nen, vaikka siellä ta­pah­tuu ikä­viä­kin asioita

Ou­lu­lai­sil­le me­nes­tys­tä Neljän tieteen kisojen fi­naa­lis­sa – Lukion fy­siik­ka -sarjan voitto Oulun Lyseon lukioon

Lukion sarjojen parhaat pääsevät yliopistotason jatkovalmennukseen.

Tiedekilpailussa nähtiin pohjoissuomalaista osaamista. Kuvituskuva.
Tiedekilpailussa nähtiin pohjoissuomalaista osaamista. Kuvituskuva.
Kuva: Mauri Ratilainen

Matemaattisten Aineiden Opettajien liiton (MAOL ry) vuosittain järjestämissä Neljän tieteen kisoissa nähtiin oululaista osaamista neljässä sarjassa.

Lukiolaisilla ja peruskoululaisille suunnatun tiedekilpailun finaalit käytiin tänä vuonna hajautetusti niin, että oppilaat osallistuivat kilpailuun omalla koululla opettajan valvomana. Alkukilpailut järjestettiin syksyllä, loppukilpailut tammikuussa.

Lukion fysiikka -sarjan voitti Sihan Yu Oulun lyseon lukiosta. Toiseksi tuli Into Almiala Otaniemen lukiosta Espoosta. Sarjan kolmannelle sijalle tulivat Eppu Leinonen (Munkkiniemen yhteiskoulu) ja Milla Miettunen (Ressun lukio) Helsingistä.

Lukion Kemia -sarjan voitti Aarne Heikkilä (Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio). Pohjoissuomalaista osaamista edustivat Santtu Lukkari Kajaanin lukiosta ja Sihan Yu Oulun lyseosta sijoittuen jaetulle toiselle sijalle Ville Pohjosen (Jyväskylän normaalikoulu) kanssa.

Lukion matematiikka -sarjassa jaetulle ensimmäiselle sijalle sijoittui Sampo Siitonen Kastellin lukiosta. Toinen jaetulle ensimmäiselle sijalle sijoittunut oli Juho Arala (Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio), kolmanneksi sijoittui Jussi Marttinen (Helsingin saksalainen lukio).

Sampo Siitonen sijoittui toiseksi Datatähti 2022 -tietotekniikkakilpailussa. Kilpailun voitti espoolainen Leo Varis (Matinlaakson lukio) ja kolmanneksi sijoittui Henrik Aaltonen (Munkkinimen yhteiskoulu).

Lukiokilpailujen parhaille järjestetään yliopistotason jatkovalmennusta, jonka perusteella valitaan edustusjoukkueet ensi kesänä pidettäviin tiedeolympialaisiin.

Lukiosarjojen kokonaiskilpailun kymmenellä parhaalla on lisäksi mahdollisuus päästä ilman pääsykoetta opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita useimpiin suomalaisiin yliopistoihin.

Juttua muokattu kello 15.06. Korjattu Lukion Kemia -sarjan sijoitukset.

Juttua muokattu kello 16.24: Korjattu Sampo Siitosen sijoitus.

Juttua muokattu 27.1. kello 20.52: Oululaisia nähtiin neljässä sarjassa, ei kolmessa, kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin. Korjattu Juho Aralan sijoitus.