
– Potilaita vartenhan täällä ollaan. On hienoa, että he ovat kokeneet saaneensa tarvitsemansa hoidon.
Näin sanoo oululainen Tuula Ala-Aho, joka valittiin äskettäin vuoden 2022 MS-hoitajaksi. Valinnan teki Suomen MS-hoitajat ry valtakunnallisessa koulutustilaisuudessaan marraskuussa saamiensa ehdotusten perusteella.
Yhdistyksen tiedotteen mukaan Ala-Ahoa ehdottivat vuoden MS-hoitajaksi kollegat, potilaat sekä Suomen MS-hoitajat ry:n yhteistyötahot.
Ehdotuksissa painotettiin Ala-Ahon asiantuntijuutta, inhimillisyyttä, rauhallisuutta, potilaslähtöisyyttä ja vahvaa tietoperustaa.
Oulun yliopistollisen sairaalan neurologian poliklinikalla työskentelevää Ala-Ahoa lämmittävät erityisesti potilailta tulleet kehut.
Ala-Aholla on neurologisesta hoitotyöstä liki kolmenkymmenen vuoden kokemus, ja hän on uransa aikana ollut todistamassa erityisesti MS-taudin hoidossa otettuja valtavia harppauksia, jotka ovat mullistaneet sairastavien arjen.
– Aloittaessani potilaat saattoivat kiertää epämääräisten oireiden kanssa vuosikausia lääkäriltä toiselle, ja oikea diagnoosi saatiin paljon myöhäisemmässä vaiheessa.