Luetko sinä? -novelli, osa 1

KUVA: Satu Kettunen
Opettajat 2.9.2019 6:00
Siiri Enoranta

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Juniorin voittaneen Siiri Enorannan novelli Fotosynteesi julkaistaan Kalevan verkossa kolmessa osassa maanantaina 2.9., keskiviikkona 4.9. ja perjantaina 6.9.

Opettajat lähettävät kultakin luokalta kolme parasta novelliarviota viimeistään 26.9. Kalevan sähköpostiosoitteeseen koulu@kaleva.fi.

Kaleva julkaisee lehdessä ja verkossa jutun oppilaiden arvioista 10.10. Kampanjan voittajat julkistetaan 31.10.

Tänä vuonna Luetko sinä? -kampanjassa on mukana lähes 10 000 kasiluokkalaista.

OSA 1

– Taluta minua, sanoin lemmikilleni sinä aamuna. – Pidä lujasti kiinni.

Kay piti.

– Kyllä, Jin, hän sanoi, hän ei koskaan sanonut minulle ei.

Me liityimme kiireisen kävelykadun kakofoniaan, hologrammit ja leijuvat raitiovaunut vilahtelivat ohi.

Suljin silmäni ja pyysin kruunultani muistoa. Kruunu oli aikamme bioteknologinen huipputuote, kuin mehikasvin lehteä, vihertävää, läpikuultavaa. Sen hiusta hienommat rihmat kulkivat päänahkani läpi aivoihin saakka. Kruunu sai energiansa yhteyttämisestä niin kuin mikä tahansa kasvi, ja niin minä polarkkina olin yhtä luonnon kanssa ja samalla sen yläpuolella.

Lemmikkini Kay tiesi, ettei minua saanut häiritä puhumalla, siksi meillä oli tarkasti sovitut merkit. Pikkusormen puristaminen tarkoitti portaita, ranteen kääntäminen sisäänpäin sitä, että piti kumartua.

Lemmikkini askelten kopina vierelläni oli viimeinen ääni, joka katosi, kun sukelsin muistikuvaan. Olin auringonvalon raidoittamassa metsässä, maan ja mahlan tuoksu ympärilläni, täplälivertäjän laulu vasemmalta tammen latvasta, ohisuhahtavan päivänkorennon välähdys oikealta. Polku kaarsi kohti lampea – mutta en ehtinyt vielä edes metsäkauriiden kohdalle, kun Kay jo ravisti peukaloani. Se merkitsi, että valvemaailmassa vastaan käveli joku tarpeeksi huomionarvoinen, jotta kannatti tulla ulos muistosta.

Avasin silmäni varovasti raolleen samalla, kun sammutin muistikuvan, jota kruununi minulle syötti. Kaupungin miljardit sykkivät valot viilsivät varjoisan metsän jälkeen, horisontissa myllersivät hurjat purppurapilvet, ne joista rikkurit levittelivät valheita. Kayn keho oli jälleen siinä, vasten kylkeäni.

– Huomenta Jin.

Se oli Bao, suunnilleen ikäiseni polarkki. Meidän vanhempamme olivat ystäviä, kävimme samoilla kutsuilla tämän tästä. Suutelimme ilmaa toistemme poskien vieressä. Sitten katselimme huvittuneina, kuinka lemmikkimme tervehtivät toisiaan primitiivisesti painaen hetkeksi otsansa vastakkain.

– Olitko taas metsäkävelyllä? Bao kysyi.

– Menitkö sinä taas vesisotaa?

Kerran kotini ullakolla olimme katsoneet toistemme lempimuistot.

– Arvaa, mitä lemmikkini kysyi minulta tänään, Bao yllytti. Hän oli hilpeä ja julma, ja hänen lemmikkinsä painoi katseensa.

– Hän kysyi, emmekö voisi mennä vesipuistoon oikeasti!

– Ai muiston katsomisen sijaan?

– Niin, kuvittele!

Bao tökki lemmikkiään käsivarteen terävällä sormellaan.

– Bao, sinun pitää olla kiltti! Eivät he voi ymmärtää, kun heillä ei ole kruunua.

Kyllä minua vähän nauratti lemmikin typeryys. Mutta toisinaan säälin Kayta, hänen alkeellisuuttaan, hänen muistojensa epäluotettavuutta ja surkeaa laatua. Silitin Kayn tyhjää päälakea, missä hiusten seasta ei noussut yhtään mitään, oli vain kallon kaartuva muoto kämmeneni alla. Mutta sääli oli heikkoutta – minä olin syntynyt polarkiksi ja Kay lemmikiksi, me kumpikin toteutimme omaa tehtäväämme.

– Ethän sinä ole yhtä tyhmä kuin Baon lemmikki? sanoin, kun jatkoimme matkaa. – Kai sinä ymmärrät, miksi muistoissa on paras olla?

– Menneisyys on turvallisempi paikka kuin nykyhetki, Kay sanoi. – Nykyhetki on epäluotettava. Muistoissa asuu totuus.

– Hyvä, Kay, sanoin ja annoin hänelle helmen.

Hän laittoi sen suuhunsa. Kay oli hyvä lemmikki, vaikkei hän ollutkaan kasvanut pesäyhteisössä, vaan hänet oli pyydystetty joutomailta lapsena. Olin saanut Kayn kun olin seitsemän, siinä iässä polarkit yleensäkin saivat lemmikkinsä. Nyt me olimme molemmat viidentoista. Kaylla oli kestänyt jonkin aikaa kesyyntyä, mutta nykyään hän oli mitä sopuisin.

Helmi alkoi vaikuttaa, ja Kayn silmiin tuli pehmeä, unelmoiva katse. Menin takaisin muistoon, ja jatkoimme matkaa.

MAINOS

Kommentoi

iha hiano tarina varammaa, en vaa ossaa lukea. pakotin poikani lukemaan sen minulle enkä oikkee tajunnu sen pointtia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:38
Iivo Niskanen haki Olokselta tuplan – voittovaihde löytyi myös vapaalla
14:00
Nordean pankkipalvelut toimivat jälleen normaalisti, käyttökatko on ohitse
13:33
Tuore tutkimus: Suomalaiset olivat ylivertaisia talvisodassakäynnissä toisen maailmansodan aikaan, varusteita ja taktiikkaa oli kehitetty sisällissodan jälkeen
13:16
Kahavilla: Potnia Artisan Cafe Roasterin Emily Wong tekee kahvista taidetta nyt uusissa tiloissa Myllyojalla
12:13
Parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riippuvuusoireita – tutkimuksen mukaan varsinkin humalahakuinen juominen vähenee, mutta vain miehillä
12:08
Asunnon remontoiminen ja autokauppa olivat törkeää rahanpesua – hovioikeus lyhensi hieman tuomioita
9:30
Postikiistan ratkominen jatkuu tänään – Useat tukilakot uhkaavat pysäyttää Postin lähetysten käsittelyn ja kuljetuksen maanantaina
85
Oulun yliopisto ei ole halvalla ja helposti siirrettävissä – ja mitä tehdään tyhjiksi jäävillä neliöillä? Lukijalta
54
Puheenaihe: Pitääkö Oulun lyseo korjata kouluksi? "Meillä ei ole varaa hylätä tanakkaa ja tervettä koulurakennusta"
47
Hätäisimmät demarit antaisivat Antti Rinteelle jouluun asti aikaa – puolue on nyt historiallisessa kannatuskuopassa
39
Postikiistan ratkominen jatkuu tänään – Useat tukilakot uhkaavat pysäyttää Postin lähetysten käsittelyn ja kuljetuksen maanantaina
13
Nordean kortit ja verkkopankki pois pelistä osan sunnuntaista – asiakkaita kehotetaan varaamaan käteistä
12
Kahdeksan tehopisteen kakkosketju antoi vihdoin tulitukea Kärppien ykkösnyrkille – Kolmen pisteen iltaa viettänyt Jussi Jokinen: "Se oli tämän illan suurin juttu"
10
Oulun seutu voisi kehittää lähijunaliikenteestä keskeisen osan kaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmää Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kuka ne työntekijöiden palkat neuvottelee? Ei ainakaan ytk Lue lisää...
Noo

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.11.

Fingerpori

16.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image