Arvostelu: Ylimielisesti ajankohtainen

Opettajat 10.10.2014 6:18
Meri Vierelä

Vaikka miten asiaa katsoisi, Kreetta Onkelin "Paha vuosi" on ajankohtainen. Novellissa kahdeksasluokkalainen Juuso on jalat pöydällä suunnittelemassa suurenmoisia syntymäpäiväjuhliaan, ja huolettomasti miettii, ehtisikö hänen bileasunsa Lontoosta tarpeeksi nopeasti Suomeen. Kun vanhemmat tulevat takaisin työmatkaltaan ja kertovat saaneensa potkut töistä, on Juuson vaikea käsittää karua totuutta, että bileasu on todellakin viimeisin hänen ongelmistaan.

Lukijan silmin Juuson ja hänen perheensä välit tuntuvat etäisiltä ja viileiltä. Kun novellissa kuvaillaan äidin katsovan Juusoa kuin arvomaljakkoa ja Juuson mielessään haukkuvan äitiään hulluksi akaksi sekä lehmäksi, jää miettimään, hiertääkö välejä muukin kuin pelkkä stressi. Johtuuko Juuson päällepäin jopa ylimielinen käytös jostain perheeseen liittyvästä? Juuson vanhemmat ovat luultavasti työnsä puolesta matkustelleet paljonkin, joten vanhemmat eivät mahdollisesti ole olleet läsnä ja ovat korvanneet läheisyyden materialla. Ehkä Juuso kätkee suuren egonsa taakse oikeat tunteensa, ettei niitä tarvitsisi tuntea. Novelli antaa meille vain vähän tietoa, ja lukijan arvailujen varaan jää paljon.

Kirjoitustyyliltään Kreetta Onkelin teksti on mielestäni yksinkertaista ja paikoin erittäin yksipuolista. Kaikki sanotaan, mitään ei murahdeta, hihkaista tai mutista puoliääneen. Teksti on helppolukuinen, mutta vaikeampi arvioida kuin voisi aluksi kuvitella. Ilmiselvä teema on selviytyminen ja uudelleen yrittäminen, mutta yrittääkö novelli kertoa jotain muutakin? Kaikki tuntuu tapahtuvan yllätyksettömästi, ja lopputuloksen pystyy arvaamaan helposti. Mutta ehkei novellin mahtavuus olekaan kiehtovassa juonessa ja upeassa kielessä, vaan sen teemassa ja sanomassa. Novelli kertoo ajankohtaisesti työttömyydestä ja siitä miten nuortenkin keskuudessa raha vaikuttaa kaveripiireihin. Lukija jää miettimään asioita pitkäksikin aikaa ja siitä saa kehiteltyä mielenkiintoisia keskusteluja.

Kokonaisuudessaan novellista jäi suuhun erikoinen jälkimaku. Ensimmäistä kertaa novellia lukiessani en pitänyt siitä yhtään. Minua ärsytti kirjoitustyyli ja mielestäni huonot sanavalinnat. Silti tässä nyt kirjoittaessani ja novellia tarkemmin pohtiessani, olen alkanut pitämään siitä. Se ei ole kielellisesti paras lukemani novelli, mutta omalla tavallaan kiehtova. Vaikka puutteita onkin, loppujen lopuksi Onkeli on onnistunut kirjoittamaan kiitettävän novellin. Ja vaikkei novellista muuten pitäisikään, täytyy muistaa, että taiteen ei ole tarkoituskaan aina miellyttää, vaan herättää tunteita. Siinä tämä novelli onnistuikin erinomaisesti.

Meri Vierelä

Myllytullin koulu, 8B





Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

189 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image