Kolumni

Monimateriaalisen opetuksen tuloksena tulee moniosaamattomia nuoria

Nelosluokkalaiselle jakkaran teko oli elämää suurempi haaste. Kansi piti värkätä kahdesta kakkosnelosen pätkästä.

Nelosluokkalaiselle jakkaran teko oli elämää suurempi haaste. Kansi piti värkätä kahdesta kakkosnelosen pätkästä. Ne sihisteltiin puuhöylällä tasaisiksi ja ulkokulmat pyöristettiin. Kannen puoliskot liitettiin toisiinsa pyöreillä tapeilla. Vaikein paikka oli edessä, kun jalat piti saada fiksusti haralleen molempiin suuntiin ja tapeilla kiinni kanteen.

Jalkojen tapitukset eivät aivan millilleen onnistuneet, mutta ei se haitannut silloin eikä haittaa nytkään. Valmiiksi petsatun jakkaran päältä on ollut hyvä ponnistaa uusiin käsillä tekemisen haasteisiin.

-

Peruskoulun teknisen työn luokissa ei enää paljon jakkaroita tehdä. Ei tehdä juuri muutakaan, sillä valinnaisen teknisen työn suosio ja tuntimäärät yläluokilla ovat romahtaneet. Vuodesta 2017 vuoteen 2019 teknisen työn valinneiden määrä laski 59 prosentilla ja tekstiilityön valinneiden määrä vielä enemmän. Tekninen työ oli ennen suosittu valinnaisaine ja etenkin poikien lemmikki.

Teknisen työn opettajien mielestä aineen suosion laskun syy on selvä: Vuonna 2016 käyttöön otettu opetussuunnitelma, jossa tekninen työ ja tekstiilityö yhdistettiin yhdeksi käsityöaineeksi. Se pakottaa opiskelemaan sekä entistä teknistä työtä että tekstiilityötä. Kouluissa puhutaan monimateriaalisesta opetuksesta.

Myös tuntijaon muutokset nakertavat teknisen työn oppimista. Yläkoulussa varsinaista teknistä työtä opetetaan selvästi vähemmän kuin ennen. Useissa yläkouluissa teknistä työtä ja teknologiaa opetetaan vain seiskaluokalla (Kaleva 1.12.2018). Tuntimäärä on käytännössä enemmän kuin puolittunut entisestä.

Teknisen työn opetus on jotakin aivan muuta kuin tylsien puuhöylien ja suorakulmien kanssa puuhastelua. Onneksi se on myös sitä, mutta jo alaluokilta lähtien paljon muutakin. Oppilaat perehtyvät elektroniikkaan ja robotiikkaankin, miettimään ratkaisuja uudenlaisiin ongelmiin ja kehittämään teknologista ajatteluaan.

Opettajien usein esille nostama pelko siitä, että teknisen työn alasajo johtaa suurempiin ongelmiin on aivan aiheellinen. Toki huoleen voi sekoittua ohuen höylälastun verran murhetta oman ammattialan tulevaisuudesta. Tosielämässä teknisen työn opetuksen alamäki heijastuu paljon laajemmalle kuin yhteen ammattikuntaan.

Peruskoululaisten perheissä kyllä pärjätään ilman puujakkaroita ja saapasrenkejä, mutta Suomi ei pärjää ilman teknologista osaamista. Ammattioppilaitosten talonrakentajalinjojen opettajat odottavat jo ulko-ovella nuoria, joita ala kiinnostaa ja joilla vasara pysyy kädessä. Korkeakoulut houkuttelevat teknisiin opintoihin erityisesti naisia. Käsillä tekemisen perusvalmiuksia ei opita kotona niin kuin ennen, ja siksi koulun teknisen työn opetuksella on iso merkitys jatko-opinnoissa selviämiselle.

Suomen kansantaloudelle tärkeä teknologia-ala huutaa osaavaa työvoimaa. On onnetonta, että suomalainen, maailmalla arvostettu peruskoulu on vähentänyt teknologian opetusta, kun sitä pitäisi lisätä ja saada nuoret innostumaan siitä.

Teknisten aineiden opettajat esittävätkin peruskouluun ja lukioon uutta oppiainetta, teknistä työtä ja teknologiaa. Siinä ei unohdettaisi käytännön tekemistä, mutta korostettaisiin tekniikan ja luonnontieteiden yhteyksiä. Samalla se voisi innostaa tyttöjä teknologian pariin.

Esitys on hyvä, mutta sen toteutumista odotellessa pitää turvata teknisen työn opetuksen taso. Se tarkoittaa monimateriaalisesta opetuksesta luopumista, sillä sen avulla saadaan moniosaamattomia koululaisia.