Pääkirjoitukset

Tilaajille

Ydinvoima saa maailmalla lisää elinpäiviä – Ruotsissa hallitus haraa kan­sa­lais­mie­li­pi­teen muutosta vastaan

KUVA: Björn Larsson Rosvall / TT NEWS AGENCY Björn Larsson Rosvall/TT
Pääkirjoitukset 6.1.2020 20:00
Pääkirjoitus

Ruotsissa ydinvoiman vastustus murenee samaan aikaan kun kaksi reaktoria poistetaan käytöstä. Päästöttömyys pitää maailmalla yllä kiinnostusta uusien voimaloiden rakentamiseen ja vanhojen käyttöajan jatkamiseen.

Jos Ruotsissa olisi seurattu vuoden 1980 kansanäänestyksen ohjenuoraa, sen ydinvoimalat olisi suljettu vuoteen 2010 mennessä. Tähän vuodenvaihteeseen asti Ruotsissa on kuitenkin toiminut kahdeksan reaktoria. Viime aikoina ne ovat tuottaneet sen sähköstä 40 prosenttia.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image