Pääkirjoitukset

Vihapuhe on huutoa kansanvallan ja mie­li­pi­teen­va­pau­den vahingoksi

KUVA: Jussi Leinonen
Pääkirjoitukset 7.10.2019 6:00
Pääkirjoitus

Tuoreen tutkimuksen mukaan vihapuheen lisääntyminen on saanut monet vaikuttajat jättämään yhteiskunnallisen osallistumisen. Vihapuhujat eivät siten edistä vaan haittaavat kansalaisten äänen kuulumista.

Oli jo korkea aika saada yliopistotasoinen tutkimus siitä, millainen vaikutus vihapuheella on suomalaiseen poliittiseen päätöksentekoon. Perjantaina tästä vaikutuksesta saatiin punnittua tietoa ja jopa numeraalisia arvioita, kun valtioneuvoston kustantama tutkimus "Vihan vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon" julkaistiin.

Tutkimuksen tulokset olivat ennakoitavia ja samalla huolestuttavia: vihapuheella on vaikutuksensa päätöksentekoon. Sen voi jopa sanoa heikentävän kansanvallan toteutumista.

Kuntapäättäjistä useampi kuin neljä kymmenestä kertoi vihapuheen vähentäneen heidän haluaan osallistua julkiseen keskusteluun. Usea vastaaja kertoi jättävänsä politiikan vihapuheen seurauksena tai ainakin harkitsevansa sitä.

Traagisena voi pitää myös sitä, että puolet kuntapäättäjistä kertoi vihapuheen vähentäneen heidän luottamustaan tuntemattomiin ihmisiin. Vihapuhe siis luo pelon ilmapiiriä.

Ei ole yllätys, että sosiaalinen media on vihapuheiden kiitotie. Kiintoisa löytö oli, että törkyviestien ja uhkausten ahkerin levittäminen näyttää kasautuvan lopulta varsin pienelle määrälle ihmisiä.

Twitterissä tutkimus tunnisti 200 tiliä, joista lähtee melkein puolet kaikista poliitikoille lähtevistä Twitter-vihaviesteistä.

Merkittävä on myös havainto, jonka mukaan näitä viestejä ei tule vain yhdestä poliittisesta leiristä. Ainakin Twitterissä on kaksi pääleiriä, jotka edustavat vastakkaisia ideologioita. Kuitenkin noin kolme viestiä neljästä oli peräisin maahanmuuttovastaisesta ryhmittymästä.

Vihapuheen vahvistuminen on netin aikakaudella pandemia, jota vastaan on jälkikäteen vaikea rokottaa. Aivan kädettömäksi demokraattinen yhteiskunta ei onneksi ole jäänyt. Suomessakin lain rajat ylittävästä vihapuheen levittämisestä on jo annettu tuomioita.

Vihapuheen kohteeksi joutuneelta puolustautuminen vaatii kuitenkin siviilirohkeutta. Seurauksensa voi olla joutuminen entistä syvemmälle lokamyrskyn silmään.

Yksittäiset oikeusjutut eivät kuitenkaan taida pysäyttää vyöryä. Katse pitää kääntää etenkin sosiaalisen median alustojen ylläpitäjiin.

Jos tutkimuksen tekijätkin tunnistavat nyt Suomessa parisataa vihaviestejä tehtailevaa Twitter-tiliä, voi jo kuuluttaa nettijätin heräämistä. Valitettavasti some-jättiläiset havahtuvat kuitenkin useimmiten vasta mittavien taloudellisten sanktioiden edessä.

Viimeksi torstaina EU-tuomioistuin joutui ojentamaan Facebookia. Tuomioistuin katsoi – Facebookin vastustuksesta huolimatta – että EU-maiden kansalliset tuomioistuimet voivat määrätä verkkopalveluja poistamaan alustoiltaan vihapuheeksi määriteltävää sisältöä maailmanlaajuisesti.

Kärkeväkin keskustelu pitää sallia, mutta suojaa ei tarvitse antaa vihan kylvölle. Jos se saadaan kuriin, se on mielipiteenvapaudelle vain eduksi. Yksikään epäkohta ei yhteiskunnassa jää piiloon, vaikka vihapuhe saataisiin aisoihin.

MAINOS

Kommentoi

Vihapuhella on kaksi pääsuuntaa mihin ne täällä Oulun seudulla kohdistuu. Toinen on uskonnollinen suuntaus, herätysliike ja toinen on itärajan takana oleva maa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun on 60 vuotta itselleen & co. uskotellut elävänsä vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa, jonka muu maailma on omilla sijoillaan kyseenalaistanut mutta ei ole siellä tullut käytyä, jotta ei tulisi valuuttakatoa.
Maassa jossa kritiikki olemassa olevaa systeemiä kohtaan on tarpeetonta ja jopa epäisänmaallista, niin olisi se ihmis älyn aliarvioimista, ellei se jossain vaiheessa vihana ulos purkautuisi, saati sitten sitä jokin ulkopuolinen taho hyväkseen käyttäisi ja siinä sivussa sutta ja sekundaa kauppaisi kun on kerran jo järjestelmän yläpää voideltu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos et ole käynyt Facebookissa tai twitterissä, löydät vihapuhetta netin keskustelupalstoilla. Jopa tällä samalla kommenttisivullakin sitä voi olla. Se on selvästi yleistynyt viime vuosina eikä sitä voi olla huomaamatta. Poliitikoksi ei kukaan järkevä enää ryhdy tällaisten vihapuheiden takia. Siten jäljellä oleva poliitikkojen ryhmä ei osaa tehdä järkeviä päätöksiä. Seurauksena on monessa kunnassakin katastrofi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole havainnut elämässäni yhtään vihapuhetta: luen laadukkaita suomalaisia sanomalehtiä, katson televisiota ja kuuntelen radiota. Kansanedustajien, puolueiden sekä kaiken maailman maailmanparantajien puheita ja kirjoituksia voi seurata "oikeista" tiedotusvälineistä, uutisista. En lue Facebookista, Twitteristä enkä muistakaan somehömpötyksistä yhtään mitään, ei ole tarvetta. Ei ole yhtään ihmistä maailmassa, jota seuraan somessa, elämääni kuuluvat ihmiset sekä läheiset tulevat itse kertomaan kuulumisensa ja tekemisensä luokseni. Vaikutan yhteiskunnan elämään kasvattamalla lapseni hyviksi kansalaisiksi, noudatan Suomen lakeja, maksan verot sekä vakuutukset, äänestän joka vaaleissa muuta kuin hallituspuolueita, kuulun seurakuntaan, en ikinä enää osta uutta autoa, enkä juo ikinä enää alkoholia. Olen ylpeä tekemistäni, joka päivä, en puhu rumia enkä tee sekä toivo kenellekään pahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se mitä ajattelevat ne melkein 30 % suomalaisista jotka eivät äänestäneet viime eduskuntavaaleissa löytyy noiden laatumedioiden ulkopuolelta. Jotkut eivät löydä oikeaa puoluetta kun kaikilla on joku agenda josta ovat jyrkästi eri mieltä, osa on menettänyt uskonsa poliitikkojen lupauksiin, jotkut eivät ole koskaan edes perehtyneet edustuksellisen demokratian toimintaan ja osa ei vaan kykene kirjoittamaan asiaansa kukkaiskielellä vaan kirjoittavat niin kuin todellisuudessa puhutaan kavereiden kesken saunaillassa.

Virallisen mielipiteen vastaiset kirjoitukset tietyistä asioista, esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, pakkoruotsista, pakolaisista ja EU:sta tulkitaan automaattisesti vähintään populismiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sananvapaus on yksi perusarvoistamme. Mutta se on täysin arvoton ilman sananvastuuta eli vastuuta omista sanoistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Miksi olemme vihaisia? Miksi emme osaa puhua asioista asioina? Miksi emme voi hyväksyä, että oma mielipide ei ole aina se oikea? Miksi ajattelemme , että toiset eivät ole samanarvoisia? Kysymyksiä on vaikka kuinka paljon. Onko hyviä vastauksia ja selityksiä? Tutkimuksia? Osaammeko yhdessä korjata puutteemme ymmärtää elämän monimuotoisuutta, eriarvoisuutta, toisen heikkoutta selvitä elämässä jne

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihapuheella on tietysti syynsä, ottakaa selvää mistä vihapuhe kumpuaa, ei se tyhjästä synny.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä, vihapuheella todellakin on syynsä. Syynä on mm. tuo juuri jutussa mainittu halu vaientaa tiettyjä asiantuntijoita ja poliitikkoja, estää heidän toimintaansa julkisuudessa ja saamasta sanomaansa kuulluksi. Toiminta on myös osittain Venäjän organisoimaa ja silloin sen tarkoitus on heikentää suomalaista yhteiskuntaa. Mielenterveyspalveluiden heikkous myös saa jotkut hoidon tarpeessa olevat purkamaan pahaa mieltään netissä. Sitten ovat vielä ne yksinkertaiset sielut jotka toistavat papukaijana heille syötettyä propagandaa, käytännöllinen työkalu niille jotka agendaansa ajavat. Siinäpä tärkeimmät mistä se vihapuhe kumpuaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen Iltalehteä. Kommentointi onnistuu vain kirjautumalla, mutta kommentit ovat silti hyvin suurelta osalta yhtä ja samaa törkyä ja varsinaisen lehtijutun kanssa ihan eri ulapalla. Minkähänlaisia ovat moderoinnin poistamat kommentit - jos niitä ollenkaan tarkistetaan tai poistetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksikään epäkohta yhteiskunnassa ei jää piiloon... Kylläpä on todella paksua potaskaa kirjoituksessa. Tuollaista propagandaa ei ihan joka päivä näekään. Taas jäi määrittelemättä tässäkin jutussa mitä vihapuhe on ja mikä on sen lainopillinen raja. Missä kohtaa lakikirjaa löytyy? Tälläista nk. soopaa tulee jatkuvasti median ja tiettyjen tahojen kautta. Taitaa jäädä julkaisematta tämäkin, kun tämähän voi olla vihaista kirjoitusta.!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oman edun edustajille on ihan sama vaikka jättävätkin tehtävänsä, yhteiskunnalle se on hyvä asia !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yli kolme miljardia syytä olla äänessä ja sanoa maksajana painava sana ja tuo kolme miljardia syytä uusiutuu joka vuosi ja sanat kyllä kovenee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän päättäjiä voi pitää vastuussa huonoista ja osin jopa vaarallisista päätöksistä. Alamaisen on vain nöyrryttävä ja alistuttava eikä missään nimessä saa kyseenalaistaa herrain toimia. "Vihapuhe" on oire ja jos siitä halutaan eroon, täytyy juurisyy korjata eikä puuttua sananvapauteen. Diktatuureissa hitlereitä tai stalineita ei saanut arvostella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sananvapaudella ei ole itseisarvoa. Se on hyvä väline estämään hierarkiassa ylempänä olevien mielivalta alempiaan kohtaan (opettaja-oppilas, poliisi-kansalainen, johtaja-alainen, kansanedustaja-kansalainen, ...). jos täydellinen sananvapaus johtaa siihen, että jotkut eivät uskalla puuttua mielivaltaan, on sananvapautta rajoitettava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:07
Kreikka järjesti myöhäisillan ottelussa yllätyksen – voitto Liechtensteinista riittää Suomelle EM-kisapaikkaan
15.10.
Kun yksi meni sisään, Teemu Pukki päätti tehdä toisen maalin samalla tavalla – Huuhkajat on nyt voiton päässä EM-kisapaikasta Tilaajille
15.10.
Mika Nurmela hehkui tyytyväisyyttä Huuhkajien voiton jälkeen, mutta kiisti tuhonneensa päävalmentaja Kanervan lippalakin
15.10.
Apuja ei tullut Ranskastakaan, Kärpät Skellefteå-voitosta huolimatta ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Manner: ”Emme pystyneet parempaan, joten emme jatkopaikkaa ansainneetkaan”
15.10.
Oulun Kiviniemeen tulee pätkä uutta raidetta, jota pitkin malmijunat ajavat Kainuusta suoraan etelään – Heikkilänkankaalle rakennetaan kilometrin pituinen sivuraide
15.10.
Kärppien ja Skellefteån kohtaaminen ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa – katso kuvia ottelusta
15.10.
Säveltäjäkonkari Kaj Chydenius: "Jos teen sata laulua, ja niistä vaikkapa neljä ovat hyviä, loput 96 huonoa eivät haittaa tippaakaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yön aikana Kainuun maakunnassa ja Koillismaalla sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Pelkosenniemi ja Savukoski lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kenelle ilmainen ruokakassi kuuluu ?

Ilmainen ruoka kuuluu jokaiselle joka kehtaa sellaisen käydä noutamassa. Se on kuitenkin selvää säästöä vaikka rahaa ruo... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image