Pääkirjoitukset

Välimeri täyttyy ihmisten hädästä

Pääkirjoitukset 14.10.2013 0:00
Pääkirjoitukset

Vanhasta sivistyksen, kulttuurin ja elinkeinotoiminnan valtaväylästä Välimerestä on tullut parissakymmenessä vuodessa kuoleman meri.

Välimerellä on eri arvioiden mukaan hukkunut 25 000 Eurooppaan yrittänyttä laitonta siirtolaista 1990-luvun puolivälistä alkaen. Runsas tuhat ihmistä vuosittain.

Viimeisin tragedia koettiin lokakuun alussa Italiassa Lampedusan saarella, jonka vesiin somalialaisia ja eritrealaisia siirtolaisia kuljettanut alus haaksirikkoutui.

Tähän mennessä merestä ja hylystä on löydetty yli 300 hukkunutta.

Välimeri sijaitsee kahden maailman välissä. Vastakkaisilla rannoilla ovat rikas ja houkutteleva Eurooppa sekä köyhä, erilaisista aseellisista selkkauksista  ja yksinvaltaisista hallinnoista kärsivä Afrikka valtioineen.

Kymmenettuhannet paremmasta elämästä haaveilevat haluavat ylittää elintasokuilun joka vuosi. He ovat rantautuneet Maltaan, Kyprokseen, Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Myös Afrikan levottomuudet ajavat ihmiset liikkeelle. Pelkästään Italiaan on saapunut kymmenen kuukauden aikana 30 000 turvapaikanhakijaa.

Tilanne on käynyt ajat sitten täysin kestämättömäksi EU:n eteläisille jäsenvaltioille. Ne eivät yksinkertaisesti selviä rajavalvonta- ja turvapaikkaurakastaan saati jatkuvasta inhimillisestä hädästä.

Euroopan unionin muut valtiot ovat enemmän tai vähemmän ummistaneet silmänsä Välimeren tragedialta. Apua ei ole liiemmälti tarjottu.

Syynä on ollut vuosia kestänyt, lähes kaiken huomion vienyt talouskriisi mutta myös se, että Välimeri ylittäjineen on lopulta kaukana katsottuna Itävallasta, Saksasta tai Suomesta.

Turvapaikkahakemus käsitellään siinä maassa, johon henkilö saapuu ensimmäiseksi. Siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden tulva ei ole ensisijassa koskettanut muita kuin Välimeren valtioita.

Toivottavasti Lampedusan katastrofi muuttaa suhtautumista ja laajentaa vastuuta. EU:n komissio on ryhtynyt suunnittelemaan rajavalvonnan nopeaa tehostamista.

Joulukuussa unioni aloittaa uuden rajojenvalvontajärjestelmän Eurosurin. Sillä on tarkoitus parantaa Välimeren valtioiden keskinäistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa EU:n rajaturvallisuusvirastoon Frontexiin.

Ruotsalainen sisäasiainkomissaari Cecilia Malmström ilmoitti tiistaina, että komissio haluaa laajentaa myös Frontexin valvontaoperaation omien sanojensa mukaan ”Kyprokselta Espanjaan”.

Frontexin suomalaisen pääjohtajan Ilkka Laitisen mukaan laajentaminen kyllä onnistuu, mutta ei ilman rahaa.
Riihikuivaa pitää löytyä, jotta virasto voisi vahvistaa resurssejaan. Frontex on avustanut Välimerellä laittomien siirtolaisten havaitsemisessa neljällä veneellä sekä kahdella helikopterilla ja lentokoneella. Lisäkalusto ei tekisi pahaa.

Lämpimät Brysselin-puheet eivät näissä oloissa enää riitä, vaan nyt tarvitaan tekoja ja yhteistä vastuuta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Jos lähden kavereitteni kanssa mafian organisoimalla paatilla ilman tarvittavia papereita USAan tarkoituksena tehdä pimeätä työtä/rikoksia ja lautta uppoaa matkalla onko siitä syyttäminen Jenkkejä? Onko heillä jonkinnäköistä velvollisuutta auttaa minua ja tovereitani?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

91
Ruoka-avun jakajien käytännöt taustojen kyselemisestä vaihtelevat Oulussa: "Jos hakee seitsemänä päivänä viikossa kassillisen, voimme kysyä, onko tarve todellinen"
36
Oulu käsittelee pormestarimallia vasta marraskuussa
36
Näyttelijä Joose Mikkonen vastaa Merja Larivaaran syytöksiin työpaikkakiusaamisesta Oulun Teatterissa – "Puhelun soittaja hoiti luottamustehtäviään. Asiaa ei koskaan annettu anteeksi"
28
Hallitus purkaa terveyskeskusten hoitojonoja ensi vuonna 70 miljoonalla eurolla – lääkäreitä palkataan lisää
17
Teknologia-ala kaipaa naisia, mutta tyttöjen kiinnostus lopahtaa jo yläkoulussa – teknologiateollisuus kertoo, miten naisten osuus alalla saadaan nousuun
17
IL: Kaksi ihmistä kuollut lyhyen ajan sisällä Oulussa poliisin voimankäytön jälkeen
16
Pyhäjoen ydinvoimalan generaattorin valmistus alkoi Japanissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä Kainuun maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mitä tukia saa niin paljon, ettei kannata töissä käydä?

Kyllä Suomessa on köyhillä kissanpäivät: saa työttömyyskorvausta, asumistukea, osan ruuasta saa ilmaiseksi leipäjonosta,... Lue lisää...
Härregyyd

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image