Pääkirjoitukset

Tilaajille

Työpaikat tarvitsevat tilaa – keskustaan tarvitaan muutakin kuin asun­to­ra­ken­ta­mis­ta

Kaupungilta vaaditaan nyt toimia, joilla se pystyy vastaamaan kaupunkistrategiansa vaatimuksiin, jonka mukaan ruutukaava-alueelle ja sen läheisyydessä oleville täydennysrakentamisalueille pitäisi saada myös 5 000 työpikkaa. Maankäyttöpolitiikalla siihen on vaikea vaikuttaa, koska kaupunki omistaa näillä alueilla vain vähän maata. KUVA: Pekka Peura
Pääkirjoitukset 28.1.2020 20:00
Pääkirjoitus

Työpaikkarakentamisen tarpeet pitäisi ottaa nykyistä kunnianhimoisemmin huomioon kaavakehityshankkeissa.

Oulun vetovoiman ja elinvoiman kannalta on tärkeä saada aikaan toimivat konseptit, kun kilpaillaan työpaikoista ja ihmisistä.

Oulun vetovoiman ja elinvoiman kannalta yksi keskeinen tekijä on varsin byrokraattiselta kuulostava maankäytön suunnitelma, joka ohjaa asuntotuotantoa ja työpaikkarakentamista.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
7:00
TV-arvio: Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä se näy ulospäin – Katariina Männikkö kertoo Akuutissa, kuinka hän oireilee
7:00
Esteettömien autopaikkojen väärinkäyttö harmittaa – Kynnys ry:n puheenjohtaja: "Asiasta huomauttaessa vastaus on monesti välinpitämätön tai tyly – ei kuulu sinulle" Tilaajille
6:40
Turverekan pyörän laakeri syttyi tuleen Kuivaniemellä Iissä
22
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
18
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
10
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
4
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
3
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image