Pääkirjoitukset

Tilaajille

Teollisuus sakkaa, matkailu piiputtaa – näin käy, jos koronavirus pääsee jylläämään

Italian armeijan sotilas seisoi maanantaina tiesululla pikkukaupunkiin johtavalla tiellä Pohjois-Italiassa, jossa kymmeniä kaupunkeja on eristetty koronaviruksen leviämisen takia. KUVA: NICOLA FOSSELLA
Pääkirjoitukset 25.2.2020 20:00
Pääkirjoitus

Koronavirus eli Covid-19 saattaa pahimmillaan ajaa koko maailmantalouden taantumaan.

Koronavirus Covid-19 saattaa aiheuttaa ennen kokemattoman romahdusvaaran maailmantalouteen, mikäli viruksen leviämistä Kiinasta ei saada tehokkaasti padottua.

Viikonloppuna virusta tavattiin Pohjois-Italiassa, jossa viimeisimpien tietojen mukaan sairastuneita on noin kolmesataa. Saksassa on 16 ja Ranskassa 13 tapausta. Suomessa on varmistettu yksi Covid-19 -sairastuminen. Alkuviikosta virustartuntaa todettiin turistisaari Teneriffalla. Tilanne päivittyy huonommaksi jatkuvasti.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

7.4.
Britannian koronavauhti kiihtyy, lähes 800 kuoli vuorokaudessa – tuoreen tutkimuksen maassa voi kuolla jopa 66 000 ihmistä pandemian ensimmäisessä aallossa
7.4.
Muuttolinnut saapuivat Rommakonselälle Lukijalta
7.4.
Suomalaiset luottavat televisioon ja sanomalehtiin koronauutisissa – sanomalehtien suosio vahvaa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa
7.4.
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
7.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pienet asiat pitävät yllä kodin siisteyttä – hommia kannattaa jakaa eri päiville
7.4.
Eurooppaa kiertävä kilpaesteratsastaja Mirella Lesonen-Hakola on kaaoksen hallinnasta nauttiva ison perheen äiti – "Karanteeni ei meillä juuri vaikuttanut, koska normaalistikin ehditään hädin tuskin käydä kaupassa" Tilaajille
7.4.
Suomen hoivakodeissa tapahtunut jo ainakin 20 koronakuolemaa – yhdessä yksikössä kahdeksan virukseen menehtynyttä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Siitä vain lisää veroja. Loppuu sitten maksajat, sillä köyhemmätkin kuin Wahlroos muuttavat pois Suomesta. 43% nollasta ... Lue lisää...
pääomatulojakin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image