Pääkirjoitukset

Tarjolla paikkoja historiassa – nykyhetken päättäjien arvoa mitataan tu­le­vai­suu­des­sa ehkä ilmaston hyväksi tehtyjen toimien perusteella

Maailman ilmatieteen järjestö WMO kertoi viime sunnuntaina näkemyksensä siitä, miten Pariisin ilmastosopimuksen (2015) toteuttamisessa on edetty. KUVA: NASA HANDOUT
Pääkirjoitukset 25.9.2019 6:00
Pääkirjoitus

Ilmastonmuutosta ei torjuta pelkillä puheilla muttei myöskään toivottomuuteen heittäytymällä.

Merkittävimmät ratkaisut tehdään poliittisella tasoilla. Kansalaiset voivat antaa hidasteleville päättäjille painetta.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO kertoi viime sunnuntaina näkemyksensä siitä, miten Pariisin ilmastosopimuksen (2015) toteuttamisessa on edetty. Pariisissa sovittiin ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen, kun vertailukohtana on esiteollinen aika. Sopimukseen kirjattiin myös pyrkimys rajata lämpötilan nousu puoleentoista asteeseen.

VMO:n mukaan valtioiden tähän mennessä ilmoittamilla sitoumuksilla ollaan tavoitteista surkean kaukana. Jos vauhti ei parane, maapallon lämpötilan nousu voi olla jopa 2,9–3,4 astetta. Sillä olisi isot, ehkä kohtalokkaat seuraukset.

Raportti antoi väliaikatietoa maanantaina New Yorkissa pidetyn YK:n ilmastohuippukokouksen osallistujille. Havahduttiko raportti siis poliittiset johtajat merkittäviin toimiin?

Tällaista ei nähty, ei tosin nyt odotettukaan. Silti kokous kannatti järjestää. Huomionarvoista oli, että ääneen pääsivät ne poliittiset johtajat, joiden kotimaiden ilmastotoimissa on päästy pisimmälle.

Puhujien joukossa oli myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on pitänyt ilmastoteemaa näkyvästi esillä. Suomi on ilmoittanut pyrkivänsä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Esimerkeillä on toivottavasti voimaa.

Ilmastokokouksen seuratuin puhuja oli 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Hän julisti poliittisille päättäjille, että tulevien polvien katseet on suunnattu näihin.

Muistutus oli aiheellinen. Tulevaisuudessa tämän hetken päättäjien arvoa saatetaan mitata ennen muuta yhteisen elinympäristön hyväksi tehdyillä toimilla.

Ilmastonmuutoksesta käytävässä keskustelussa on useita jakolinjoja. Ilmastonmuutoksen kieltäjien määrä etenkin tiedemaailmassa hupenee.

Toinen jakolinja kulkee siinä, uskotaanko pelin olevan jo menetetty vai tilanteen olevan vielä korjattavissa. Hälytyskellon soittajia tarvitaan, mutta jos siitä ei päästä eteenpäin, vaarana on lamaantuminen.

Moni asiantuntija arvioi, että ilmastonmuutokset vakavimmat seuraukset voidaan välttää. Keskeisiin toimiin on luettu esimerkiksi fossiilisista polttoaineista luopuminen maailmanlaajuisesti. Se ei ole lainkaan mahdoton urakka.

Päättäjillä pitää myös olla rohkeutta tehdä sellaisiakin päätöksiä, joista ei nyt vain kiitetä. Näiden ratkaisujen teko ei ole helppoa. Saksan hallituksen tuore ilmasto-ohjelma sai vastaansa rankkaa kritiikkiä tavoitteiden mataluudesta. Ehkä se oli kuitenkin kovinta, mitä äänestäjät voivat tätä nykyä niellä.

Mitä paremmin kansalaiset ovat perillä muutoksen välttämättömyydestä, sitä helpommin päättäjät voivat tehdä ratkaisuja, jotka nyt ehkä kirpaisevat. WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas toi vastikään esiin tärkeän näkökohdan Talouselämä-lehden haastattelussa.

Taalaksen mukaan ilmastonmuutoksen haittavaikutusten kanssa eläminen on 20 kertaa kalliimpaa kuin ne investoinnit, joita tarvitaan ongelman selättämiseksi etukäteen.

MAINOS

Kommentoi

Maailma vihertyy CO2:n ansiosta n. 50% alasta vihertyy ja 4 rosenttia ruskistuu.
Suomessa CO2 aiheuttaa ongelman (ei tieteellisesti todettu), nimittäin puiden kasvun myös puiden pituuskasvun voimistumisen. Tykkylumi taivuttelee talvella näitä entistä pitempiä koivun ym runkoja -liekkö luntakin tavallista runsaammin- ja aiheuttaa sähkölinjojen päälle taipuessaan usein sähkökatkoksia. Ei näitä ennen maailman aikaan näin runsaasti tapahtunut. Pitäisi tutkia tarkemmin!
Sehän tiedetään jo tilastoista, että viljasadot ovat globaalisti kasvaneet, joka on luonnollisesti hyvä asia, kun väkimäärä kasvaa. Kiitos CO2:n nousun ilmakehässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa ilmasto lämpenee ja samalla vähenee lumen ja jään määrä talvisin. Samalla vähenee elintarvikkeiden kulutus ja maanviljely, kiinteistöjen ja kulkuneuvojen lämmitystarve sekä tarvitaan vähemmän talvikunnossapitoa kiinteistöissä ja maanteillä sekä jäänmurtoa laivaväylillä. Suomessa tehdään korjausliike luonnostaan ilmastonmuutosta vastaan kuin hyvin toimiva termostaatti, köyhällä arktisella maalla ei ole varaa tuhlata energiaa turhaan. Suomi ei maapalloa pelasta, mutta on mukana pelastamassa sitä, kaikki Suomessa olevat ihmiset. Ilmastonmuutosta vastaan voidaan taistella, kun Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Intia, Australia, Afrikka, Etelä-Amerikka ja Keski-Eurooppa lopettavat ilmakehän ja muunkin luonnon saastuttamisen. Hävettää olla nykyisin suomalainen, on niin tyhmää ja lapsellista puhetta päättäjillä ilmastonmuutoksesta kotimaassa ja maailmalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

PIäisi keskittyä miettimään, miten ihmiten määrää voitasiin vähentää. Jos ihmisyen määrä rajoitettaisiin nykytasolle, niin ilmastonmuutos pysähtyisi kuin seinään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jääkaudesta jääkauteen. Ilmasto muuttuu, teki ihminen mitä tahansa. Sitä on edes turha yrittää pysäyttää. Jos maailman hiilidioksidipäästöistä 4% on ihmisen aikaansaamia, ja kun hiilidioksidin vaikutusta maailman lämpötilaan ei voida edes kiistattomasti osoittaa, voidaan helposti päätellä, että nyt kiihkoillaan oikein kunnolla. Maapallon muu saastuminen sen sijaan pitäisi nostaa voimakkaammin framille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jääkauden määritelmä on se että maapallolla on kiinteää jäätä. Elämme siis yhä jääkautta. Jääkausien välissä on aina ollut aikoja, jolloin jäätä ei ole ollut.

Näinä aikoina kun jäätä ei ole ollut, on joskus ollut runsasta hiilidioksidipitoisuutta ilmassa mutta yhtälailla - osissa lämpimiä kausia hiilidioksidia on ollut hyvin vähän.

Paniikki on päällä kun paniikkia lietsotaan - näyttäkää minulle joka pystyy tieteellisesti todistamaan että maapallo lämpenee hiilidioksidin takia, niin minä näytän teille valehtelijan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyhmät suomalaiset seuraa jälleen talutusnuorassa! Ilmasto sitä ja ilmasto tätä. Höpön höpön. Käyttäkää järkeänne ja eläkää, niin tyhmyys ei tiivisty ilmastohihhuleiden tavoin. Kiina lisää kivihiilen käyttöään yhtä paljon kuin Amerikka käyttää vuouteen 2030 mennessä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisten teoilla ei vaikuteta maailman ilmastoon meillä peräkammarin porukoilla vain maksatetaan kaikkea turhaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
32
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
28
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
11
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image