Pääkirjoitukset

Taantuma luuraa nurkan takana – Trumpin kauppasodat pahin uhka

Trump on vaatinut moneen otteeseen Yhdysvaltain keskuspankilta kevyempää rahapolitiikkaa eli lisäämään rahan määrää markkinoilla. KUVA: Gage Skidmore
Pääkirjoitukset 1.8.2019 6:00
Pääkirjoitus

Talouden kasvuvauhti on hiipumassa EU:n talousmahdeissa Saksassa ja Ranskassa. Se näkyy jo Suomessa viennin tilauskannan kutistumisena.

Euroopan keskuspankki varautuu taantumaan tutulla rahapoliittisella elvytyksellä.

Euroopan talousmahtien vauhti on yllättäen laantumassa odotettua nopeammin. Ranskan talouskasvu on hidastunut kuluvana vuonna vain noin 0,2 prosenttiin. Saksan talous kasvoi vuoden alussa 0,4 prosenttia, mutta teollisuuden ja kuluttajien kasvuodotukset ovat pudonneet alimmilleen vuosikausiin.

Yritysten luottamusta kuvaava Ifo-mittari on alimmalla tasolla kuuteen vuoteen. Saksan teollisuusyrityksissä kasvun uskotaan tipahtavan finanssikriisin tasolle.

Mustana pilvenä leijuu presidentti Donald Trumpin aiheuttama kauppasodan uhka.

Euroopankomission heinäkuun tilastojen mukaan luottamus talouteen oli euroalueella huonoimmillaan kolmeen vuoteen.

Näkemys on samansuuntainen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n keskiviikkona julkaistussa suhdannebarometrissä.

Kasvuvauhti on Suomessa hiipumassa, vaikka suomalaisyritykset pitävät suhdannekehitystä vielä myönteisenä. Toistaiseksi tuotanto, myynti ja työpaikkojen määrä on kasvanut, mutta tulevaisuus on sumuisempi kuin pitkään aikaan.

Barometrin mukaan suhdanneodotukset ovat laskeneet kaikilla päätoimialoilla, eniten rakennusalalla.

Huolestuttavinta Suomen kannalta on Saksan teollisuuden mahdollinen alamäki. Suomi on perinteisesti vienyt Saksaan etenkin investointihyödykkeitä eli teollisuuden käyttämiä tuotantovälineitä. Niiden tilauskanta on jo lähtenyt laskuun.

Euroopankeskuspankki EKP on ottanut viestit taantuman mahdollisuudesta vakavasti.

EKP valmistelee tuttuja rahapoliittisia elvytyskeinoja, esimerkiksi paluuta edellisen suhdannetaantuman aikaisiin arvopapereiden ostoihin.

Todennäköisesti myös liikepankkien talletuskorkoa painetaan syyskuussa entistä miinusmerkkisemmäksi. Negatiivisella korolla halutaan lisätä pankkien halukkuutta lainata yrityksille ja kotitalouksille enemmän rahaa investointeja varten.

Näin yritysten pyörät pysyisivät rasvattuina eikä yksityisen kulutuksen kutistuminen notkauttaisi palveluiden kysyntää. Euroopan keskuspankin malli tepsi melko hyvin finanssikriisin jälkihoidossa.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed päätti keskiviikkona laskea ohjauskorkoaan, ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen. Trump on vaatinut moneen otteeseen Fediltä kevyempää rahapolitiikkaa eli lisäämään rahan määrää markkinoilla.

Koron lasku voi johtaa asiantuntijoiden mielestä ylivelkaantumiseen ja suoranaiseen velkapommiin. Toisin kuin Eurooppa, nousukauden huipulla oleva Yhdysvallat ei ole valumassa taantumaan, eikä elvytykseen ole sen vuoksi tarvetta.

Kokonaan eri asia on, mikäli Fed arvioi Trumpin lietsomien kauppasotien kiihtyvän ja lisäävän talouden epävarmuutta. Kevyempi rahapolitiikka torjuisi talouden lamautumista Atlantin takana.

Euroopan talousalue joutuisi kuitenkin kohtaamaan kauppasodan jännitteet kaikessa karuudessaan.

MAINOS

Kommentoi

USA:n presidenttin valta perustuu pelotetaktiikkaan. Hän uskoo voivansa hallita maailmankauppaa tuonti- ja valmisteveroilla. Miten Euroopassa ja muualla maailmassa voidaan pysyä oikeilla talouskasvun urilla Trumpin kauden loppuun asti? Trump'illa ei ole tarkoituksena pelata reilua peliä. Taloustieteilijöiden pitää julkisesti aloittaa keskustelu asiasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Trump on kääntänyt maailmankaupan myönteiset kehitysodotukset maailman laajuiseksi taantumakehitykseksi. Tekeekö Trump sen tahallisesti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakaan meidän perheen taloudessa ei tule taantumaa, se on ollut elämässämme aina. Emme vie mitään ulkomaille, emme ole edes koskaan käyneetkään ulkomailla. Meillä ei ole yhtään arvopaperia, joita joku voisi ostaa. Koroilla ei ole mitään merkitystä, koska meillä ei ole rahaa. Elämme kädestä suuhun, kaikki rahat kuluvat kuukausittain laskuihin. Suomessa ei elämä tästä muutu tavallisilla ihmisillä ja perheillä mitenkään, Trumpin tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät muuta elämäämme ei ei kerrassaan mitenkään. Lottovoitto ja muut rahapelit ovat ainoa asia, joka muuttaa perheemme elämän ja talouden. Miksi Euroopan keskuspankki ei elvytä Euroopan taloutta lisäämällä voittoja ja voittosummia rahapeleissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ehdotushan se olisi, tuo EKP:n lottovoitto... Nykyäänhän tuo rahan syyttäminen näkyy vain sijoitusomaisuuden inflaationa. Kannatan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Miksi Euroopan keskuspankki ei elvytä Euroopan taloutta lisäämällä voittoja ja voittosummia rahapeleissä."

Mutta juuri tätähän EKP on tehnyt jo vuosikausia. EKP on mm. ostanut sellaisia valtionlainoja, jotka eivät ole markkinoille kelvanneet ja pitänyt yllä todella alhaista korkotasoa. Suomenkin valtiolainan korko on painunut välillä miinukselle. Mutta köydellä voi vain rajallisesti työntää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulevissa vaaleissa nykyinen hallitus saa moitteita huonosta talouden pidosta, kun koko maailma sortuu taantumaan. Viime hallitus sai taas ratsastaa talouskasvun aallonharjalla. Ihmisten muisti ja ymmärrys ei aina ole sitä parasta mahdollista ja ehkä muisti on myös valikoiva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinteen hallitus aloitti maailmantalouden kasvuodotusten kääntyessä taantumaan päin. Hallituksella on nyt haasteita vastata maailmantalouden vaikutuksiin Suomen kansantalouteen. Pääministerillä on vastasyklinen talouspoliitiikka keinona talouden tasapainottamiseksi. Luotan siihen että Suomessa pystytään kireästä maailmankaupan tilanteesta ja maailmantalouden epävakaudesta huolimatta pysymään pienellä kasvu-uralla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU:n megaglobalistit Saksa etunenässä ovat ratsastaneet Yhdysvaltojen taloutta kuppaamalla, mutta se on loppu nyt, kiitos Trumpin. Saksa on maksattanut puolustuksensa Yhdysvalloilla Naton kautta vuosikymmeniä ja myös tämän Trump torpedoi vaatien Saksaa maksamaan oman osuutensa Naton maksuista.

Niin sanottu eurooppalainen sosialismi on tiensä päässä ja me kansalaiset olemme vapautumisen kynnyksellä. Nykyinen systeemi jossa kansat maksavat miljardeja virkamieskoneiden ylläpidosta, ei yksinkertaisesti toimi. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ajaa alas massiiviset eliitin virkamies- ja sääntöviritelmät ja vapauttaa talous sekä ihmiskunta yleisesti.

Trumpin porukat tulevat tuhoamaan keskuspankit ja se on osa massiivista vuosikymeniä valmisteltua hyvien tyyppien suunnitelmaa. Ne todellakin aikovat vapauttaa koko ihmiskunnan eliitin hirttosilmukasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

USAlla on dollaripohjaisessa maailmassa se etu että voi itse painaa itselleen dollareita. On pakkokin, maa on niin valtavan summan velkaa ulkomaisille lainaajille että oikeaa summaa ei tiedä kukaan. Maa porskuttaa toisten rahoilla.

USA on liian iso maa velkamäärässä jotta sen voisi antaa kaatua. Trendi vaan jatkuu, Trump ostaa nyt suosiota vaaleja varten lainaamalla lisää, korkoja painetaan alas jotta kaikki voisivat ostaa kaikkea lainarahalla ja viettää kulutusjuhlia.
Ja kun vaalien jälkeen kupla poksahtaa niin painetaan lisää dollareita. Sillä on aina selvitty.

Kauppasotaa ei tule. Vaalikampanjointi on täydessä käynnissä ja Trump kerää ongelmia ja uhkia jotka ratkaisee sopivasti ennen vaaleja. Nyt on kulutusjuhlat alkaneet. P-Korean suhteen ei tehdä vielä mitään ja hyvä kun nyt ampuvat pikkurakettejaan ja Kiinan kanssa päätetään vain jatkaa entiseen malliin sillä Kiinan kauppa on kuitenkin varsin pieni osa USAn bkt:sta.

Näillä trikeillä vaalit voitetaan. Ikävä kyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heh on vaan aika koomista että Donaldin monet teot ovat nostaneet USA:n ja maailman taloutta, mutta kunniaa hänelle ei siitä anneta. Sen sijaan jos tulee yhtään negatiivista talousuutista, se on heti PELKÄSTÄÄN Trumpin syytä. Jopa 'tieteilijät' sortuvat moiseen lapsellisuuteen. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, näin se vaan taas menee. :-D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Husu persuihin

Se on joukkoomme liian älykäs, ei oteta. Me erottuisimme muut tolloina. Lue lisää...
PERSU

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image