Pääkirjoitukset

Sairaan kalliita tie­to­jär­jes­tel­miä

Pääkirjoitukset 16.9.2012 0:00
Pääkirjoitukset

”Onko kiire vai käytetäänkö tietokoneita?”, kuuluu vitsi ajalta, jolloin uusi ja outo tietotekniikka teki tuloaan työpaikoille.

Terveydenhuollossa tietotekniset ratkaisut tuntuvat edelleen aiheuttavan samanlaisia valintatilanteita.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri kertoi viime keväänä, että ennen nykyisen potilastietojärjestelmän käyttöönottoa Helsingin terveyskeskuksissa lääkäri ehti tutkia 14 potilasta päivässä.

Tietojärjestelmän käyttöönoton jälkeen määrä putosi niin, että tätä nykyä lääkäri tapaa päivittäin enää kymmenen potilasta.

Terveydenhuollon ohjelmistot ja  tietojärjestelmät ovat saaneet moitteita muun muassa kehnosta käytettävyydestä sekä siitä, että erilaiset järjestelmät eivät kykene ”keskustelemaan” keskenään.

Vastaväitteenä on esitetty, että ongelmissa on kyse myös hoitavan henkilöstön muutosvastarinnasta, haluttomuudesta ottaa uusia työkaluja käyttöön.

Suomen terveydenhuollon nykyiset tietojärjestelmät syntyivät pala kerrallaan ilman ohjausta esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriöstä. Rahaa syydettiin milloin minkinlaisiin kehittämishankkeisiin.

Kuntien hallitsemien sairaanhoitopiireihin päättäjät suosivat hanakasti oman alueen yrityksiä. Lähdettiin uhkarohkeisiin oman kylän bittinikkarien pilottihankkeisiin, joihin paloi kyllä rahaa, mutta joissa tulokset jäivät usein kauaksi annetuista lupauksista.

Kokonaisuudesta syntyi pirstaleinen, kankea ja tavattoman kallis. Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan tietojärjestelmien ongelmat syövät vuosittain 600 lääkärin työpanoksen.

Nyt tähän hallitsemattomasti syntyneeseen kokonaisuuteen pyritään saamaan tolkkua.

Laskut eivät jää pieniksi nytkään. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suunnitelmissa oleva uusi potilastietojärjestelmä maksaa 350–450 miljoonaa euroa. Hirmuisesta hinnasta huolimatta on arvioitu, että uuden järjestelmän hankinta tulisi kannattavammaksi kuin nykyisen ylläpito.

Koko Suomen kattavan uuden järjestelmän hintalapussa lukee 1,8 miljardia. Vaikka kustannus jakautuisi vajaalle kymmenelle vuodelle, hinta on tolkuton. Näin siitä huolimatta, että kyseessä on mammuttiluokan tietojärjestelmäuudistus.

Kun kustannukset liikkuvat noissa lukemissa, on ensiarvoista, että hankinnat kilpailutetaan kunnolla. Käyttäjänäkökohdat ovat keskeisiä, mutta oikeisiin valintoihin tuskin riittää yksin lääketieteellinen koulutus. Tietojärjestelmien rautaisia ammattilaisia tarvitaan myös tilaajan puolella.

Kalliita virheratkaisuja on terveydenhuollon tietojärjestelmien hankinnoissa tehty muuallakin kuin Suomessa. Sen sijaan Virossa valtakunnallinen sähköinen potilastietojärjestelmä rakennettiin runsaalla kymmenellä miljoonalla eurolla.

Vaikka järjestelmä tuskin on aivan samanlainen kuin tänne tavoiteltava, Suomenlahden takaa voisi olla saatavissa rahanarvoista oppia. Laivalippujen hinnat todennäköisesti kuittautuisivat nopeasti.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Kommentoi

Meidän ylenpalttinen suojelu ja hyysääminen on kääntynyt tässä ja muutoinkin jo meitä kansalaisia vastaan. Henkilötietosuojaus lainsäädäntöineen vaaraantaa elämäämme monissa kohdin. Siksi esitänkin, että me vanhat sosialismin ja kansandemokratian vastustajat alamme kääntää kelkkaamme ja kulkusuuntaamme itse. Lainsäätäjät valmistelijoineen on pantava tarkkailuun ja ei muuta kuin poikkiteloin eteen. Jo riittää holhous.
Virolainen on kutsuttu potilastietojärjestemän ylösajajaksi Suomeen ja nyt alkaa tapahtua. Siellä ei henkilötietosuoja, KGB ja Stasi olleet esteenä ylösrakentaa parissa vuodessa potilastietojärjestelmä ja heittivät toimintakuntoon eReseptiikankin muutamassa kuukaudessa.. Täällä maksetaan miljardeja , eikä järjestelmä toimi sittenkään. Taidan luottaa tässä asiassa Juha Sipilään. Hän on Toivo ja korvat kansalle kuntavaalissakin lokakuussa 2012.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka 1960-luvulla suunniteltiin koko Suomen väestön potilastietojärjestelmää Jyväskylään. Pillarin kokoisella keskustietokoneella oli siinä keskeinen osa tietojenkäsittelyn , tallennuksen ja käytettävyyden osalta. Todnäk niitä pillarinkokoisia olisi täytynyt olla tehdassalillinen siihen aikaan.
Samassa pisteessä ollaan ko tietojärjestelmän klanssa vaikka tieto sopisi yhteen taskuun. E i toimi vieläkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työpäivän oli hoitaja jo hakenut kaikki paperit potilaasta valmiiksi, joskus tämän työn teki lääkärin sihteeri. Jos tiedettiin, että papereita on toisaalla niin ne tilattiin etukäteen.

Nyt hoitajat eivät nouda papereita valmiiksi, sihteerit on potkittu pois. Osaako joku jo päätellä lopputuloksen. Kukas nykyään tekee nuo hommat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä taida olla niin, että "oman kylän bittinikkarit" olisivat niitä, jotka ovat tulleet kalliiksi. Olisiko pari isoa firmaa pikemminki? Kannattaisi varmaan tutkia, paljonko mikin firma on laskuttanut julkiselta puolelta. Ehkä totuus paljastuisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juha Sipilä puuttui tietohuollon kalleuteen ja toimimattomuuteen sosiaali- ja terveyspalveluissa jo kohta toisessa puheenjohtajan pitämässään puheessa. Miljardiluokan kysymys, kuten Sipilä totesi.

Se ensimmäine Sipilän vakava vetoomus oli lapsiperheiden ja syrjäytymisen asia! Tämä on meidän äänsestäjien syytä muistaa vaaliuurnilla 28.10.2012 kunnallisvaaleissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan tuo uudistus jo lähtökohdiltaan järjetön. Tilataan Accenturelta konsultointiselvitys, että mikäs järjestelmä otettaisiin käyttöön. Vähemmän yllättäen Accenture päätyy suosittelemaan amerikkalaista järjestelmää, jonka jälleenmyyntiin Suomessa vain Accenturella on oikeus.

Kyllähän nyt jo maalaisjärki ja kohtuus sanoo, että konsultoinnin tehnyt yritys pitää jäävätä varsinaisesta tarjouskilpailusta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleistä korruptiota, laiskuutta, haluttomuutta, sisäisiä ristiriitoja, ongelmia kaikkialla ja ennen kaikkea verovarojen silmitöntä tuhlausta; siinä julkisen terveydenhuollon tila ainakin Etelä-Suomessa. Potilaat ovat vain vällttämätön paha, ja heidän hoitonsa edes jonkunlaiseksi sujumiseksi tarvitaan aina uusia ohjeistuksia ja sääntöjä, joita tosin saa aivan vapaasti rikkoa. Julkisesta terveydenhuollosta on tullut samanlainen tehoton toimija kuin virastot, joiden monimutkainen rakenne ja siinä luoviminen työllistävät ne ilman ensimmäistäkään varsinaista tehtävää.

Tämä kaiken päälle ollaan nyt panemassa melkein kahta miljardia euroa hankkeeseen, joka ei muuta yhtään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

It nörtit päässeet samaan asemaan kuin lääkärit ja yksityinen terveydenhuolto bisnes ja apteekit...yhteiskuntaa ja sairaita ihmisiä pidetään panttivankeina ja piikki on auki taivaaseen asti. Jossakin takana hääri hyväveliverkosto, jolle kaikki miljardit menevät täällä suomen suljetulla sektorilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietyt piiriit antaa tahallaan IT-alan yritysten rahastaa veronmaksajien rahoja. Mitään ei halutakkan saada valmiiksi, ainakaan ennenkuin on vielä vähänkin lypsettävää. Poliisi saisi jo alkaa tutkimaan asiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos se on nopeampi ja yksinkertaisempi käyttää kuin nykyiset niin se säästää aikaa ja rahaa ja resusseja jo sinänsä lähestulkoon hinnasta riippumatta. Nykyiset eivät pärjää millekään kaupalliselle teksturille käytettävyydessä, eivätkä auta diadnostiikassa, lääkeinteraktioiden tai läälekontraindikaatioiden suhteen jne, vaikka periaatteessa nämä tuntuisvat aika yksinkertaisilta asioilta. Käytännssä nämä ohjelmat ovat olleet vanha peperikertomus siirrettynä tietokoneseen ilman että tietotekniikkaa oikeastaan olisi hyödynnetty mitenkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:39
Norjassa avattiin ilmasilta kymmenientuhansien nälkiintyvien porojen pelastamiseksi – kaikkien aikojen suurin pelastusoperaatio Ruijan ylängöllä Tilaajille
21:10
Syöpä pelasti oululaisen Jenna Antinmaan työuupumukselta – yrityskuviot alkoivat mennä uusiksi jo "syöpälomalla" Tilaajille
20:47
Koronarajoitteet ruuhkauttavat sairaaloiden kylmiöitä – vastaanottokeskuksen kellarissa sijaitsevaan kylmiöön siirrettiin keskiviikkona ensimmäiset vainajat
20:30
Kymmenettuhannet lähtivät heti Wuhanista – koronaviruksen synnyinkaupungista pääsi pois kaksi ja puoli kuukautta kestäneen eristyksen jälkeen
20:27
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
20:21
Suomen viides ydinvoimayksikkö lähempänä tuotantoa kuin koskaan – Olkiluoto 3:n uskotaan aloittavan sähköntuotannon ensi vuonna 11 vuotta myöhässä
20:07
Poliisi joutui pysäyttämään liikenteen rikoksesta epäillyn kiinniottamisen vuoksi Haukiputaalla
124
Kuuma keskustelu suojainten ympärillä jatkuu – Pääministeri Marin: "Osa kunnista ja toimijoista etsii nyt valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa"
29
Uuden ennusteen mukaan koronavirusepidemia olisi Pohjois-Suomessa pahimmillaan juhannuksen aikaan – epidemian uskotaan jatkuvan pitkälle syksyyn
21
Luken tutkimus: Suomen metsissä kasvaa yli neljä kertaa enemmän järeitä puita kuin sata vuotta sitten
18
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
15
Onko Oulun kaupungin hammashoito jo sopeutunut koronan aiheuttamaan poikkeustilanteeseen? –"Tällä hetkellä emme ota uusia potilaita tarkastukseen"
11
Uros perusti innovaatiokeskuksen – start up -yrityksille tarjotaan viimeisintä teknologiaa
10
Kehysriihineuvottelut jatkuvat tänään, hallitus koolla Säätytalolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Antti Kiuru

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

221 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image