Pääkirjoitukset

Tilaajille

Poh­joi­ses­sa­kin on varauduttava – Uudenmaan sulkeminen ei oikeuta lepäämään laakereilla muualla Suomessa

Uudenmaan eristämisellä on tarkoitus hidastaa koronavirusepidemian leviämistä. Kaikkia uusmaalaisia kehotetaan tulemaan lomiltaan ja mökeiltään takaisin kotiin, jotta he eivät mahdollisesti jää rasittamaan muiden maakuntien rajoitettua terveydenhuoltoa tai levittämään tartuntoja. Etenkin, kun Uudellamaalla on parhaat resurssit hoitaa sairastuneet.
Pääkirjoitukset 26.3.2020 20:00
Pääkirjoitus

Uudenmaan eristämisellä on tarkoitus saada lisäaikaa tartuntataudin hidastamiseen, resurssien jakamiseen ja muun maan suojelemiseen. Epidemian ja sairastuvuuden huippu on vasta edessäpäin, siksi varoaika on käytettävä pohjoisessakin hyödyksi.

Koronavirusepidemian torjunnassa ja hoidossa siirrytään Suomessa uudelle tasolle, kun Uusimaa aiotaan eristää muusta maasta ainakin kolmeksi viikoksi.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

13:32
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
13:06
HS: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla
13:00
Talvirenkaiden hankinnassa on tapahtunut huomattava muutos – varautuminen uuteen tieliikennelakiin näkyy jo Tilaajille
12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Persujen vouhotukseen,yhtä ja samaa jankuttavat,hallituksen tytöt ovat oikealla asialla se näkyy kannatuksesta, Lue lisää...
Kansa kyllästynyt.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image