Pääkirjoitukset

Miten visio istuu jappasuun?

Pääkirjoitukset 21.2.2018 6:00
Pääkirjoitus

Kaupunkistrategian pitää vastata uusiin olosuhteisiin, kun sote-uudistus muuttaa Oulunkin tehtäviä, asemaa ja rahoitusta.

Tavallisten oululaisten ei silti tarvitse joka aamu herätessään miettiä kaupunkistrategiaa.

Oulu on uusimassa kaupunkistrategiaansa. Kaupunginhallituksen hyväksymä visio vuodelle 2026 on ”valovoimainen Oulu”, jonka katsotaan heijastelevan kasvua, oululaista asennetta ja tapaa toimia.

Valovoimainen kuulostaa lähtökohtaisesti paremmalta kuin vanhassa kaupunkistrategiassa tavoitteeksi asetettu ”rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki”.

Kaupunkistrategian pitää vastata uusiin olosuhteisiin, kun yhdistetty sote-maakuntauudistus muuttaa kuntien tehtävää, asemaa ja rahoitusta ratkaisevalla tavalla.

Pahimmillaan maakuntauudistus näivettää kaupunkien elinvoimaa. Muutosohjelmalla Oulu varautuu sopeuttamaan toimintoja ja taloutta uuteen tilanteeseen. Euroopan kulttuuripääkaupunkiprojektilla puolestaan yritetään saada vaikuttavuutta kulttuurin keinoin.

Muutostilanteessa kaupunkistrategian pitää olla sellainen, että se vastaa uutta tilannetta. Kun yhteinen tilannekuva on selvillä, on helppo valita painopisteet, joiden varaan toiminta rakentuu.

Kaupunkistrategian pitääkin olla osa elävää elämää, sillä organisaatioiden konsulttikieli kuten visiot ja arvot jäävät helposti pelkäksi sanahelinäksi. Tavallisten oululaisten ei tarvitse joka aamu herätessään miettiä kaupunkistrategiaa, sillä siinä on kyse ohjausjärjestelmästä, jonka avulla valtuusto ohjaa kaupunkikonsernin toimintaa.

Ei kuitenkaan riitä, että kaupungin organisaatiossa pöhistään, kun virkamieskunta, sidosryhmät ja päättäjät puuhastelevat strategian, visioiden, arvojen ja painopisteiden parissa.

Käytännössä uuden vision toteutus näkyy siinä, minkälaisia palveluja kaupunkilaiset saavat, minkälaisessa henkisessä ilmapiirissä kaupungissa eletään ja minkälaisesta koulutuksen, työllisyyden ja yrittäjyyden eliksiiristä elinvoima syntyy.

Sopii kysyä, miten uusi visio istuu oululaiseen poliittiseen kulttuuriin, jossa päätöksiä jappastaan vuosikausia sisäänpäin kääntyneessä ilmapiirissä. Pelkästään palveluverkkoselvitys aiheutti epäluottamuksen aallon, jossa osa valtuutetuista haluaa muuttaa kaupungin hallintosääntöä.

Valovoimaisen Oulun rakennuspuita ovat pitovoima, elinvoima ja vetovoima. Tavoitteena on pohjoisen kasvava keskus ilmapiirissä, jossa huipputeknologia, yrittäjyys ja tekijät toimivat luovassa kulttuurissa, kun tarjolla on korkeatasoinen koulutustarjonta ja nuori väestö.

Tämä on tuttua puhetta. Oulu ei välttämättä tavoittele kuuta taivaalta, vaan pyrkii pikemminkin kaikin keinoin säilyttämään nykyisen asemansa.

Oululla on pitovoimaa, mutta ei entiseen tapaan. Kasvavana kaupunkiseutuna elinvoimaakin riittää. Työllisyys ja erityisesti nuorten työllistyminen ovat kuitenkin ongelmia ja suoraan yhteydessä vetovoimaan.

Joidenkin muiden kasvukeskusten menoon verrattuna Oulusta puuttuu jotakin. Kaupunki on pullollaan startup-yrityksiä, mutta hieman arkisemmasta matkailustakin voisi löytyä siivu elinvoimaa.

MAINOS

Kommentoi

"Pahimmillaan maakuntauudistus näivettää kaupunkien elinvoimaa. " Väite, joka on ennenkin esitetty Kalevan toimesta. Nyt olisi aika kertoa, miksi näin voi käydä. Tarpeeton, ylisuuri julkinen rakentaminen vähenee, mutta onko muita perusteluja väitteelle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta mitä konkreettista matkailun elinehdoista ja sen kasvun ehdoista nyt puuttuu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä Lounais-Lapissa lounaistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Kyllä. Uskallanpa väittää, että ne samat ihmistyypit, jotka täällä tuvassa valittavat ja kitisevät lähes kaikesta ovat ... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image