Pääkirjoitukset

Kunta-ala pystyi heruttamaan

Pääkirjoitukset 10.2.2018 6:00
Pääkirjoitus

Kunta-alan työmarkkinatilanne rauhoittui torstaina aikaansaadun laajan neuvottelutuloksen ansiosta.

Palkankorotusten vakuutetaan noudattavan ns. yleistä linjaa. Kuntien väki saa kuitenkin lisänä kompensaa-tiota lomarahaleikkauksista.

Työmarkkinoilla nähtiin torstai-iltana iso rytkäys, kun kunta-alalle syntyi 421 000 työntekijää koskeva neuvottelutulos. Tarvitaan vielä liittojen hyväksynnät, jotta se muuttuu sopimukseksi.

Tietä näytti jo terveydenhuoltoalan Tehy, jonka valtuusto hyväksyi neuvottelutuloksen perjantaina. Ensi viikolla sopimus on syynissä esimerkiksi opetusalan OAJ:n ja perushoitajien Superin hallituksissa.


Olisi yllätys
ja iso epäluottamuksen osoitus liittojohtoja kohtaan, jos lipeämisiä alkaisi ilmaantua. Jäsenistössä toki on aitoa pettymystä, joka nousi jo pintaan esimerkiksi Tehyn nettisivujen kommenteissa.

Paras asiantuntemus siitä, mikä milloinkin on mahdollista ja mikä ei on kuitenkin aina neuvottelupöydissä.

Kunta-alan palkankorotuksiin haettiin nyt rajoja niin sanotusta yleisestä linjasta, joka viime kuukausina muotoutui teollisuudessa. Siellä perusmallina olivat kaksivuotiset sopimukset, joihin kuuluu 1,6 prosentin korotus kahdesti sopimuskauden aikana.

Teollisuuden, erityisesti vientialojen, palkkajohtajuuden ideana on estää julkisen puolen palkkojen karkaaminen tasolle, jota kansantalouden avoin sektori ei pysty kannattelemaan. Periaate on järkevä.

Mitä kunta-alan työntekijät ovat siis saamassa maaliskuun 2020 loppuun ulottuvalla sopimuskaudella?

Palkankorotukset tulevat kolmessa erässä, ja sopimuskausi on 26 kuukauden mittainen – kaksi kuukautta pitempi kuin teollisuudessa.

Korotus tulee kolmessa erässä. Tänä keväänä 1,25 prosenttia, ensi keväänä 1,0 prosenttia. Lisäksi ensi vuoden alussa maksetaan 1,2 prosentin paikallinen järjestelyvara.

Torstaina sekä kuntatyönantaja että työntekijä painottivat, että mainituilla korotuksilla sopu on yleisen linjan mukainen. Kunnissa olisi siis pysytty ruodussa.

Väite on kuitenkin hämäävä, sillä kaikki likoon laitettava raha ei ole vain noissa korotuksissa. Niiden päälle tulee vielä ”paikalliseen tuloksellisuuteen” liittyvä kertaerä.

Se antaa kuntien työntekijölle keskimäärin 260 euron lisäpotin korostusten päälle. Ja nyt yleinen linja alkaa paukkua.

Paikallista tuloksellisuutta kunta-alalla on eri puolilla epäilemättä paljon. Nyt palkkio kuitenkin maksetaan samalla prosenttimitalla kaikille kaikkialle – oli aitoa tuloksellisuutta tai ei.


Ensi tammikuussa
maksettavan yllättävän kertaerän taustalla on päivänselvä selitys, jonka kertomista etenkin kuntatyönantaja on kuitenkin ujostellut: kyseessä on osakorvaus viimevuotisen kiky-sopimuksen tuomasta lomarahojen 30 prosentin leikkauksesta vuosina 2017, 2018 ja 2019.

Työntekijät vaativat leikkauksille kompensaatiota pitkään, ja lähes yhtä pitkään kuntatyönantaja vaatimuksen jämäkän oloisesti torjui.

Kompensaatio kuitenkin tuli, mutta sitä ei sovi sellaiseksi kutsua. Niin vetäistiin esiin toinen termi.

Tempun hintalappu on pyöreästi sata miljoonaa euroa. Hinta peritään veroja keräämällä, toivottavasti ei paljon kovemmin prosentein kuin jo nyt tehdään.

MAINOS

Kommentoi

Yleinen linja on taloustilanteeseen liian korkea ja todennäköisesti pilaa alkavan nousukauden.

Ainoa toivo on, että ulkomailla korotetaan palkkoja paljon enemmän. Saksa vaikuttaakin varsin toiveikkaalta siinä suhteessa.

Pahiten yleisestä linjasta poikkesivat satamatyöläiset. Jo on posketonta, jos tienaa 4000 euroa kuussa siitä, että istuu muutaman tunnin päivässä nosturin ohjaamossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

42
Sirkkaleipää leivotaan nyt myös Oulussa – Fazerin sirkkajauho tulee Hollannista, koska kotimainen hyönteistuotanto ei riitä
18
Myllytullin entinen Oulun seudun ammattiopiston kortteli uusiutuu täysin - suurin osa rakennuksista puretaan ja tilalle nousee asuin-, liike- ja toimistorakennuksia
14
Uusi taksilaki voi tuoda ongelmia koulutakseihin – harvaan asutuilla alueilla kela-kyytien ajo saattaa houkutella yrittäjää enemmän
12
Risto Uimosen kirja presidentistä kuvailee, kuinka Sauli Niinistö on maksimoinut historiallisen pienet valtaoikeutensa
8
Ilmatieteen laitos on paitsi varoittanut suomalaisia helteestä, niin myös oikeasti pelastanut ihmishenkiä kehitysmaissa
7
Ruotsalaismediat: Länsi-Ruotsissa sytytetty tuleen kymmeniä autoja
6
Oikeusministeri Häkkänen Touko Aallosta: On hyvin vakavaa, jos kansanedustaja kehottaa olemaan noudattamatta lakeja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Totta kai on aina trendikästä ja asiallista puolustaa heikosti pärjääviä ja vähäosaisia henkilöitä. Mielestäni muitakin ... Lue lisää...
Takamaan mies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image