Pääkirjoitukset

Kiina ei kehitysapua kaipaa

Kiina on ryhtynyt valloittamaan myös muotimaailmaa.
Pääkirjoitukset 13.12.2004 0:00
Unknown
Valtiontilintarkastajien huomautus Kiinan korkotukiluotoista on paikallaan. Kiina alkaa olla talouden jättiläinen, jonka ote kurottaa yhä laajemmalle.
Valtiontilintarkastajien perjantaina julkistama vuoden 2003 toimintakertomus sisältää arvostelua Suomen kehitysyhteistyön linjauksia kohtaan. Tuki kaikkein köyhimmille maille on kymmenessä vuodessa pudonnut suhteessa huomattavasti, mikä on vastoin YK:n suosituksia ja Suomen oman kehityspolitiikan keskeisintä tavoitetta, köyhyyden vähentämistä.

Erityistä huomiota tilintarkastajat kohdistavat Kiinaan. Vuonna 2002 sinne maksettiin korkotukiluottoja 3,7 miljoonalla eurolla, mikä on 70 prosenttia kaikista Suomen korkotukiluotoista. Nämä eivät sinänsä ole huomattavia summia edes Suomen niukoissa kehitysapurahoissa, mutta kyse onkin enemmän periaatteesta.

Tilintarkastajien raportin mukaan korkotukiluottojen vaikutus köyhyyden vähentämiseen on pieni ja kiistanalainen, eikä niiden keskittäminen Kiinaan ole sen paremmin Suomen tavoitteiden mukaista kuin tarkoituksenmukaista: luotot eivät mene maan köyhimmille alueille, ja sitä paitsi Kiinan talous kasvaa huimaa vauhtia ja maa sai viime vuonnakin yli 50 miljardia dollaria ulkomaisia investointeja.

Kiina on, kuten tunnetaan, sisäisesti jyrkästi eriarvoinen maa. Suuri osa etenkin sisäosien maaseutuväestöstä elää äärimmäisen niukoissa oloissa samaan aikaan kun rannikon suurkaupungit muuttuvat maailmanluokan metropoleiksi. Talouskasvu on kuitenkin levittäytymässä myös sisämaahan, ja ylipäätään kyseessä on valtio, joka on hyvää vauhtia matkalla maailman suurimpien talouksien joukkoon.

Kyse ei ole enää vain siitä, että Kiinan sisällä tapahtuu uudenlaisia asioita. Viime päivien uutiset kertovat, kuinka maan talous- ja teknologiamahti alkaa kurottaa otettaan kaikkialle. Esimerkiksi Huawei Technologies -niminen yhtiö teki torstaina Hollantiin sopimuksen kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon rakentamisesta sikäläiselle operaattorille. Aiemmin tällaiset sopimukset Euroopassa ovat olleet Nokian tai Ericssonin heiniä.

Kiinalainen Lenovo-yhtiö puolestaan osti keskiviikkona noin miljardilla eurolla aikoinaan amerikkalaisena unelmana pidetyn IBM:n henkilökohtaisten tietokoneiden tuotannon. Se nousi tällä tempulla maailman kolmanneksi suurimmaksi tietokonevalmistajaksi.

Tämäntapaiset uutiset vain yhdeltä viikolta eivät kerro enää mistään kehitysmaasta. Ne kertovat erittäin dynaamisesta taloudesta, joka alkaa olla valmis omin voimin valloittamaan maailmaa. Nyt on luultavasti nähty vasta esimakua tulevasta. Tähän asti Kiina-ilmiöllä on ymmärretty tuotannon siirtymistä sinne, mutta nyt myös kiinalaiset yhtiöt ilmestyvät kotikulmiltaan maailmalle yhä vahvempina ja taitavampina toimijoina.


Kauppa- ja
teollisuusministeriö, Finpro ja Tekes avaavat pian yhdessä innovaatiokeskuksen Shanghaihin. Tämäntapaisiin hankkeisiin Kiinassa on perusteltua käyttää julkisia varoja. Taloudelliset suhteet Kiinaan ovat yhä tärkeämpiä, ja maan luonteesta johtuen niiden edistämisessä tarvitaan valtiovallan selvää panosta.

Sen sijaan kehitysyhteistyövarojen käyttäminen Kiinassa on yhä kyseenalaisempaa. Kiinalla on aivan riittävä kyky auttaa itse itseään, ja maan resurssien suuntaamisessa on kyse sen omasta poliittisesta tahdosta. Jos Suomi pitää tarpeellisena kiillottaa omaa kuvaansa idän jättimaassa, se on parempi tehdä puhtaana vienninedistämisenä. Suomen niukkoja kehitysyhteistyörahoja tarvitaan eniten siellä, missä kehitys on kaukana Kiinan alapuolella.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

nyt Kiina on ensimmäinen taloussuurvalta. ei enää U.S.A. (Kansainvälinen valuuttarahasto sanoo)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.8.
Tältä näytti ilmakitaransoiton MM-kisoissa vuonna 2019, voittaja tuli tällä kertaa Yhdysvalloista
23.8.
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
23.8.
Lumijokinen Elian Web hurjassa vauhdissa Ruotsissa – murskasi sekä oman ennätyksensä että Bergsåkerin rataennätyksen
23.8.
Lapin kesästä on vaikea kehittää talven veroista sesonkia, joten Markku Inkilä antoi Revontulikylälleen myös oman kesänimen
23.8.
Haikarat Lukijalta
23.8.
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
23.8.
Mika Nurmela oli Kaleva Cupin tähtijuniori 1983 – Video näyttää, kuinka tuleva ammattilainen ampui ratkaisevan rankkarin ylänurkkaan Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula?

Jos olisit tuossa edessäni vetäisin turpaan. Todellakin...nuorilla on eri arvot. Heitä ei haittaa vaikka vanhukset makaa... Lue lisää...
Vai ei ole pula

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image