Pääkirjoitukset

Huonot talousnäkymät uhkaavat – EKP voi käyttää taas isoa sinkoa

EKP varautuu käyttämään epätavanomaista rahapolitiikkaa vähentääkseen taantuman vaikutusta talouteen. KUVA: DOMINIQUE FAGET
Pääkirjoitukset 21.8.2019 6:00
Pääkirjoitus

Euroopan keskuspankki EKP ei aio katsoa sivusta taantuman syvenemistä. Pankki kertoo syyskuussa elvytyssuunnitelmistaan.

Ilmeisesti tulossa on finanssikriisissä nähtyjä toimenpiteitä laajempi kokonaispaketti.

Huonot talousuutiset Euroopassa ja maailmalla ovat saaneet Euroopan keskuspankin EKP:n suunnittelemaan laajoja elvytystoimia.

EKP varautuu toisen kerran käyttämään epätavanomaista rahapolitiikkaa vähentääkseen taantuman vaikutusta talouteen. EKP valmistelee parhaillaan elvytyspakettia, joka todennäköisesti esitellään ensi kuussa. Vielä heinäkuussa pankin neuvosto päätti odottaa kesän yli nähdäkseen, miten taloustilanne kehittyy. Valo tunnelin päässä on himmennyt.

Euroalueella on lukuisia syitä elvytyksen aloittamiseen. Isoin uhka tulee maailmantalouden epävakaudesta.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aloittaman kauppasodan kärjistyminen leikkaa kasvua myös Euroopassa. Uudet, korotetut vientitullit syövät kannattavuutta vientialoilla ja teollisuudessa.

Tietyllä tavalla arvaamaton tilanne jo tuntuu Saksan taloudessa, jonka näkymät ovat synkentyneet huomattavasti muutamassa kuukaudessa. Kiina ja Yhdysvallat käyvät valuuttasotaa, joka pitkään jatkuessaan heikentää Kiinan talouskasvua entisestään.

EKP:n on toimillaan varauduttava myös mahdolliseen Britannian sopimuksettomaan EU-eroon lokakuun lopulla.

Äkkibrexitin vaikutuksia on laskettu erilaisin teoreettisin mallein sekä EU-maille että Britannialle, mutta vasta todellisuus näyttää, kuinka syvään talous niiaa.

Euromaat ovat määritelleet EKP:n ensisijaiseksi tavoitteeksi hintavakauden säilyttämisen. Kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin peruina keskuspankin tärkeimmäksi tehtäväksi on noussut talouspolitiikan tukeminen. Vuonna 2014 koettiin tuiki harvinainen pankkitapaus, kun EKP laski talletuskoron negatiiviseksi. Ohjauskorko on edelleen nolla.

EKP:n keinovalikoimaan kuuluu velkakirjojen osto-ohjelman käynnistäminen ja niistä saatavien pääomien sijoittaminen markkinoille.

Muutakin voi olla tulossa. Suomen Pankin pääjohtaja, EKP:n neuvoston jäsen Olli Rehn paljasti äsken talouslehti Wall Street Journalille keskuspankin suunnittelevan tehokasta kokonaispakettia taloushyytymän varalle.

Lehti käytti siitä nimitystä Big Bazooka. Se on eräänlainen rahapoliittinen sinko, johon sisältynevät korkojen ja velkakirjaostojen ohella luottolamaa estävät rahoitusoperaatiot.

Suomen talous ei ole työllisyyden näkökulmasta sukeltamassa, mutta nousu näyttää taittuneen. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyysaste on vielä hyvä, heinäkuussa 72,4 prosenttia, ja avoimia työpaikkoja on 51 000 eli lähes 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Silti työllisyyden parantuminen on käytännössä pysähtynyt alkuvuonna. EKP:n toimet tulevat vielä tarpeeseen. EKP:n aiempi rahapolitiikka onnistui Suomen kannalta, sillä se esti taantuman syvenemisen. Vaikka talous kasvoi kituliaasti, korot pysyivät maltillisina ja ostovoima hyvänä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Rahaliikenteen määrällinen helpotus ei vain toimi.
Eurolle on vaihtoehtoja bittivaluutat, arvometallit ja muut rahat.
Tällä menolla ruplakin on kohta arvokkaampi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Elämme ihmeellisiä aikoja. Kansantaloustieteen alkeet kertovat, että rahalla on hinta eli korko. Toiseksi rahaa ei voi painaa loputtomiin.

Viisaita ne maat, joilla on oma valuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikein ymmärretty. Taloudellisessa taantumatilanteessa Suomen hallitus voi harjoittaa vastasyklistä talouspolitiikkaa. EKP:n käytettävissä olevat perinteiset keinot toteutettuna ovat aina toimineet hyvin. Rehn'in arviointikykyyn voi luottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahaa voidaan painaa loputtomiin. Se on monet kerrat todistettu.

Ne maat, joilla on oma valuutta voivat omalla päätöksellä pistää "rahanpainokoneen" pyörimään täysillä. Välillä seteleistä pudotetaan muutama nolla pois, ja homma jatkuu entisellään. Ja kansa kiittää... :)

Onko viisasta? joidenkin mielestä se on, toisten mielestä se ei ole. Ero tulee äö:n kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pukkaa kikyä. Vastasyklistä talouspolitiikkaa tehdään, sillä saadaan tuotanto pyörimään. On toiminut ennenkin. Palkankorotuksiin ei ole varaa, mikäli tahtoo pitää työpaikkansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitähän se kyky on että palkat ei nouse, pikemminkin laskee. Hinnat kyllä nousevat. Sitä sanotaan oikeammalla nimellä sisäiseksi devalvaatioksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun kaikki muut uutistoimistot ovat tästä jo uutisoineet päiviä aiemmin niin Kaleva viimein löytää tämän uutisen ja kirjoittaa siitä oman juttunsa, mikä ei lisää yhtään lisäarvoa juttuun. Ala-arvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suunnitelmataloutta puhtaimmillaan.

Sosiaalidemokraatti Jyrki Katainenko siellä on asiantuntijana ja kertomassa miten markkinataloudesta otetaan niskalenkki?

Ottakaan nyt vielä painovoimasta ja talvestakin niskalenkki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi Katainen neuvomassa kuin Rinteen hallituksen kettutytöt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talouden pitää antaa toimia ja välillä puhdistaa elinkelvottomat yritykset pois. Digimonopolit pitää purkaa kuten aiemminkin on monopolit purettu. Sitten alkaa terve kasvu maailmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös Islanti näin toiminut 2008 finassikriisin jälkeen? Elinkelvottomia pankkeja ei tuettu, vaan annettiin kaatua omaan ahneuteensa. Rikollispankkiirit toimitettiin leivättömän pöydän ääreen ja homma lähti pelaan. Sama putsaus ois pitänyt antaa tapahtua myös euroalueella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisko tuon EKP:n pääjohtaja Mario Draghin erottaa? Selvästikään ei osaa hommiaan. Tais viime singolla ostaa kotimaansa pankkien velkoja euroalueen veronmaksajien kontolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EKP:n Mario Draghi'n kausi pääjohtajana päättyy lokakuun lopussa. Christine Lagarde aloittaa työt EKP:n pääjohtajana marraskuun alussa. Molemmat ovat päteviä, työt päättävä ja ne aloittava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä suomen "urpilaiset" osaavat tyriä talouden kiihkovelan otollaan ja rahan jakamisella sinne missä se ei tuota. Ylimitoitetut palkankorotukset ja lakkoilut syövät mitä on joskus saatu aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinko - suuri tai pieni - ei riitä mihinkään. On käytettävä paljon järeämpiä aseita, nimittäin rahatykkiä. Eli setelipainoa. Inflaatio tulee nostaa 4 % vaikka sitten pudottamalla seteleitä helikopterista, vaikka toki tehokkaampiakin keinoja rahan jakamiseen olisi, mutta typerät säännöt estävät ne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin pitkään kun talouden ei anneta toimia oikein näillä "elvytyspaketeilla" niin niin pitkään lama pysyy. Tässä on madeltu nyt jo 12 vuotta lamassa ja lisää pitkitystä on luvassa. Kyllä on hienoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moni on naureskellu amerikan valtionvelalle, joka noin noin 20000 miljardia dollaria. EKP:llä on kohta samanverran turskaa taseessa. Erona vain, että jenkeillä tuon meni tuon velkavuoren kasvattamiseen reilut 100 vuotta, niin EKP:llä siihen menee tällä vaudilla alle 10 vuotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

18:07
Rajavartiolaitoksen uudeksi päälliköksi esitetään Pasi Kostamovaaraa – nimitys tarkoitus tehdä perjantaina
18:00
”Suru on myös kaunis tunne” – Tytär-tanssiteoksessa Kaisa Rundelin ja Taina Ala-Ketola käsittelevät suhdettaan isään, joka oli läsnä, mutta poissa Tilaajille
17:33
Kokoomus jättää välikysymyksen: "On päätetty menolisäyksistä, joille ei ole tulopuolella katetta"
17:26
Etiopian ME-nainen Genzebe Dibaba jää pois MM-Dohasta
17:18
Omakotitalossa syttyi tulipalo Sodankylän Vuotsossa – palo huomattiin Rajavartioston helikopterista
17:00
Aika on py­säh­ty­nyt, mutta voi myös ajaa kaiken ohi – Andreas Ala­ries­ton mökki uinuu ja ra­pis­tuu So­dan­ky­län Vuot­sos­sa Tilaajille
16:59
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
81
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
55
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
44
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
42
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
41
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
33
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
33
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image