Pääkirjoitukset

Häirintää ei pidä sietää

Pääkirjoitukset 14.9.2018 6:00
Pääkirjoitus

Seksuaalista häirintää ei tarvitse sietää tapahtuu se siten koulussa, työpaikalla tai harrastuksissa.

Avoin keskustelu purkaa vaikenemisen kulttuuria. Pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä vaan muutoksia pitää tapahtua myös sanoissa ja teoissa.

Seksuaalisesta häirinnästä näyttää tulleen riesa, joka rehottaa ihan riippumatta siitä, missä ihmiset päivittäin kohtaavat. Käsitys tasa-arvosta ja toisen ihmisen koskemattomuudesta on pahasti vinksallaan, vaikka toisin kuvitellaan.

Tuore selvitys paljastaa, että jopa arvokkaimmalla työpaikalla eduskunnassa kansanedustajat ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Häirintää ovat kokeneet sekä miehet että naiset.

Keskiviikkona kerrottiin myös elokuva- ja teatterialan häirintäselvityksestä. Alalla häirintään puuttumista vaikeuttavat lyhyet työsuhteet, joita ei haluta menettää.

Sama koskee muitakin lyhytaikaisissa työsuhteissa tai lähellä asiakasta työskenteleviä ihmisiä, jotka eivät saa samalla tavalla ääntään kuuluville kuin julkisuuden henkilöt.

Hätkähdyttävintä on, että seksuaalinen häirintä on yleistä jo kouluissa. Yleisradion Mot-ohjelma nosti äskettäin esille seksuaalisen häirinnän koulukohtaiset erot. Osassa kouluja seksuaalinen häirintä oli jopa viisinkertaista verrattuna koko maan keskiarvoon.

Tiedot häirinnän yleisyydestä ja nuorten rajuista kokemuksista tulivat osalle rehtoreista yllätyksenä. Ohjelmassa haastateltu pohjoispohjalainen rehtori joutui asiattomien sanojensa takia hyllytetyksi.

Huolestuttavaa onkin, jos nuoret kokevat, ettei asiasta edes kannata kertoa koulun aikuisille. Kaikki ei ole kohdallaan, jos kuvitellaan, että seksuaalinen häirintä vain kuuluu asiaan ja että sitä pitää sietää. Viestin pitää olla, että sitä ei tarvitse sietää missään työyhteisössä, koulussa, arjessa tai harrastusten parissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselyn 2017 mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä peräti 30 prosenttia ja pojista 12 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Transnuorista jopa 80 prosenttia on kokenut jonkinlaista häirintää.

Kyse on häiritsevästä seksuaalisesta ehdottelusta, ahdistelusta ja seksuaalisuutta loukkaavasta nimittelystä. Oppilaat nimittelevät toisiaan, mutta myös opettajat voivat sortua alatyyliin. Opetushallitus julkaisi kouluissa ilmenneen häirinnän takia viime keväänä oppaan, jossa kouluja opastetaan seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisyssä. Oppilaitoksilla on lain tuoma velvollisuus ehkäistä seksuaalista häirintää.

Häirintä tulee näkyväksi, kun ihmiset kertovat kokemuksistaan. Metoo-kampanjaa ovat tähdittäneet kansainväliset näyttelijät. Sen an-siosta häirintään liittyvän häpeän ja vaikenemisen kulttuuria on päästy purkamaan. Laajan julkisen keskustelun myötä paljastukset ovat vain jatkuneet.

Avoin keskustelu on tervettä, mutta sen pitää myös johtaa toimenpiteisiin, muutokseen ja asiantilan paranemiseen. Kyse on yhteiskunnallisesta ilmiöstä, joka ei korjaannu sillä, että häirinnän kohteeksi joutunutta kehotetaan olemaan pontevampi. Kodeissa ja työpaikoilla kannattaa miettiä, miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan arjen teoissa ja sanoissa. Vastuu on meillä jokaisella.

MAINOS

Kommentoi

Poliisi on asian ratkaissut, miten näytetään asioiden kulku työn touhussa. Työasussa on tallentava kamera, josta voidaan todeta poliisin ja asiakkaiden tekemiset ja sanomiset. Kameran sisältö tutkitaan vain luvalla ja tarvittaessa, näin olen ymmärtänyt. Eduskunnan väki voisi ottaa kameran käyttöön niin kuin poliisikin. Laittaa kamerat etu- ja takapuolelle. Nähdään, kuullaan ja todetaan mahdolliset törkeydet joka suunnalta. Kouluissa samoin, opettajat voivat näyttää vanhemmille, mitä heidän jälkipolvi touhuaa koulussa. Myös vastaavasti oppilaat voisivat näyttää, mitä opettajat tai toiset oppilaat sanoivat ja tekivät. Autoissakin on tallentava kamera liikenteessä, miksi ei myös tallentava kamera kiinni ihmisessä. Tallentava kamera vaatteissa olisi ollut hyvä omassakin elämässä, olisi nykyisin monta itkun aihetta vähemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

126
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
93
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
40
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
38
Työministeri Harakan ensi toimet työllisyyden parantamiseksi – työttömille yksilöllistä valmennusta ja palkkatukeen lisää rahaa
37
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
36
Kalevan kesäterassiäänestyksen voitosta käytiin kova kilpailu – voittajaksi nousi kauppatorin Keltainen Aitta, hopeaa Tuiraan
23
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

179 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi suuri osa suomalaisista vastustaa velkakattoa?

Kyllä velkakatto olisi järkevää. Jos ei pysty hoitamaan asioitaan. Toisethan siinä ovat maksajina muodossa tai toisessa.... Lue lisää...
Dr. Feelguud

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image