Pääkirjoitukset

EU:ssa kohti uutta yhteistyötä – lai­ta­oi­keis­tol­le löytyy vastavoimaa

Yleiseurooppalainen agenda sai kansalaiset Euroopan parlamentin vaaleissa liikkeelle aiempaa vilkkaammin. Perinteiset puolueryhmittymät menettivät kannatustaan, mikä tekee ne toisistaan riippuvaisiksi ja patistaa yhteistyöhön. Kokonaisuutena ottaen vaalit olivat EU-myönteisten puolueiden voitto erityisesti vihreiden ja Alde-ryhmään kuuluvien puolueiden osalta, vaikka myös kansallismieliset EU-kriittiset puolueet menestyivät paikoin hyvin. KUVA: FELIPE TRUEBA FELIPE TRUEBA
Pääkirjoitukset 28.5.2019 6:00
Pääkirjoitus

EU-myönteiset voimat osoittautuvat kokonaiskuvassa Euroopan parlamenttivaalien todellisiksi voittajiksi. Suomen kaltaisen pienen EU-maan kannalta jäsenyyden hinta on hyvinkin vertailukelpoinen etuihin nähden.

Epäilyistä huolimatta EU-myönteiset voimat päihittivät Euroopan parlamenttivaaleissa etukäteen uhonneet oikeistopopulistiset ja EU-kriittiset puolueet. Maailman toiseksi suurimpien demokraattisten vaalien jäljiltä Euroopan parlamentin puolueryhmittymiä kuvaava kartta on kuitenkin aiempaa hajanaisempi. Perinteiset suuret puolueet menettivät asemiaan ja uusia pieniä ryhmittymiä nousi tilalle.

Hajanaisuuden ei tarvitse merkitä europarlamentin toimintakyvyn heikkenemistä. Tilanne pakottaa keskustaoikeistolaisen EPP:n ja sosialidemokraattien ja sosialistien ryhmät tekemään yhteistyötä vaalivoittajiin kuuluvien liberaalioikeistolaisen Alden ja vihreiden kanssa.

Euroopan parlamentin perustamisesta lähtien vaaleissa suurimpina pysyneet, mutta paikkojaan menettäneet EPP ja sosialidemokraatit eivät voi enää sopia asioista muiden yli. Suomalaisten kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n europarlamentaarikkojen kommenttien perusteella uudenlaiselle yhteistyölle on hyvät edellytykset.

Oikeistopopulistien menestys jäi ennakoitua laimeammaksi, vaikka ne ovat yksi voittajista. Likeisistä Venäjä-yhteyksistä tunnettu oikeistopopulismi keskittyy maahanmuuton ongelmiin ja EU:n heikentämiseen. Se ei kuitenkaan ole pystynyt vastaamaan EU:n sisällä lähtömaissa koettuun kielteiseen maastamuuttoon.

Ranskassa Marine Le Penin kansallinen liittouma pysyi ennallaan, vaikka ohitti niukasti presidentti Emmanuel Macronin Renaissance-listan. Macronin puolueen menestys vahvistaa liberaalikeskustalaista Aldea.

Oikeistolaita eteni odotetusti varsinkin Italiassa, kun Matteo Salvinin Lega-puolue menestyi vaaleissa hyvin. Oikeistopopulistit Unkarissa ja Puolassa ovat jo pitkään saaneet kantovoimaa niskuroimalla oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Suomessa perussuomalaisten ylläpitämän EU-vastaisuuden kaikupohja sen sijaan osoittautui ennakoitua pienemmäksi.

Oikeistolaidan tavoite määräävästä asemasta Euroopan parlamentissa jää toteutumatta, vaikka monen kirjavat EU-kriittiset puolueet asettuisivat yhteen ryhmittymään. Kyse on siitä, miten yhtenäisesti ryhmittymä pystyy lopulta vaikuttamaan. Media puolestaan voi katsoa peiliin, kun antoi kansalliskonservatiivisille voimille näkyvyyttä enemmän kuin ne lopputuloksen kannalta olisivat ansainneet.

Vahvan vastakkainasettelun myötä EU-myönteiset voimat Euroopassa aktivoituivat, mikä näkyy erityisesti vihreiden ja liberaalidemokraattien vahvana etenemisenä. Suomen kaltaisen pienen markkinoista riippuvaisen EU-maan kannalta tämä on myönteinen asia.

Suomi on EU-maana osa maailman suurinta talousaluetta ja hyötyy suoraan valtavista sisämarkkinoista, EU:n solmimista vapaakauppasopimuksista, yhteisestä valuutasta ja vapaasta liikkuvuudesta, turvallisuudesta puhumattakaan. Paketista asukasta kohti koituva 50 euron nettomaksu, hallinnollinen vaiva ja päätöksentekoprosessin kiemurat ovat pieni hinta etuihin nähden.

MAINOS

Kommentoi

Olemattomalle huomiolle on jäänyt se että vihreät menettivät Ruotsissa, Hiili-Reetan kotimaassa, neljästä paikasta 2.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehkäähän islamistipuolueen ja moskeijoiden kanssa yhteistyötä, se on Euroopan tulevaisuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU-parlamentin puolueet eivät jakaudu hallitus-/oppositiorintamiin, joten yhteistyötä tehtäneen aiempaan malliin halki poikki parlamentin. Myös pitää muistaa, että jos äänestystulos ei kelpaa komissiolle, se palauttaa kysymyksen takaisin parlamentin äänestettäväksi. Parlamentti ei siis päätä jäsenmaiden asioista yli jäsenmaiden hallitusten asettamien komissaarien.

Media yritti luoda uudenlaista asetelmaa äänestäjien pohdittavaksi: Hajotetaanko EU sisältä päin, pääseekö Venäjä vaikuttamaan, eikö Brexit jo opettanut jne. Tällä ei kuitenkaan lopputulokseen ollut merkitystä. Se vastaa eurovaalikertoimella korjattua kansallisen vaalin tulosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on yli 200 000 työtöntä, asunnottomia, köyhiä ja leipäjonoja ja paperittomia pakolaisia. Suomen maantiet ja rautatiet rapistuvat. Kotimaista kulutustavaraa ei paljon valmisteta, turvetta ei saa hyödyntää, öljyä ja maakaasua tuodaan Siperiasta ikiroudan alueelta eli tuhotaan luontoa ja ilmastoa säälimättä, kiinalaista terästä ja venäläistä puutavaraa tuodaan Eurooppaan vaikka Suomestakin voisi ostaa suoraan tehtaiden tuotantolinjoilta, Suomen maatalous kituu eli elintarvikkeita tuodaan Suomeen ulkomailta. Suomessa syrjäseudut kuihtuvat, ainoa kehittyvä alue on Helsinki ja Uusimaa. Eipä ole kovin hyvin asiat EU-Suomessa, vaikka kuinka yrittää iloita vapaasta Euroopasta ja varsinkin Suomen itsenäisyydesta. Eikö olisi parempi tunnustaa tosiasiat: Suomi ei hyödy EU:sta mitenkään, meitä rahastetaan ja alistetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edes itsenäisyydestä ei voi enää iloita kuten ennen. Eu määrää yhä enemmän velvoitteita ja yhä pienemmistäkin asioista. Juuri mitään ei voi tehdä niin ettei Eu puutu siihen jollain tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksiköhän jatkuvasti veronmaksajan taskulla oleva Suomen Keskusta lasketaan liberaalien ryhmään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihreät ajaa suomea menneisyyteen. Ei se punaisenlihan syönnin ja polttomoottori autoilla ajamisen kielto pelasta maailmaa täältä suomesta käsin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihreät eivät voi näihin asioihin vaikuttaa muuten kuin keskustan ja Juha Sipilän tuella. Jos kepu marssisi ulos Säätytalolta, niin se olisi siinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpä Eurooppa on nyt ihana paikka ja voi että kun kaikki eivät sitä ymmärrä. EUssa ei ole yhtään vikaa ja kaikki on vain erimieltä (väärää mieltä) olevien syytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä menneisyyden mörköjä tarvitaan. Populistinen laitaoikeisto toimii siinä roolissaan aivan erinomaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä! Kommunistien teot ovat olleet kamalia ja tässä tilannetta Saksasta, josta ei paljoa Suomessa uutisoida. Kuullostaako suvaitsevaiselta ja hyvältä tällainen kehitys...

Yliopistojen keskustelun- ja opetuksenvapaus vaarassa. Yli 800 saksalaista ja eurooppalaista professoria ja yliopisto-opettajaa asettuu korkeakouluissa yhä useammin eteen tulevaa ajattelu- ja puhekieltoa vastaan, kertoo kirkollinen tietopalvelu idea. Saksassa syntyy usein tilanteita, joissa aggressiiviset vasemmistolaisopiskelijat estävät ja häiritsevät ja suorasraan sabotoivat luentoja ja keskustelutilaisuuksia, jos aihe, opettajat tai kutsutut esitelmöitsijät eivät sovi heidän maailmankuvaansa. -Toisenlaisten mielipiteiden sietokyky laskee. Tällä on vaikutusta myös yliopistojen keskusteluilmapiiriin, sanoo professorifoorumin johtaja Berhard Kempen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joskus pohdittiin sitä, että johtiko vasemmistolaisen Saksan Työväenpuolueen nimen vaihto Saksan Kansallissosialistiseksi Työväenpuolueeksi siihen, että puolue muuttui äärioikeistolaiseksi.

Aikanaan tämä näytti ihan selvältä, mutta nykyisin äärilaidat muistuttavat niin paljon toisiaan, että ehkäpä nimen vaihto olikin vain kosmetiikkaa. Nythän pohdituttaa sekin, että mistä syystä perussuomalaiset kaveeraa venäjämielisten puolueiden kanssa. Siinähän ei ole pätkääkään jäljellä siitä väittämästä, että perussuomalaiset ajaisivat suomalaisten etua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Euroopasta tehdään Eurostoliittoa, liittovaltiota. Samanlaista kuin Neuvostoliitto oli. Rakenteet on jo saman kaltaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:23
Imatranajossa kuollut kuljettaja oli 42-vuotias sveitsiläinen Mathias Gnägi – menetti pyöränsä hallinnan sadekelissä
11:00
Hautajaishuoneistosta tuli Puistopuutarhurin talo – Oulun hautausmaan portin pielessä oleva juhlatalo sai uusvanhan ilmeen
10:45
Jari Sillanpää esiintyy Meri Oulun Kesäteatterissa heinäkuussa – liput myyntiin juhannusviikolla
10:28
Poroja, joogaa ja koskenlaskua - Oulanka Festiä juhlitaan heinäkuussa Oulangan luontokeskuksessa
9:45
Imatranajoa jatketaan tänään normaalin aikataulun mukaan – eilisen kuolonkolarin tutkinta käynnissä
9:19
Haapaveteläinen Ari-Pekka Ruha valittiin Mr. Gay Finlandin 1. perintöprinssiksi
9:00
Vanhat kuvat: Rumputusta jo yli 50 vuotta – Oulun Päivillä on vuosien varrella nähty esityksiä, kulkueita ja vihitty silta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Allekirjoitan tuon hyvän kotikasvatuksen sairauksien pilkkaamisesta,kait siihen syyllistyvät vain PERSUT. Lue lisää...
kimmo45

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image