Kolumnit

Talouden näkymät ovat sumeat

Kolumnit 25.9.2019 20:00
Ville Vähämäki

Eduskunnasta

Viime aikoina useat taloutta ennustavat tahot ovat korjanneet kasvulukuja alaspäin. Kuluvan vuoden kasvuksi ennakoidaan enää hieman alle puolitoista prosenttia. Ensi vuonna kasvuksi ennustetaan varovaisimmissa arvioissa alle prosenttia.

Talouslukuja painavat alaspäin useat epävarmuustekijät. Osa tekijöistä on kansainvälisiä, kuten brexit, kauppasota, Italian taloustilanne, euroalueen matala inflaatio sekä zombieyritykset, jotka pysyvät vain EKP:n elvytyksen avulla hengissä.

Kotimaassakin on ongelmia. Tuottavuuskasvun hidastuminen, vientilukujen vaisuus, kotitalouksien velkaantuminen ja työllisyyskasvun hiipuminen. On epävarmaa saavutammeko 75 prosentin työllisyysastetta. Hallituksen työllistämistoimenpiteiden vaikuttavuus laitetaan piakkoin puntariin. Jokainen lisäkymmenys työllisyysasteeseen on aina entistä vaikeampi.

Kansainvälisen talouskasvun vetoapu hiipuu. Saksa on jo lähellä taantumaa. Apua ei ole tulossa muultakaan euroalueelta. Suurimmassa osassa maista joko julkisen tai yksityisen talouden liiallinen velkaantuminen rajoittavat kasvua. Poikkeuksen velkaantumiskehityksestä muodostavat koheesiotukia saavat maat. Nämä maat tulevat vaatimaan edelleen lisätukea rahoituskehysneuvotteluissa. Suomelle tullee jäämään nettomaksajan osa.

EKP puolestaan aloitti jälleen velkakirjojen netto-ostot. Uusi johtaja Lagarde aloittaa marraskuussa ja markkinatoimijat odottavat lisätoimia. Suomen Pankin vastuut kasvavat ohjelmien takia. Jatkossa yhä suurempi osa valtionvelastamme on Suomen Pankin taseessa. Korot ovat painuneet negatiiviseksi ja kukaan ei varmasti tiedä, mitä jatkossa tapahtuu.

Viime vuosi oli taloudellisesti hyvin vaikea kuntatalouksille. Säästöohjelmia joudutaan laatimaan aivan aiheesta. Tämä vaatii kuntapäättäjiltä päätöksentekokykyä. Päätöksentekokyvyn lisäämiseksi palkataan kuntiin konsultteja. Oulun kaupungin tavoitteena on 40 miljoonan säästöt.

Toinen tapa olisi tietenkin kasvattaa tuloja, mutta se on huomattavasti vaikeampaa. Asiakasmaksujen korotuksiin suhtaudutaan yleisesti hyvin negatiivisesti. Yhteisöverotulojen lisääminen aktiivisella elinkeinopolitiikalla on mahdollista, mutta hitaampi tapa. Jos kuntaan saa houkuteltua hyvän työllistävän sekä yritysveroa maksavan yrityksen, kohenee kunnan taloustilanne nopeasti.

Uskon itse jälkimmäiseen tapaan. Oulussa ja Pohjois-Suomessa on tälläkin hetkellä lukuisa joukko nopeasti kasvavia yrityksiä, ja näiden kasvua pitäisi edelleen tukea. Ja ennen kaikkea näistä on pidettävä kiinni, jotta yhteisöverotulot jäävät edelleen hyödyttämään kotikuntaa.

Säästöohjelmien lisäksi tulisikin samalla tehdä elinkeino-ohjelmia, jolla kasvatetaan jatkossa kunnan tuloja ja elinvoimaa.

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustaja Oulusta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
31
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
30
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
25
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
25
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
18
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
15
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
10
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image