Kolumnit

Sote-soppaa li­ha­lie­mi­kuu­tiol­la

Kolumnit 8.1.2019 20:00
Merja Kyllönen
Merja Kyllönen.

Sote-uudistuksia haahuillaan, kun perusasioissakin on tekemistä. Kokonaisvastuu ja maalaisjärki, niillä pääsisi pitkälle.

Napakymppimatka terveydenhuoltoon ja Kelan taksipalveluihin alkoi omaisen kotiuttamisesta keskussairaalasta ilta-aikaan Kela-taksilla, Kainuun perukkaan (80 kilometriä sairaala-apteekkipalveluista) sydänoperaation jälkeen. Ei käyty kaupungissa apteekissa, jotta lääkehuolto olisi kunnossa, kun peräkylille ajellaan. Raksi oli jäänyt lomakkeesta ruksimatta asiointipalvelun osalta, ja taksirenkihän ei ollut terveen järjen käyttäjiä.

Moni taksinkuljettaja toimii varaomaisena tässä maassa, paljon he ikäihmisten asioita hoitavat. Nyt ei ollut arjen sankari liikenteessä.

Siis reklamoimaan. Niin keskussairaalan kiireisellä osastolla, Kelan taksikeskuksessa kuin taksifirmassakin sanottiin, että järkeä käytetään, eikä ketään nakata kotiin ilman lääkkeitä tai ruokaa, vaan tällä kertaa sattui tällaista.

Ja näitä sattuu.

Jos ei olisi oltu mummoa vastassa, niin saman tien olisi sydänpotilaan puoliso saanut tilata emännälleen ambulanssikyydin terveyskeskukseen. Hankala on jäädä kotimaisemiin toipumaan pillereittä, kun mukana saapui kuitenkin myös uudenuutukainen lääkelista, jossa lääkitys entisen parin tabletin sijasta oli kasvanut 32 tablettiin vuorokaudessa.

Apu löytyi terveyskeskuksen vuodeosastolta haetulla ilta- ja aamulääkearsenaalilla. Aamulla aloitimme souvin kadonneiden reseptien ja puuttuvien lääkkeiden osalta.

Ees taas ajellessa ehdin laskea, mitä rumba olisi Kela-taksilla maksanut ja mitä maksaa, jos kotiutushommat on koko maassa tässä kuosissa. Miljoonasäästöt olisi saatavissa sillä, että meillä olisi erikseen ihmisiä, jotka vastaisivat varsinkin tehohoidettujen ja leikattujen potilaiden kotiutuksesta.

Jossain tätä mallia hyödynnetäänkin, mutta valitettavasti ei laajasti. Sote-soppaa läheltä seurattujen viikkojen aikana ehdin kohdata kymmeniä ihmisiä, jotka olivat päätyneet heitteillejätön kaltaiseen tilaan päästyään sairaalahoidosta eri hoitoyksiköistä.

Terminaalivaiheen syöpäpotilas kotiutukseen ilman, että olisi edes varmistettu onko kotiavainta tai omaisilla käryäkään asiasta.

Ikäihmisiä toimitetaan kotimökkiinsä ilman lääkkeitä ja ruokaa.

50 euron omavastuu kolkuttelee tyhjää kukkaroa apteekissa vuoden alussa.

Harvalla käy kotiutuessa mielessä, että täytänpä nyt tässä äkkiä lomakkeita hoitotuista ja kyselen C-lausuntoja lääkäriltä. Oikealla karttalehdellä on oltava omaistenkin, että kaikkia apuja tiedetään pyytää oikeista paikoista, oikeaan aikaan.

Apuvälineet ovat vielä asia erikseen. Pitää osata kysellä, ettei tarvitse ambulanssia auttamaan, kun ollaan jalattomina vessan loukossa.

Työnjohto, vastuunotto, asioiden koordinoiminen, tiedonsiirron varmistus: asioita, jotka eivät vaadi edes täyttä ja kuivaa ruutikuormaa pääkopassa. Sen vaativat, että asioista puhutaan ja opittuja toimintamalleja, niiden heikkouksia ja vahvuuksia arvioidaan kriittisesti ja haetaan kynnyskohtiin ratkaisuja tiimeinä.

Surullinen totuus sote-sopasta ja kaikesta ympärillä tapahtuvasta maakuntahäsäämisestä on, ettei tästä hommasta tule lasta eikä lapasta ennen kuin alamme käyttää tervettä maalaisjärkeä. Meidän on haettava toimialat läpileikkaavia ratkaisuja, joissa niin toiminnalliset kuin alueellisetkin vaikutukset on arvioitu.

Sanonpa ääneen, että tällä hetkellä ei näytä olevan enää pienintäkään halua pitää yllä elämää kaikissa maakunnissa. Alasajoa suoritetaan hiljaisuudessa erilaisten ministeriöistä tulevien asetusten avulla. Lihaliemikuutioksi on heitetty mukaan keskittämisasetuskin, jolla kuulemma varmistetaan potilasturvallisuus ja laadukas hoito. Varmaan lähinnä niille, jotka asuvat suurten kaupunkien läheisyydessä lyhyiden etäisyyksien päässä.

Alueellisten erojen tai välimatkojen aiheuttamia riskejä ei laskelmissa oteta huomioon. Asetusten valmisteluun eduskunta ei osallistu, vaan ne tarkentavat lakia ja sitovat tekstinä sellaisenaan meidät muutoksiin, joissa terveen järjen käytöllä on hyvin vähän elintilaa.

Hoidon saatavuus ja välimatkatkin ovat keskeinen osa potilasturvallisuutta. Leikkausten lukumääräinen kasvattaminen ei paranna hoidon laatua, jos jälkihoito ja kotiuttamismalli jatkaa perunasäkkiosastolla.

Toisesta päästä säästetään ja toisesta maksetaan lisää – ihmisten jatkuva kuljettaminen kun ei sekään ole ilmaista. Ilmeisesti sekä sote-puolen keskittämisasetuksella että liikennepuolen runkoverkkoasetuksella pyritäänkin siihen, ettei ainakaan Pohjois-Suomessa voi enää asua ilman kaikkiin olosuhteisiin soveltuvaa armeijamallista maastoajoneuvoa ja omaa apteekkitason lääkekaappia.

Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.

MAINOS

Kommentoi

Noinhan se sotesoppa menee kuin Merja kirjoittaa. Tärkeää ei ole potilaan hyvinvointi tai kotona pärjääminen vaan toiminta. Pirssi kulkee ja potilaat liikkuvat vaan missä kunnossa perillä olaan, sen hoitaakin hautaustoimiston väki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kappas vaan kun entisen liikenneministerinkin lähipiirissä sattui juuri kuljetusongelma, ja vielä Kela-kyydissä. Muistellaanpa Merjan omaa innovaatiota, joka ei kansalaisten onneksi toteutunut, kun hänen mielestään syrjäseutujen ihmisten liikkumispalveluita pestattaisiin tuottamaan syrjäkylillä liikkuvat pölli-maito-ja muut rahti/tienhoitoa tekevät autot, niin oliskohan tässäkin Merjan tutun tapauksessa sairaalasta kotiutus esim. tukkirekan paluukyytinä Kuhmon perukoille ollut palvelutasoltaan parempi ratkaisu.

Tätä Sipilän löydön (Anne B.n ) tuottamaa ratkaisua ei todellakaan ole mitään syytä fanittaa, mutta sentään sairaalasta kotiin pääsi vielä henkilö-autolla, joita sitkeät yrittäjät vielä jaksavat ylläpitää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää fanitan sua vaikka oot eri puolueessa kuin ite oon.
Merjalla se on aina kynä hyvin terotettuna ja hyviä juttuja tulee. Nytkin osui ja upposi.
Pitäis suomalaisten katsoa mallia vaikkapa Espanjasta. Täällä ei ihmiset jää hoitamatta rahan puutteessa. Lääkäri ja sairaalahoito on ilmaista ja lääkkeet ei maksa kuin murto-osan Suomen hinnoista. Kun sairastut vakavammin tilaat ambulanssin joka vie sairaalaan jossa sinut hoidetaan heti eikä vasta "viidestoista päivä elokuuta" Kun olet varmasti kunnossa pääset kotiin ja koko operaatio ei maksanut euroakaan. Hoitopaikkoja,lääkäreitä ja sairaaloita on riittävästi ettei kukaan jää hoitamatta.
Apteekkeja on muutaman sadan metrin välein ja hinnat on todella halpoja.
Muutaman talven Espanjassa asuneena on tullut huomatuksi että Suomessa tämä sotesoppa vie entistä huonompaan suuntaan. Niilläkin paikkakunnilla missä terveydenhuolto vielä toimii kohtuullisesti se tulee huononemaan takuuvarmasti sotesopan myötä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kannata ottaa mallia Espanjasta. Keskipalkka n. 800 euroa /kk. Terveydenhuollon heikon tason huomaa heti kun käy sairaalassa. Millä perusteella "sotesoppa" vie huonompaan suuntaan. Jos jossakin Kilpisjärvellä ei ole nytkään lääkäriä niin miten ihmeessä se vielä siitä voi huonontua. Taajamissa lääkäripalvelut ovat jo nyt saatavilla ja "sotesoppa" antaa mahdollisuuden käydä samaan hintaan yksityisellä jos terveyskeskuksessa on parin viikon jono. Mikä tässä on huonoa että lääkäriin pääsee heti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä hallitus tekee tai yleensä tekee kun mielessä on vaalit jne. Kyllä tämän nykyisen hallituksen politiikka on unohtanut eläkeläiset, lapsiperheet ja työttömät. Mihin on tämä yhteiskunta menossa; kahtiajakaisuus köyhiin ja hyväosaisiin. Toivon, että kirjoittaja on perehtynyt kuinka moni elää köyhyysrajoilla tai "kituuttaa" tässä hyvinvointivaltiossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri maaseutujen ja aivan erityisesti syrjäseutujen iäkkäät potilasasiakkaat ovat jääneet heitteille oikeistohallituksen "säästöuudistuksissa". Tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että keskustapuolueen johdolla ollaan palveluista leikkaamalla ja niitä heikentämällä autioittamassa maaseutualueita. Terveyspalvelujen huonontaminen ja työttömien painostus pääkaupukiseudun asuntopulasta kärsiville alueille ovat varma keino maaseudun lopulliseen autioittamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vassarit ne on aina jakamassa toisten rahoja milloin minnekin ja valtion pitäisi olla kädestä pitäen laittamassa rukseja ruutuun. Maalaisjärkeä olisi laskea valtion tulot ja sovittaa menot niiden mukaan. Arvovalinta on sitten se käytetäänkö verotuloja kehitysapuun ja pakolaisiin vaiko vanhustenhuoltoon. Vasemmiston ja vihreiden valinta on ollut aina muu kuin vanhustenhuolto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletko joskus ajatellut että pohtisit asioita ihan rehellisesti ilman tuota propaganda-turboahdinta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sekavaksi on mennyt ja selkiyttämistä kaivataan, mutta hankkeilla oleva sote-uudistus johtaa juuri toiseen suuntaan. Kuten Kyllösen kirjoituksesta käy ilmi kaikki on palasteltu niin pieneksi silpuksi, ettei kokonaisuus enää toimi. Tässä tilanteessa ei järjen ääni pääse läpi vaan liiketoimintaa yritetään saada yhä vain lisää. Kuitenkin helppoja ja tehokkaita ratkaisuja olisi niin isommissa kuin pienemmissäkin puitteissa. Viisasten kivi olisi rakenteiden ja toimintojen yksinkertaistaminen sekä asioiden tarkastelu kansantaloudellisena kokonaisuutena. Sillä tavalla (https://sites.google.com/view/pelkistetty-sote/etusivu/p%C3%A4ivitetty-aloite) saataisiin rahoitetuksi ne 1000 tarvittavaa uutta lääkäriä terveyskeskuksiin ja vielä jäisi miljardeja ylikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on sillä lailla että tässä maassa on hunot liksat ja nälkä pn aina vieranamme. Muijatkin näkee nälkää, kun ei ruoka enää maita. Pitäs saada Kainuusenkin kunnon miehet, että ei tarvi aina valittaa juu. Meidän lapset nousee ulkomailla ja loputkin pelaa pelejänsä juu. Eihän niitä moittia saa kun hyvillä tuloilla ovat juu. Ja ne Helsingin ketjut siellä eduskunnassa juu ovat aina meitä kurjia köyhiä vastaan juu. Nytkin ootamma kuntaa apuun juu kun siellä niitä joutilaita hoitajia ehtii kursseilta takasin juu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
"Epävarmuuden kanssa on ollut raskasta elää" – Britanniassa asuva suomalaiskirjailija muuttaa pahimman Brexit-kaaoksen alta pois
15:15
Pääesikunnan laatima selvitys Lemmenjoesta julki – Komentaja Jarmo Lindbergin saamista tiedoista ei kerrota asiakirjassa
15:12
Stefan Löfvenistä äänestetään Ruotsin uutta pääministeriä perjantaina
15:12
Pohjois-Norjan lumivyöryuhreista löytyi yksi - etsinnät päästiin aloittamaan kunnolla vasta tänään
14:52
Rankan ripulin aiheuttava vasikoiden alkueläintauti vienyt sairaalaan vain muutaman ihmisen Pohjois-Pohjanmaalla – tartuntojen kasvun syy mysteeri
14:23
Kultakortti Tokioon – Kaliforniassa varttunut rullalautailun supertähti vaihtoi yllättäen Suomen edustusasuun
14:08
Ulosajo haittasi liikennettä Hintassa – yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image