Kolumnit

Petsamon vakoilujuttu ja Grigori Dianoffin tarina

Kolumnit 1.12.2015 12:00
Marja Tuominen

Kun talvisota 76 vuotta sitten syttyi, oli kalastaja ja poromies Grigori Dianoff Petsamon Kaakkurin kylästä Valtiollisen poliisin hoteissa Helsingissä, josta hänet 1. joulukuuta 1939 passitettiin Vaasan lääninvankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä maanpetoksellisesta toiminnasta syytettynä.

Aiemmin Grigoria oli kuulusteltu Valpon Kemin osastossa kahteen tai kolmeen kertaan.

Grigorin itsensä käsin kirjoittama pieni muistikirja kertoo kiinniotosta ja kuulustelusta, jossa hän kieltää syyllisyytensä. Grigori kirjoitti muistiinpanonsa äidinkielellään venäjäksi. Ne sisältävät seikkaperäisen kuvauksen kidutuksella pakottamisesta.


Petsamosta oli viety loka–marraskuussa Valpon Kemin osastoon kuulusteltavaksi yli 70 petsamolaista, myös sitä ennen ja sen jälkeen useita henkilöitä. Heidän joukossaan oli venäläistaustaisten lisäksi koltta-, meri- ja tunturisaamelaisia, Petsamon karjalaisia ja suomalaisia rajavartijoita. Pian kävi ilmi, että tilanne oli karannut Valpon Kemin osaston käsistä.

Kuulusteltavat lavertelivat omiaan, ja kuten Valpon päällikkö Paavo Säippä vuonna 1941 totesi: ”[P]yrkivät he tässä tunnustuksessaan laskemaan mielikuvituksensa liikkeelle ja silloin tutkijoita miellyttääkseen tulivat kertoneeksi tapahtumattomia.”

Grigorin kiinniotto perustui ilmeisesti poromies Uula Haltan ilmiantoon, jonka esiin loihtimaan vakoiluorganisaatioon kuului perheenjäseniä ja sukulaisia (joukossa pari vainajaakin), naapureita, tuttuja ja tuntemattomia, Petsamon luostarin munkki, Liinahamarin matkailuhotellin haitarinsoittajat ja talonmies Andreas Alariesto.

Jo aiemmin Valpon pääosastossa oli ihmetelty: ”Eikö totuuteen pyrkivä tutkija jo […] ala huomata, että piruako se ryssä tekee sellaisella vakoojalaumalla Maattivuonossa?”

Grigoria kuulusteli lokakuun lopussa 1939 venäjänkielentaitoinen etsivä Sulo Auer, joka tunnettiin ammattipiireissä lisänimellä ”Kemin kauhu”. Hänen henkisen tilansa häilyvyydestä löytyy useita merkintöjä Valpon arkistosta. Vakoilujutun yhdeksi päätekijäksi epäilty rajakomppanian komentaja Jalmari Pajakka kuoli Auerin käsittelyssä kesken kuulustelun saatuaan luodin rintaansa. Pajakan alainen vääpeli Siltala kuoli lyijyvesimyrkytykseen. Ruumiista löytyi pahoinpitelyn merkkejä.

Grigori kertoo muistikirjassaan, miten Auer useita kertoja pamputti häntä jalkapohjiin, kiskoi viiksistä ja hiuksista, potki, uhkaili, maanitteli ja painoi virka-aseensa hänen rintaansa vasten: ”Tunnusta, muuten sinulle käy huonosti.” Grigori itse vakuuttaa syyttömyyttään.


Valpon kuulustelupöytäkirjan mukaan Grigori myöntää ”aiemmissa kuulusteluissa” valehdelleensa syyttömyydestään ja tekee täydellisen tunnustuksen, mutta sellaista aiempaa pöytäkirjaa, jossa Grigori kieltää syyllisyytensä, ei ole Valpon arkistossa. Sen sijaan sieltä löytyy viitteitä myös dokumentoimattomista kuulusteluista.

Kun jutun johto oli siirretty pois Valpon Kemin osastolta, useat kuulusteltavat Grigorin tavoin peruivat aiemmat tunnustuksensa ja kertoivat niiden johtuneen painostuksesta. Riippumatta siitä, olivatko kuulusteltavat tunnustaneet vai eivät, kymmenistä epäillyistä ainoastaan kuusitoista sai syytteen ja viisitoista kuritushuonetuomion Vaasan hovioikeudessa.

Grigorin lisäksi heidän joukossaan oli seitsemän taustaltaan venäläistä, yksi merisaamelainen, kaksi porosaamelaista, kaksi kolttaa, yksi Petsamon karjalainen ja yksi suomalainen. Suomen kielellä luku- ja kirjoitustaidottomia tai heikosti suomea puhuvia heistä oli suurin osa. Mittavat vakoiluoperaatiot suomen kielellä olisivat olleet heille haastava tehtävä, eivätkä he voineet myöskään puolustautua omalla äidinkielellään.


Tarton rauhassa vuonna 1920 Suomeen liitetyn Petsamon kantaväestön ei ollut helppo sopeutua muutokseen. Uusi raja oli monella tavalla sekoittanut monietnisen väestön elinoloja ja sosiaalista kanssakäymistä, kun perheet ja suvut oli erotettu toisistaan. Yhteyttä silti pidettiin rajan yli sekä luvallisesti että luvattomasti. Tilanteisiin liittyi usein runsasta ryypiskelyä.

Kansainvälisen ilmapiirin kiristyminen ja Petsamon strategisen aseman korostuminen heijastuivat jokapäiväiseen elämään. Kuka tahansa saattoi olla värvääjä tai vakooja, lehdistöhiljaisuus antoi tilaa huhuille ja peloille. Keskinäinen epäluulo myrkytti läheisiä ihmissuhteita. Ilmiantoja ja tunnustuksia voidaan tarkastella myös tätä taustaa vasten.

Oliko tunnustukset saatu kiduttamalla, ei kiinnostanut Vaasan hovioikeutta. Se pesi kätensä ja jättäytyi Valpon vietäväksi.

Grigori kärsi kahden ja puolen vuoden tuomion Sukevan keskusvankilassa, palasi Petsamoon sairaana miehenä syksyllä 1942 ja kuoli evakossa Kalajoella syksyllä 1948. Hänen jalkansa eivät koskaan parantuneet.



Kirjoittaja on kulttuurihistorian professori Lapin yliopistossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Syytetty taisi esiintyä väärällä nimellä. Kyseinen henkilö kuoli Kemissä 1960-luvulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei Suomi vaadi öljynporausalueita itselleen Jäämereltä. Olemmehan Jäämeren rantavaltio jolta vääryys vei Petsamon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen lukenut tästä tapahtumasta nimimerkillä Veijo Varjo kirjoitetusta kirjasta "Miehet Hämärästä". Petsamon tapahtumissa oli paljonkin hämäärää, eikä koko totuutta saada koskaan selville. Petsamossa vakoiltiin suuntaan ja toiseen, tietoja vaihdettiin luvan perästä ja salaa. Toiminnan jälkiä peiteltiin ja perättömiä ilmiantoja tehtiin.
Petsamon vakoiluun on täytynyt olla sotkeutuneena korkeassa virka-asemassa olleita henkilöitä ( yksi tai useampi ) sellaisia, jotka pystyivät ohjaamaan tutkintaa haluamallaan tavalla. Paikalliset ihmiset tekivät työn, mutta kuka keräsi voitot. Läskikapinan ohella kyseinen juttu ei ollut kunniaksi Rajavartiolaitokselle. Mafiamaisesti muutama avaintodistaja kuoli selvittämättömällä tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Kiitos kirjoittajalle rohkeasta tekstistä ja vaettujen tarinoiden esiin nostamiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole mitenkään vaiettu (wikipedia: "petsamon vakoilujuttu") ja lukemattomat kirjat ja lehtiartikkelit vuosien varrelta. Kirjastoista ja antikvariaateista löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ollut ankara kohtelu, huono kohtalo on ollut, ilmeisen kunniattomia poliiseja, jotka ovat halunneet kunniaa keksityillä jutuilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:51
Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi
19:13
Toni Piispanen taipui MM-hopealle – tuttu kilpakumppani vei voiton
19:05
IL: "Husu" Hussein on tuomittu kolmesta petosrikoksesta – erehdytti Kelaa ja sosiaalitoimea
18:43
Julkiset kuulemiset ovat käynnissä Washingtonissa – "Trump välitti enemmän Biden-tutkinnasta kuin Ukrainasta"
18:42
Ruotsalaisseurasta lähtenyt Ville Leskinen helpottui sopimuksensa purkamisesta – paluu Kärppiin ei ole viime kauden tehomiehen mukaan poissuljettu vaihtoehto
18:28
Asuntovarkaat iskivät joulun aikaan: Oululaiskodeista varastettiin kymmenien tuhansien eurojen edestä aseita, muumimukeja ja muuta omaisuutta
18:00
Kommentti: Eikö Linnanmaan kampuksen etu ollut, että kaikki löytyvät saman katon alta? Mahtaa olla kyseessä suuren luokan sumutus
206
Linnanmaalla, keskustassa vai jossain muualla? Kerro meille, missä Oulun yliopiston pitäisi sijaita
69
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
48
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
41
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
34
Oulussa kehitetty kasvomaksaminen käytössä noin 2 000 kokeilijalla – maksutapaa testattu kahdeksassa kahvilassa
25
Tatuointi- ja kestopigmentointiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita – saattavat aiheuttaa syöpää tai haitata lisääntymistä
25
Junayhteyden nopeutuvat hieman Oulun ja Helsingin välillä joulukuun alussa, myös junavuoroja tulee lisää

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

261 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Olin aikanaan ammattiliiton jäsen. Ei mulla valittamista, hyvin menee. Lue lisää...
ONNELLINEN.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image