Kolumnit

Peli ei syö hyvää sydäntä – Jos ihmisyyden ydin on kunnossa, on väkivaltainen viihde pelkkä turvallinen purkukanava

Kolumnit 6.8.2019 12:15
Jami Jokinen

Videopelit tuottavat joukkoampujia, ja ratkaisu löytyy kuolemanrangaistuksesta. Kutakuinkin tällaista viestiä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump jakoi kommentoidessaan maansa tuoreita joukkoampumisia.

Vanhempana tätä toistuvaa asennetta on vaikea niellä, sillä tilastojen ja kaavamaisen ihmiskuvan todellisuus on toista kuin elävä elämä.

Viiden aikuistuneen ja aikuistuvan lapsen isänä olen oppinut ainakin yhden asian: oleellisin kasvatus tapahtuu ennen kouluikää. Elämän oleellisten työkalujen pakkiin kuuluvat empatia, ihmisarvon kunnioitus, ihmisyyden rikkauden ymmärtäminen ja näistä kumpuava ymmärrys oikeasta ja väärästä.

Kokemukseni mukaan nämä on pitkälti omaksuttu viimeistään ennen teinivuosia. Jos pohja on vahva, se myös pitää.

Lapseni ja minä olemme kasvaneet syvällä video- ja roolipelien maailmassa.

Siihen on mahtunut suuri määrä väkivaltaakin sisältäviä pelejä. Ne lapseni, joille pelit eivät ole olleet iso juttu, ovat uponneet samoja teemoja sisältäviin tv-sarjoihin.

Niissä vilisee vaihtoehtoisia todellisuuksia, aseita, demoneita, hirviöitä, ruumiinkappaleita, ja kaikkea sitä, josta vanhempia varoitetaan – ja useimmiten ilman omaa kosketuspintaa.

Miten kävi? Saatoinko maailmaan pahantahtoisia saatananpalvojia, sosiopaatteja ja rikollisia? No ei siltä näytä.

Tuli oppilaidensa rakastama opettaja. Tuli hyväntekeväisyyteen aikaansa käyttävä empaatti, kaikkien kanssa toimeen tuleva sosiaalinen sukeltaja, eläinrakas kultasydän ja aktiivinen maailmanparantajafeministi.

Lapseni ovat käyneet yhteensä 45 vuotta peruskoulua. Yhdenkään vuoksi ei ole pitänyt mennä koululle selvittämään, miksi hän kiusaa muita.

Pelit ja tv-viihde toimivat pikemminkin turvallisina agressioiden purkajina.

En väitä olevani hyvä kasvattaja, en sinne päinkään. Kyse lienee tuurista tai tilastopoikkeamasta.

Siitä huolimatta minua etoo toistuva puhe siitä, miten esimerkiksi väkivaltaiset pelit sysäävät ihmistaimen väistämättä synkälle polulle. Samaan aikaan rasismi ja silkka fasismi tarttuvat kuin tauti, ja maailma askeltaa koko ajan kylmempään suuntaan.

Olisiko oleellisempaa pelätä virtuaalimaailmojen sijaan tarjoamaamme todellisuutta – sitä, jonka luomme vanhempina, sosiaalisen median käyttäjinä ja yhteiskunnan rakennuspalikoina?

Peli voi olla joillekin triggeri, mutta hyväsydämisestä ihmisestä se ei tee murhaajaa.

Kommentoi

Vasemmistolaiset itse syyttivät aikoinaan televisiota ja varsinkin sen länsimaisia rikossarjoja väkivallan aiheuttajaksi. Nyt kieltävät jyrkästi kun Trump esittää käytännössä samanlaisia väitteitä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä väkivaltaiset pelit ja elokuvat ruokkivat aggressiota, ihan turha muuta väittää. Jos emotionaalinen pohja on kunnossa, se ei tietenkään vaikuta paljon, mutta maatamme tallaa niin monta ihmistä, joiden pohja ei ole kunnossa, joten sellaiset pitää ottaa huomioon. Vakivaltaviihde ei koskaan ole täysin turvallinen purkukanava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin itsekin väittäisin, että se madaltaa kynnystä tehdä tekoja. Onhan tästä tutkimustietoakin esim. Armeijoista joissa aidomman näköisen ammuntataulun käyttö helpottaa oikean ihmisen ampumista. Samalla lailla voi ajatella peleistä simulaationa oikeisiin tekoihin. Samalla lailla nyrkkeily ei laske agressioita vaan nostaa niitä. Kaikki eivät tietenkään ryhdy tekoihin vaan kyse on tilastoista. Tässä on myös kyse ihan mallikäyttäytymisestä eli en itse näitä kauheasti julkisuudessa käsittelisi, varsinkin tekijä pitäisi "unohtaa" ja enemmän muistaa uhreja. Ehkä kuolemangaistus siltä osalta on oikein, että se antaa moraalisen viestin. Tai sitten se nostaa tekijän keskiöön. Vaikea sanoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lukuisten tieteellisten tutkimusten perusteella väkivaltaiset pelit ja elokuvat EIVÄT ruoki aggressioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Tästä on vankka tutkimusnäyttö. Jos ne jotakin tekevät, ne purkavat aggressioita, ruokkivt mielikuvitusta ja valmistavat lasta toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti vaaratilanteessa.

Kolumnissa tuli esille myös koulua edeltävän kasvatuksen ratkaisevan tärkeä rooli. Olen itse ollut huolestunut viime aikojen esikouluagandasta. Liian aikainen valtion kasvatusliukuhihnalle joutuminen uhkaa kaventaa lapsuutta ja vähentää elämän kannalta keskeisen tärkeitä oppimiskokemuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antakaa viite tutkimukseen.

Kun minä luin sosiologiaa viisi vuotta sitten, meille luetutettiin tutkimuksia, jotka osoittavat aggressiivisten pelien, kirjojen, elokuvien, urheilulajien ja muun viihteen lisäävän eikä purkavan aggressioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei siitä nyt mitään vankkaa näyttöä ole, vaan ristiriitaista, mikä kertoo, että kysymys on monimutkainen. Myös eettiset säännöt rajoittavat tutkimista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sekä islamistisessa terrorismissa ja amerikan kouluampumisisissa on aseiden saatavuuden lisäksi toinenkin yhdistävä asia, nimittäin uskonto. Kun elää syvästi uskonnollisessa kulttuurissa, missä siirretään jatkuvasti oma henkilökohtainen vastuu jollekkin ulkopuoliselle mielikuvitusolennolle, kynnys ruveta tekemään väkivallantekoja madaltuu. Sen vuoksi armeijatkin suosivat uskontoja, se helpottaa tappamista kun ollaan jumalan asialla. Saksan armeijan motto oli 2. maailmasodassa "Gott mit uns" ja USAlla (tosin yllättävän vähän aikaa sitten käyttöön otettu) "In god we trust". Tällaiset jumalan valittuihin kansoihin kuuluvat ovat niitä vastuuttomia tappajia. 90% pahimmista sarjamurhaajista on myös syvästi uskonnollisissa perheissä kasvaneita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

216 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image