Kolumnit

Oikeudelle avuksi asian­tun­ti­joi­ta

Kolumnit 11.1.2016 12:00
Susanna Kemppainen

Oikeuspsykologi Julia Korkman on huolissaan tuomioistuinten asiantuntemuksesta. Hänen mielestään tuomioistuinten kykyä arvioida todistajien kertomuksia pitää kohentaa, jotta ne pystyisivät nykyistä paremmin arvioimaan erityisesti lasten kertomusten luotettavuutta.

Korkman väittää, että asiantuntemuksen puutteen vuoksi Suomessa tapahtuu oikeusmurhia lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa oikeudenkäynneissä. Niissä on tuomittu hyväksikäytöstä sellaisia henkiöitä, jotka eivät siihen ole todellisuudessa syyllistyneet ja toisaalta lapsia hyväksikäyttäneet jäävät tuomitsematta.

Julia Korkman laukoo kovia, mutta kovalla meriittilistalla.

Hän on väitellyt tohtoriksi lapsen kuulemisesta epäillyn seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyjen yhteydessä. Korkman työskentelee HUS:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä ja kouluttaa poliiseja ja oikeuslaitoksen edustajia muun muassa siihen, miten hyväksikäyttöepäilyjen kohteeksi joutuneiden lasten kertomusten luotettavuutta pitäisi arvioida.

Korkman on toiminut asiantuntijana useissa oikeudenkäynneissä, joista tunnetuin on Ulvilan surmasta epäillyn Anneli Auerin oikeudenkäynti.

Korkman tunnetaan myös ruotsinkieliselle metodistikirkolle tekemästä hyväksikäyttöselvityksestä, joka paljasti etupäässä 10-15–vuotiaiden poikien joutuneen metodistikirkossa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

Korkman ehdottaa Suomeen kehitettäväksi järjestelmää, jolla oikeuspsykologiaan erikoistuneet riippumattomat asiantuntijat saataisiin käräjä- ja hovioikeuksien tueksi arvioimaan todistajalausuntoja. Vaikka oikeuspsykologin ehdotus eittämättä haiskahtaa oman hännän eli oikeuspsykologien arvostuksen nostamiselta, on se tutkimisen arvoinen.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa oikeudenkäynneissä syytettyjä tuomitaan tai jätetään tuomitsematta muun näytön puuttuessa osapuolten kertomusten perusteella. Kertomusten luotettavuuden arvioinnille annetaan oikeudessa suuri painoarvo, joten niitä soisi myös arvioitavan yhä painavammin.

Asiantuntijoiden hyödyntäminen oikeudessa ei olisi mitenkään tavatonta, päinvastoin se on jo arkipäivää hallintotuomioistuimissa.

Lapsia koskevien asioiden, kuten huostaanoton, käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuu asiantuntijajäsen. Hän voi olla esimerkiksi psykiatri, psykologi tai sosiaalialan ammattilainen.

Yleisissä tuomioistuimissa eli käräjä- ja hovioikeuksissa voitaisiin ottaa mallia hallintotuomioistuimista. Miksei niissäkin voida luoda järjestelmää, jossa tuomarikokoonpanoon osallistuu asiantuntijajäsen esimerkiksi silloin, kun käsitellään lasta koskevaa rikosta?

Löydettävissä olisi varmaankin myös muunlainen kevyempi menettely, jolla oikeuspsykologiaan perehtyneet asiantuntijajäsenet saataisiin oikeuden avuksi.

Käräjä- ja hovioikeuksiin voidaan toki jo nytkin marssittaa jos jonkinmoista asiantuntijaa, mutta jonkun oikeudenkäynnin osapuolen nimeämänä eli valitsemana todistajana.

Tarvetta olisi nimenomaan oikeuden ”omille”, neutraaleille ja puolueettomille asiantuntijoille. Tällaisen asiantuntija-avustajajärjestelmän aikaansaaminen olisi epäilemättä kallista ja hankalaa, mutta olisi se selvittämisen väärtti.

Parhaimmillaan sen avulla voitaisiin jatkossa välttyä uusilta oikeusmurhilta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Joka kolmas Ylen laajaan kyselyyn (15.5.2014) vastannut lakimies tai asianajaja sanoo, että hallinto-oikeudet ovat vain valtion viranomaisten vallankäytön jatke. "Hallinto-oikeudet tuntuvat toimivan liian usein kumileimasimina viranomaisratkaisuille." Tämä näkyy myös kansalaismielipiteissä. Joten eipä tuotakaan kannattaisi hehkuttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uudistuksia tarvitaan, oikeuslaitos on monesti vääryyslaitos, kun pätevyyttä näytön luotettavuuden arviointiin ei ole. Pykologit ovat ainoa ammattikunta, jotka voivat erikoistua näytön pätevyyden arviointiin oman tieteenalansa pohjalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:25
Syyttäjä: Albaniasta johdettu huumerinki toi maahan ja yritti kaupata Suomessa 70 kiloa amfetamiinia viime kesänä – oikeudenkäynti alkoi
10:09
Komeat keinovalopilarit loistivat Oulun Takalaanilassa – jääsumunäytelmiä luvassa pohjoisessa
10:08
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
9:57
Elinkautista istunut kolmoismurhaaja ja rikollisjengin ex-johtaja pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen – Hovioikeus hyväksyi hakemuksen
9:56
"Pieniä, muutaman minuutin myöhästymisiä" – junaliikenne sujunut ilman suurempia ongelmia etelän lumikaaoksesta huolimatta
9:55
Naista syytetään aikeista tappaa Oulun poliisilaitoksen poliisi – "Oletko valmis kuolemaan, ei haittaa vaikka olet kyttä", nainen kirjoitti uhkausviesteissään
9:30
Jos mahdollisuus aukeaa, Rasmus Karjalainen on valmis liikahtamaan – "Kaikki on mahdollista"
54
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
43
Vilkut ja rekisterikilpi eivät vapauta rakennusluvan tarpeesta – Pyhäntäläisyrityksen liikkuva ja talviasuttava mökkivaunu esillä Helsingissä
25
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
23
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
13
Seksuaalirikoksia tehneitä ei voi palauttaa edes perustuslakia muuttamalla – palautukset tuskin edes toimisivat rikosten ehkäisyssä, asiantuntija sanoo
13
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely
12
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

106 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Aikuisella ihmisellä on ihmisvelvollisuus elättää itsensä ja hieman tukea yhteiskunnan toimintaa. Muutoin on lapsen tas... Lue lisää...
Kylmä totuus

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image