Kolumnit

Maailmanloppu uhkaa, tukehtuuko nauru?

Kolumnit 7.10.2019 9:00
Jarno Hietalahti

Huumorintutkijoilta kysytään toistuvasti, onko aihetta, jolle ei voi nauraa. Olisiko esimerkiksi ilmastonmuutos ja sen aiheuttama uhka niin synkkä asia, että se kuristaa naurun kurkkuun? Osin vastaavia on miettinyt saksalais-juutalainen filosofi Theodor W. Adorno (1903-1969), jonka mielestä runouden kirjoittaminen Auschwitzin jälkeen oli barbariaa.

Filosofit kiistelevät, mitä Adornon väittämä oikeastaan tarkoittaa, mutta yhden tulkinnan mukaan Natsi-Saksan keskitysleireillä todistettujen kauheuksien jälkeen runouteen tyypillisesti yhdistetty kauneus on puistattavaa. Saksa edusti satoja vuosia eurooppalaisen valistuksen ja rationaalisuuden huipentumaa, ja juuri täällä tekninen järki horjahti sijoiltaan kaikkein kammottavimmalla tavalla. Runous, kaunosieluinen ihmisyyden ilmaus, on rietasta tuhokoneiston rinnalla.

Näin kuvattuna voi ajatella, että keskitysleirit eivät paljon naurata. Vaikka ympäristötuhossa on kyse eri asiasta, on ilmiöiden välillä myös yhtäläisyyksiä. Ilmeisimpänä katastrofin totaalisuus; tosin ympäristökriisi kohdistuu kaikkiin ihmisiin, ei yksinomaan juutalaisiin ja muihin marginaaliin työnnettyihin ryhmiin.

Huumorintutkijan on oltava kauhun suhteen synkkyydenpilaaja. Teknisesti ottaen mistä tahansa voidaan repiä huumoria eikä mikään inhimillinen ei ole naurun ulottumattomissa – eivät edes kaikkein traagisimmat kohtalot. Olennaista onkin, missä äänialassa nauru raikuu. Huumorin ja kiihtyvän ympäristötuhon suhteeseen on vähintään kolme näkökulmaa.

Ylemmyysteorian mukaan nauramme toisten typeryydelle. Thomas Hobbes (1588-1679) on luonnehtinut naurua ilmaukseksi siitä, että koemme ylemmyyttä suhteessa itseämme kehnompiin ihmisiin. Tällainen nauru häilyy ympäristökatastrofin laitamilla kaiken aikaa, jolloin nauru toimii ilmiön kieltäjänä. Ilmastoaktiivi Greta Thunbergin (s. 2003) pilkkaajat nauravat viherpiipertäjille ja heidän hölmöydelleen. Ilmastomuutoksen kieltäjät huvittuvat siitä, kuinka pöljiä ihmiset ovat, kun antautuvat kaiken maailman vouhotuksiin mukaan.

Kaikki ylemmyyttään nauravat eivät tietenkään kiellä ilmastonmuutosta. Osa katsoo, että esimerkiksi Suomen kokoisen maan toimet maapallon laajuisen uhan edessä ovat mitättömiä. Sen vuoksi on naurettavaa yrittää lähteä viherpiiperrykseen mukaan, koska se on nimensä mukaisesti juuri sitä – piipertämistä. Kiehtovaa on tietysti, että Suomen pienuutta korostavat tahot ovat usein heitä, jotka pitävät Suomea maapallon mahtavimpana maana ja täkäläisiä ylivertaisina vaikkapa afrikkalaisiin verrattuna.

Aina nauru ei kuitenkaan kumpua ylemmyydentunnosta. Ilmastonmuutoksen tosissaan ottavat voivat saada helpotusta painostavaan psyykkiseen tilanteeseen vitsailemalla edessä häämöttävästä tuhosta. Tätä taipumusta selittää huojennusteoria, jota on kehitellyt erityisesti psykoanalyysin isä Sigmund Freud (1856-1939). Freudin mukaan nauru tarjoaa psykologista etäisyyttä ahdistukseen. Kun asialle ei voi mitään, on ehkä parempi nauraa kuin itkeä.

Tosin humoristisessa etäisyyden ottamisessakin on oltava tarkkana. Jos huumori on lähinnä ironista olkapäiden kohauttelua, se saattaa johtaa vastuunvälttelyyn. Mikäli joku tiedostaa, että hänen jatkuvat ulkomaanlentonsa kiihdyttävät ilmastonlämpenemistä, ei paljon lohduta, vaikka hän naureskelee reissuilleen.

Huvituksen sijaan olennaisempaa on, mitä tapahtuu naurun jälkeen. Huumori ei voi olla pelkkä pakomekanismi.

Filosofisesti uskottavin näkemys huumorista on yhteensopimattomuusteoria. Tanskalaisajattelija Søren Kierkegaardin (1813-1855) mukaan huumorin ytimessä on ristiriita. Ihmiset nauravat kun odotukset eivät vastaa todellisuutta, ja tämä pätee myös ilmastonmuutokseen.

Jotain ristiriitaisen huvittavaa, ehkä katkeraakin, on siinä, että vaikka mittarit huutavat punaista ja jokainen tietää, että toimeen on tartuttava nyt, maailmanjohtajat ovat kykenemättömiä tekemään muutoksia. Tieto ja teot eivät kohtaa ympäristökatastrofin edessä, ja pelottavuudestaan huolimatta se huvittaa.

Huumorinteorioiden humanistinen synteesi muistuttaa, että nauru ei ole päätepysäkki vaan ponnahduslauta. Ihmisyyttä pohdittaessa ja arvioitaessa on tunnustettava, että ihminen on erehtyväinen ja rajallinen olento. Erehtymistaipumusten ei pidä silti antaa tyrehdyttää toimintaa. Humanistit uskovat, että ihminen voi kehittyä kohti parempaa, mutta tämä ei tapahdu automaattisesti.

Humaani humoristi voi hyvinkin nauraa maailmanlopun edessä, koska se on pohjimmiltaan naurua ihmiselle. Se on naurua, joka kannustaa oppimaan virheistä ja toimimaan toisin. Tällöin huumori ei ole omahyväistä ja itseensä käpertyvää, vaan näkökulmia avartavaa.

Nauru pidentää ihmiskunnan ikää, jos se ravistelee ja vaatii muutoksia.

Jarno Hietalahti on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
31
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
27
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
10
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image