Kolumnit

Lumitilanne ei ole hiih­to­kes­kuk­ses­ta kiinni, eikä maisema yksistään ketään elätä

Kolumnit 7.1.2019 12:00
Helge Murtovaara
KUVA: Moilanen Jukka-Pekka

Uuttusuon kahvilan edessä ulkopaikkakuntalainen pariskunta pohtii ääneen, miksi kaikki ladut eivät Rukalla ole vielä hiihdettävissä. Ainoastaan kilpahiihtolatu stadionin kupeella ja yksi edestakainen hiihtoreitti Rukan kylästä lähes Saaruaan.

Rouva kertoi tavanneensa ladulla parikymmentä vuotta Rukalla kulkeneen hiihtäjän. Hän oli harmitellen todennut, että aiemmin tällaista tilannetta ei joulun seudun laduilla ole ollut. Ja tämän pitäisi vielä olla jokin hiihtokeskus, puuskahti toinen hiihtelijä ärtyneesti.

Vuosikausia tekopitäjässä hiihtelyäkin harrastaneena piti ensin laskea kymmenen kertaan kymmeneen, ja sitten koettaa mahdollisimman nätisti sanoa, että lumitilannehan ei hiihtokeskuksesta ole kiinni. Lunta ei ole vain syystä tai toisesta maahan asti riittänyt.

Toki itsekin olisin halunnut kiertää Vuosselin reittiä ja nauttia hyvistä keleistä, maisemista ja tunnelmasta sekä reitin varrella olevien kahviloiden makuhermoja kutkuttelevista tuoksuista.

Mutta ihmiset etelästä ovat ilmeisesti hukanneet oman luontokäsityksensä, kun luulevat, että hiihtokeskukset antavat määräyksiä yläilmoihin.

Tilanne on hieman samanlainen kuin hyvin usein turistien kanssa käydyissä keskusteluissa. Moni toteaa, että täällä on niin ihanaa – ihan käy kateeksi näitä paikallisia ihmisiä. Tännehän voisi jäädä asumaan. Se pitää paikkaansa, mutta on muistettava, että maisema ei yksistään ketään elätä.

Jos palvelut tuntuvat keskittyvät valtakunnallisesti ja maakunnallisesti, niin ne keskittyvät myös pienemmillä alueilla. Vaikka digitalisaation uskotaan tuovan helpotusta monien asioiden hoitoon, niin maitopurkkia se ei tuo yhtään lähemmäs ihmisiä.

Lähimpään kauppaan voi tulla matkaa Kuusamossa kymmeniä kilometrejä, kun kylältä se katosi vuosia ennen koulun lakkauttamista. Ja kaikilla syrjäseuduilla asuvilla ihmisillä ei ole tietokoneita eikä edes taitoa niiden käyttämiseen.

Ja jos tietokone olisikin, niin joko yhteydet on saatu siihen kuntoon, että pankin sivulle pääsee ilman hikoilemista ja tuntikausien yrittämistä? Pääteiden varsilla ja isoimmilla kylillä yhteydet kutakuinkin pelaavat, mutta kovin kauas ei tarvitse mennä ennen kuin yhteydet alkavat jo pätkimään.

Jos tietoliikenteen puolella voi Pohjois- ja Itä-Suomessa ilmetä isompien keskusten ulkopuolella ongelmia, niin monelle vanhemmalle ihmiselle pelkkä kulkeminen käyttämään palveluja voi käytännössä olla hankalaa. Jos käytössä ei ole omaa autoa tai naapuri ei syystä tai toisesta halua kyytiä tarjota, vaihtoehdot voivat olla vähissä.

Joka kylältä ei julkista liikennettä ole, ja taksillakaan ei ihan kauppaan ehkä ainakaan kovin usein raski lähteä. Se on monelle aika hankala paikka.

Ja vaikka auto olisikin, kulkeminen tuntuu vain kallistuvan päivä päivältä, kun polttoaineiden hinnatkin tahtovat koko ajan vain kohota.

Eikä dieselautokaan enää tunnu niin halvalta vaihtoehdolta. Nyt dieselin hinta on paikoin jo 95 oktaanista bensiiniä kalliimpaa. Sähköautoihin ei monellakaan ole edes varaa, koska alkaen-hinnatkin liikkuvat useammissa kymmenissä tuhansissa euroissa.

Joka tapauksessa hiihtokelit paranevat, koska lunta Kuusamossakin vielä ehtii talven aikana sataa. Ja sitä ehtii Etelä-Suomeenkin tulla muutaman kerran liikennettä haittaamaan. Pohjoisessa lumi ei ole este eikä hidaste, vaan olosuhde, joka on pakko ottaa huomioon, olitpa sitten liikkeellä autolla tai suksilla.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

On kyllä outoa että noinkin kokenut toimittaja kuin Murtovaara on ajautuu tuollaiseen mielensäpahoittamiskirjoitukseen jossa pyörittelee itsestäänselvyyksiä. Miksi sinne Kuusamoon pitää sitten mennä jos tulee noin paha mieli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Kuusamon kaupunki aja latuja? Pakkoko niitä Rukan latuja on hinkata, jos eivät ole priimaa heti just nyt. Onko muita vaihtoehtoja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luonnon lunta on Rukalla yli 20cm. Jos se riittää hiihtoladun tekemiseen Oulussa, niin miksei Rukalla? Ihan asiallista kritiikkiä. Totuushan on se, että ladulla hiihdetään ilmaiseksi eikä se ole kovin hyvää businesta hiihtokeskukselle, siksi alkutalvesta koneet tekee rinteitä eikä latuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On siellä lunta, mutta onko tarpeeksi jos se ei peitä isoja kivialueita, jossa saatta isoin kivi olla reilusti yli metrin halkaisijaltaan. Rukalla maa on muutenkin epätasaisempi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei rinnekeskus tee muutenkaan latuja, se on Kuusamon kaupungin reviiri. Ihmisiltä tuntuu unohtuvan, että Rukalla on useita eri toimijoita, kaikki ei ole Rukakeskuksen alaisia, vaikka Rukalla ovatkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

8:26
Vanhat kuvat: Saariselän monotansseissa riitti tunnelmaa – tunturialuetta ehostettiin EU-huippukokousta varten
8:19
Jo kertaalleen palaneen omakotitalon rauniot syttyivät uudelleen Posiolla
8:15
Omakotitalon seinärakenteet syttyivät palamaan Raahen Lampinsaaressa
8:11
Yön uutiskooste: Merihätään joutunut risteilijä suuntaamassa maihin Norjassa, raskausdiabeteksen määrä on kaksinkertaistunut
8:00
Puheenaihe: Ovatko Stora Enson yt:t suurempi isku kuin Nokian vähennykset?
8:00
Tältä näyttää poliisin takavarikkovarastossa – Hyllyt pursuilevat rikospaikoilta takavarikoituja verisiä kenkiä, huumeruiskuja, aseita ja käteistä rahaa Tilaajille
8:00
Eduskuntavaalit käydään yhä enemmän sosiaalisen median kautta – Tutkija: "Vuonna 2011 oli Facebook-vaalit, sitten Twitter-vaalit ja tänä keväänä Instagram-vaalit" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa länsituuli on päivällä voimakasta, tuulen nopeus puuskissa paikoin 20 m/s.

Ajokeli on paikoin huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keske-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu paikoin huonoksi yöllä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

298 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Viimeisin kina oli 12:sta eurosta, joka johtui työeläkemaksusta? Kuten tunnettua alle 15 000€ vuodessa tienatusta ei mak... Lue lisää...
Sopotti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image