Kolumnit

Kuvasin maailman kuuluisimmat au­rin­gon­ku­kat, mutta katsoinko niitä oikeasti

KUVA: Jarmo Kontiainen
Kolumnit 1.6.2018 9:23
Minna Rytisalo

Yhden taideteoksen ympärillä kuhisi. Ihmiset jonottivat Vincent van Goghin auringonkukkien luo. Jokainen asettui vuorollaan maalauksen eteen puhelin tai kamera kädessään ja otti teoksesta aivan samanlaisen kuvan kuin edellinen ja seuraava.

Oli kuin olisi katsonut jotain outoa rituaalia tai ihmisrobottien kokousta.

Siinä vaiheessa olin jo aivan tainnoksissa. Lontoon National Gallery on melkein liikaa kaltaiselleni taidehistorian harrastajalle. On pökerryttävää, kun sali toisensa jälkeen avautuu silmien eteen, ja kas, tuossa on Rafael ja tässä Lippi, tuossa van Eyck ja sitten jo Monet ja Gauguin.

Tunnistin taidekirjojen sivuilla näkemiäni töitä, yllätyin teosten suuruudesta ja pienuudesta, muistin taidehistorian laitoksen diaprojektorin hurinan ja pölyn tuoksun pienessä huoneessa, jossa teosten tunnistamista opeteltiin muinaisena aikana ennen internetiä.

Tutkin siveltimenvetoja, pysähtelin ja puhuin sekavia, miten on kuin näkisi vanhan ystävän, tai jotain jonka on tiennyt mutta vasta nyt näkee ja…

Silmät sumenivat, huokailu ja haltioituminen vaihtuivat uupumukseksi.

Aloin ymmärtää siskoani, joka oli jo siirtynyt seuraavaan saliin ja istui katselemassa puhelintaan eikä ympärilleen ripustettuja teoksia, joissa tuhansien tuntien pikkutarkka, rakastava työ yhdistyy suunnattomaan lahjakkuuteen.

Minua kuitenkin vielä odottivat Vincentin hehkuvat kukat. Liityin rituaaliin.

Menin jonottamaan, koska muuten en olisi päässyt lähellekään teosta.

Ympärilläni sama toistui kerta toisensa jälkeen. Kun katsoja lopulta pääsi maalauksen eteen, kukaan ei katsonut auringonkukkia oikeasti.

Jokainen tiiraili taulua puhelimensa ruudun läpi, yritti asettaa kultaisina hehkuvat terälehdet näytölle parhaassa mahdollisessa kulmassa. Kamera räpsähti, mutta vain kerran, koska sitten oli jo kiire antaa seuraavan tehdä sama.

Puhelimeen toisensa jälkeen jäi todiste: minä koin tämän, otin tämän kuvan näistä kukista, ihan itse.

Ehkä ne loistavat keltaisuuttaan tavalla, jota kukaan ei voi jäljitellä, ehkä niiden sävyissä on sellaista oranssinkultaa, jota taidekirjoihin ei pystytä painamaan.

Kenties sivellin on jättänyt johonkin kohtaan hentoisen karvan, jonka näkisi vain omalla silmällään, ihan läheltä.

En tiedä. Liikuin eteenpäin. Nostin puhelimen. Otin saman kuvan kuin kaikki. Olin täällä, se sanoo. Juuri minä näin tämän teoksen, se todistaa.

Rajaus on vino ja lopputulos epätarkka.

Paremman kuvan olisi saanut kun olisi ostanut postikortin museon kaupasta. Kuvasin maailman kuuluisimmat auringonkukat – mutta jos olisin katsonut niitä oikeasti, olisin ehkä nähnyt ne.

Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija ja opettaja.

MAINOS

Kommentoi

Kun olin Louvressa erään maalauksen edessä oli hirveä ruuhka. Ihmiset olivat kännykkä kädessä ja kyselivät ystävättäriltään: Arvaappa missä olen (amerikan kielellä).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin se oli kun mietin ihan samaa. Joku Italialainen katu ehkä. Tulenko ikinä muistamaan, miltä katu näytti, kun palaan kotia?
90-luvulla leirikoulussa näin huikaisevan (tai sellaisen kirjamaisen) näyn, kun aurinko laski kahden vuoren väliin meren siintäessä taustalla. Halusin ottaa kuvan, mutta jokin esti silloin. Tuijotin näkyä ja koetin painaa sen mieleeni. "Entä jos unohdan tämän?". En muista enää yksityiskohtia, mutta muistan tapahtuman.
Kuva italialaisesta kadusta on todennäköisesti koneellani. Voin ihastella sitä milloin vain. Jos joskus etsin sen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikoinaan kyseisen teoksen, kuten kaikkien muidenkin National Galleryn teosten, kuvaaminen oli kiellettyä.

Valitettavan moni tuntuu nykyään elävän toisia varten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin asiaa. Tämä pätee myös konsertteihin ym. Jää elämys elämättä jos vaan kuvaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muutamissa tilaisuuksissa, juhlissa olemme pyytäneet ihmisiä olemaan ottamatta kuvia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Hallitusvalittelijat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä samoin kuin ay-valittelijat, jotka avaavat joka päivä ainakin yh... Lue lisää...
miksi aina haukutaan...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image