Kolumnit

Keskeneräiset villasukat saavat jäädä kesken – Ihmisen tehtävänä ei ole varastoida perikuntien tavaroita, vaan elää elämäänsä

Kolumnit 1.6.2019 9:00
Minna Akimo

Ihmisen kannattaa keskittyä tavaroiden hamstraamisen ja säilömisen sijaan elämään elämäänsä. Jokaisen elämä on ainutkertainen ja sitä paitsi sekin loppuu aikanaan, kirjoittaa Lännen Median Minna Akimo.

Vaatekaapin hyllyillä on suorat rivit tiukasti mankeloituja ja laskostettuja lakanoita. Osa niitä valkoisia, joiden reunassa kulkevat kauniit pitsisomisteet ja kirjotut nimikirjaimet. Ajalta, jolloin pussilakanoita ei vielä ollut.

Yläkaapista löytyy laatikoittain joulukoristeita. Sellaisia, joita kaupasta ei enää saa. Niissä hehkuu joulu kaikissa väreissään. Vähän hymyilyttää: se krumeluurein pallo oli saatava joka joulu kuusen oksalle roikkumaan.

Keittiön kaapit ovat pullollaan astioita, joista aika on ajanut jo aikaa sitten ohitse. Äidin syntymäpäiväkahvit juotiin kupeista, joissa ruusut hehkuvat ja reunat on kullattu. Aikana, jolloin hopealusikat olivat hienoin lahja, jonka saattoi antaa tai saada. Käyttöä niille ei ole ollut vuosiin, mutta silti on vaikea päättää, mitä niille tekisi: kiertoon vai omaan käyttöön?

Lipaston laatikoista löytyvät loputtomat pinot päiväkodissa tehtyjä äitienpäiväkortteja, kellastuneita joulukortteja 1970-luvulta ja syntymäpäiväkortteja toinen pino.

Valokuvista ei kannata edes puhua. Niiden selaaminen ei pääty koskaan. Kannet tiukasti kiinni ja albumit muovilaatikoihin. Nämä laatikot lähtevät talteen omaan varastoon.

Ja nämä huonekalut! Ne olivat ne tärkeimmät. Niitä, joita ei saisi koskaan hävittää. Säästetty vuosikausia ja ostettu laatua, joka näkyy edelleen. Ruokapöytä ja tuolit kuin pakasta vedetyt.

Tyyli on kuitenkin kaikkea muuta kuin oma ja omassa kodissa tilaa on useita neliöitä vähemmän, joten eiväthän nämä mahdu minnekään.

Haikea lohtu on se, että nyt nämä tuolit, pöydät ja sohvat saavat jossain muussa kodissa uuden elämän. Tuottavat iloa ja ovat mukana luomassa uusia elämäntarinoita. Minä sanon nyt hei hei talonpoikaisrokokoolle ja tyydyn Ikeaan.

Yhden pärekorin kannen alta löytyvät keskenjääneet sukankutimet ja ristipistotyöt. Silmukat sukkapuikoilla odottamassa, josko joku jatkaisi neulomista; kaksi oikein, kaksi nurin. Harmaata ja punaista lankaa, jotka pitäisi päätellä. Sydämestä riipaisee. Nämäkin jäivät kesken, kun ensin loppuivat voimat ja sitten aika.

Yhden hengen perikunnassa tehdään tiukka päätös. Ei niitä sukkia enää kukaan enää jatka, eikä tarvitse. Kaiken perään ei voi itkeä. Muistot eivät ole näissä esineissä, vaan elämässä itsessään. Siinä, mitä minulle opetettiin ja miten kasvatettiin. Ei sitä mennyttä näistä keskeneräisistä sukista löydy.

Minun tehtäväni ei ole enää säilöä eikä varastoida, vaan jatkaa omaa elämääni.

Elämää, joka aikanaan sekin jää kudelman tavoin keskeneräiseksi ja yhtä runsaaksi tavaramääräksi, jonka joku aikanaan lajittelee.

Nakkelee käsinkirjoitetut päiväkirjat ja valokuvat suoraan kierrätyslavalle. Hävittää kaikki ne esineet ja tavarat, joita niin kiihkeästi omassa elämässäni vaalin.

MAINOS

Kommentoi

Minä jättäisin ne valokuvat ja muistojen laatikon. Ne kertovat eletystä elämästä ja elämän kohokohdista. Ne myös sitovat meidät historiaamme, kertoen jälkeenjääville keitä olimme. Nykyään podetaan paljon juurettomuutta. Perheen historia on tärkeää. Se antaa merkitystä ja jatkuvuuden tunteen omassa elämässämme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan mahtava kirjoitus Minnalta. Se tavaramäärä, joka jää ihmisen kuoltua, on nykään hirvittävän suuri, vaikka olisi elänytkin 50 v sitten. Esine, joka ei koskaan ole kuulunut itselle, ei ole oma. Sellaisen esineen paikka on kierrätys, huutopaikka tai lopullinen kuolinisku eli roskakori. Kiitos tästä kirjoituksesta ja vahvistuksesta, olen itse samassa tilanteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukin elää elämänsä tavallaan. Yksi tykkää toisesta kuin joku läheinen henkilö tai tuttava. Kuolinpesän voi myydä selvittämisen jälkeen, niin itse välttyy ""turhuudelta".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ymmärsin kirjoituksesta, että kyseessä perintö omaisuudesta, joka ollut arvokas edellisille omistajille, joka mielestäni pitää ilman tunteita luovuttaa pois, jotain arvokasta pitää säilyttää vielä itsellään.
Maailma on kohta täynnä rihkamaa, toivottavasti nuoret ovat siinäkin asiassa meitä viisaampia, kierrättää ja sitten loput uusiokäyttöön ja vaikka lopulta poltetaan lämpölaitoksessa.
Omalla kohdallani ns. arvokas tallella, täytyy katsoa, mikä joutaa hävittää, kun vielä itse jaksaa sen tehdä, antaa pois.
Kauhea määrä kertyy eläessä tavaraa, vaikka laittaa välillä jotain pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tavaraa kertyy koko ajan, kun ajattelee, että voi myöhemmin vielä tarvita eikä tarvitse ostaa, voi säästää. Vanhempi sukupolvi ymmärtää säästämisen merkityksen, keski-ikäiset ovat oppineet elämään tuhlailevasti, nuoret ymmärtävät tavaroiden kierrättämisen tärkeyden. Me elämme yli varojemme, maapallon kestokyky loppuu, luonnonvarat loppuvat tällä kulutuksella. Muutos on välttämätön !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parasta on jakaa arvokkaita tavaroita läheisille, niin myöhemmin on helppo katsoa mikä on hyödyllistä itselle tai muille esim. kirpputorikauppiaille. Lisäksi muun muassa valokuvat ja vanhat kirjeet ovat tärkeä osa paikallista ja kansallista historiaa, ne kiinnostavat varmasti museoissa ja yliopistoissa työskenteleviä Suomen historian tutkijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäköön jokainen joka haluaa ja toinen tehköön toisin.
Ei ole enää minun murheeni kun aika jättää.

Itse arvostan vanhaa, on kultareunaiset kahvikupit ja Sarpanevan kynttilänjalat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä tuo tapasi jatkuu ja tällä menolla minä lennän sinne kierrätyslavalle, kun tila alkaa loppua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, jokainen päättää omasta puolestaan.
Onko nuo sinun wanhat käytössä vai koristeina?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Läheisen jälkeen jääviin tavaroihin liittyy vahva tunnearvo, näin on useimmilla, siksi tavaroista on monella vaikea luopua. Voi myös kysyä 'miksi luopua tavaroista luopumisen vuoksi'? Ajan kuluessa mieli voi muuttua ja tavaroille voikin olla käyttöä.
Nykyajan ihmiset kokoavat huonekalunsa itse, ne ovat Ikea-laatua. Yksilöt ovat paitsi perintötekijöiden summa niin myös kulttuurisesti värittyneitä niin, että pukeutumisesta näkyy heti yksilön minäkuva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.8.
Tältä näytti ilmakitaransoiton MM-kisoissa vuonna 2019, voittaja tuli tällä kertaa Yhdysvalloista
23.8.
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
23.8.
Lumijokinen Elian Web hurjassa vauhdissa Ruotsissa – murskasi sekä oman ennätyksensä että Bergsåkerin rataennätyksen
23.8.
Lapin kesästä on vaikea kehittää talven veroista sesonkia, joten Markku Inkilä antoi Revontulikylälleen myös oman kesänimen
23.8.
Haikarat Lukijalta
23.8.
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
23.8.
Mika Nurmela oli Kaleva Cupin tähtijuniori 1983 – Video näyttää, kuinka tuleva ammattilainen ampui ratkaisevan rankkarin ylänurkkaan Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula?

Jos olisit tuossa edessäni vetäisin turpaan. Todellakin...nuorilla on eri arvot. Heitä ei haittaa vaikka vanhukset makaa... Lue lisää...
Vai ei ole pula

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image