Kolumnit

EU-viha yhdistää rasisteja ja na­tio­na­lis­te­ja

Kolumnit 10.1.2012 0:00 | Päivitetty 10.1.2012 11:25
Liisa Jaakonsaari
Ruotsissa populistisen ja muukalaisvastaisen Ruotsidemokraatit -puolueen kannatus on alkanut jyrkästi laskea, mutta Suomessa Perussuomalaisten kannatus on pysynyt vakaana. Median lellikkinä köllöttelevä Timo Soini saa mustan näyttämään valkoiselta myös kansainvälisissä suhteissaan.

Viimeksi presidenttikandidaatteja esitellessään Helsingin Sanomien toimittaja Juha-Pekka Raeste kirjoitti: "Soinin kyky verkottua samanmielisten euroskeptikkojen kanssa toi hänelle poliittista uskottavuutta kotimaassakin" (HS 8.1.2012).

Myös presidenttiehdokas Soini itse pitää lyhyen europarlamentaarikkouransa tärkeimpinä saavutuksina henkilökohtaisten kansainvälisten suhteiden luomista ja puolueensa kansainvälistämistä. Olisikohan jo aika katsoa, mitä ovat nämä Soinin kansainväliset suhteet, jotka mediassa ovat jääneet olemattomalle huomiolle? Soini kuului Euroopan parlamentissa Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa -ryhmään (EFD).

Parlamentin pienimmässä ryhmässä on vajaa 30 jäsentä noin kymmenestä jäsenmaasta -- kokoonpano on vaihdellut koko ajan. Yhteistä ryhmän jäsenille on ennen kaikkea EU- ja muukalaisvastaisuus, mutta myös islam- ja homofobia sekä antisemitismi ovat monen agendalla.

Loppusyksystä ilmestyneessä kirjassaan "Euroopan häpeä -- rasistien voittokulku" ruotsalainen toimittaja Lisa Bjurwald on kartoittanut Euroopan parlamentissa olevan noin 40 äärioikeistoon ja muukalaisvastaisiin lukeutuvaa meppiä -- heistä siis valtaosa on EFD:n jäseniä.

Soinin ryhmän suurimmat puolueet ovat brittiläinen UK Independent Party (Ukip) ja italialainen Pohjoisen liitto. Alun perin puolueilla oli molemmilla 10 meppiä, mutta pari vuotta sitten Ukipin jäsen Nikki Sinclaire erosi ryhmästä syyttäen ryhmätovereitaan antisemitismistä ja väkivallan kannattamisesta.

EFD:n toinen puheenjohtaja, Lontoon Cityn entinen meklari Nigel Farage sai taannoin sakot ala-arvoisesta puheenvuorostaan parlamentin täysistunnossa. Hänen puolue- ja ryhmätoverinsa poistettiin istunnosta hänen nimiteltyään demariryhmän puheenjohtajaa Martin Schulzia natsiksi -- saksalainen kun on.

Ukip ei ole edustettuna Britannian parlamentissa, eikä esimerkiksi Farage ole onnistunut useista yrityksistä huolimatta nousemaan parlamenttiin. Liekö Faragen vaikutusta, kun Timo Soini on niin intohimoisesti Lontoon pankkimaailman asialla vastustaessaan kansainvälistä varainsiirtoveroa? EFD:n toinen valtapuolue Pohjoisen liitto sen sijaan on Italian parlamentissa. Puolue oli myös vahva vaikuttaja Silvio Berlusconin hallituksessa. Puoluetta on Italiassa kritisoitu laajasti rasismista. Europarlamentaarikko Matteo Salvini on yksi puolueen näkyvimmistä poliitikoista. Milanolainen Salvini on vaatinut, että tietyt paikat Milanon metrossa kiellettäisiin maahanmuuttajilta.

Suomessakin uutisoitiin taannoin Pohjoisen liiton puheenjohtajan Umberto Bossin vaatimus, että Italian rannikkovartioston tulisi ampua laittomat maahantulijat. Pohjoisen liiton perinteisillä kesäjuhlilla vieraillut Helsingin Sanomien toimittaja oli muutama vuosi sitten todistamassa, mitä mieltä väkijoukko oli maahanpyrkijöistä: Uuniin vaan ja poltetaan.

Yksi Pohjoisen liiton mepeistä, Mario Borghesio, on tuomittu maahanmuuttajien murhapoltosta. Tanskan kansanpuolueen kahdesta mepistä toinen on EFD:n jäsen, toinen ei. Morten Messerschmidt, joka on saanut tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, vieraili viime kesänä perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa. Kansanedustaja Jussi Niinistön blogimerkintä vierailusta: "Perussuomalaisten puoluehistorian ensimmäinen tervehdys koto-Suomen ulkopuolelta otettiin lämmöllä vastaan; EU-kriittisyys yhdistää."

Liettuasta EFD:ssä on kaksi meppiä, jotka kuuluvat kotimaassaan oikeistopopulistiseen Järjestys ja oikeus -puolueisiin. Toinen heistä on entinen pääministeri ja presidentti Rolandas Paksas. Liettuan parlamentti äänesti hänet viralta, koska Paksas oli myöntänyt Liettuan kansalaisuuden vaalikampanjaansa rahoittaneelle venäläiselle liikemiehelle. Paksasia syytettiin myös yhteydestä venäläiseen mafiaan. Kreikasta EFD-ryhmään kuuluu niin ikään kaksi edustajaa äärioikeistolaisesta, ortodoksikirkkoa lähellä olevasta Kansan ortodoksiliikkeestä.

Slovakiasta ryhmässä on yksi meppi, Jaroslaw Pashka, joka edustaa äärikansallista Slovakian kansallispuoluetta. Puolueen tähtäimessä ovat erityisesti maan romani- ja unkarilaisvähemmistöt. Puolueen puheenjohtaja on uhannut tuhota Budapestin tankein, jos unkarilaisvähemmistö ei lakkaa vaatimasta oikeuksia.Belgiasta EFD:ssä on niin ikään yksi edustaja, flaaminkielisen Belgian itsenäisyyttä ajavan Vlaams Belang, puolueen puheenjohtaja. Puolue toimi aiemmin nimellä Vlaams Blok, mutta se kiellettiin rasistisena. Ranskasta on mukana yksi meppi, gaullismia ja katolisuutta kannattavasta ja EU:ta vastustavasta Liike Ranskan puolesta -puolueesta.

Suomi ei ole poliittisessa tai aatteellisessa mielessä mikään erillinen saareke. Kovan linjan nationalismi, äärioikeisto ja muukalaisviha ovat jo pitkään olleet nousussa monissa Euroopan maissa. Suomeen liikehdintä tuli myöhästyneenä, mutta sitäkin voimakkaampana. Näille liikkeille on yhteistä voimakas EU-vastaisuus, minkä Soini sanoo olevan ainakin hänelle yllämainittuja puolueita eniten perussuomalaisiin yhdistävä tekijä. Varmasti niin onkin: Perussuomalaiset on ennen kaikkea populistinen puolue, jonka julkisuuskuva on pääosin koostunut erilaisista homo-, rotu- ja islamvastaisista lausunnoista.

Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

EU-viha, rasistit, nationalistit, Persut. Samaa laulua on laulettu jo kuinka monta vuotta? Nationalismi on terveempi aate kuin federalismi, Eurostoliitto ansaitsee suurin piirtein kaiken sen vihan jota siihen kohdistetaankin, ja rasistiksi pääsee jos huomauttaa kuinka itsetuhoista maahanmuuttopolitiikkaa jotkut Euroopan maat tekevät.
Äänestän persuja niin kauan kuin he ovat ainoa varteenotettava vaihtoehto jarruttamaan Suomen (ja Euroopan) kulttuurin ja sivistyksen tuhoa. Muut tahtovat enemmän "monikulttuuria", auki kirjoitettuna kunniamurhia, lapsivaimoja, murhanhimoisia antisemitistejä, itsemurhapommittajia, jihadisteja, vaimontappajia/hapottajia, homojen sortajia, eläinten oikeuksien epääjiä, bokoharamilaisia (ihmisiä jotka eivät uhallakaan opettele paikallista kieltä, käy kouluja jne jne) sekä yleistä länsimaalaisen, ihmioikeuksia kunnioittavan demokratian vastustajia. Näitä ihmisiä sivistyneestä Euroopasta ei tahdo löytyä joten heitä tuomalla tuodaan tänne. Syy on jäänyt epäselväksi. Marttyrismi, itsetuhoisuus, itseruoskinta? Jotain uskonnollista siinä täytyy olla takana, mikään muu ei selitä täyttä järjettömyyttä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osaisiko kansanedustaja Soukola ottaa kantaa itse kirjoitukseen, eikä demareihin? Kirjoitushan ei koskenut demareita, mikäli havaitsit. Arvoisa kansanedustaja, mikä Jaakonsaaren kirjoituksessa ei pidä paikkaansa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin mielenkiintoinen kirjoitus Liisa Jaakonsaarelta! Kauan on arveltu Perussuomalaisten olevan osa Euroopan muukalaisvastaisessa verkostossa, mutta tarkkaa tietoa on saanut hakemalla hakea. Toivottavasti näistä kerrotaan jatkossakin yhä enemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista, että varsinkin demarit ovat ottaneet oikeudekseen "analysoida" perussuomalaisuutta vaivautumatta kuitenkaan itse kaivautumaan aiheeseen lööppejä syvemmälle. Jaakonsaari moittii perussuomalaisia populismista sortuen itse siihen samaan papukaijamaisesti mediassa esiintyneitä argumentteja toistelemalla. Tällä kaikella demarit yrittävä saada huomion pois kaikista huomionarvoisista asioista, joita perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo lyhyen edustajauransa aikana saanut aikaan. Varjobudjetissa perussuomalaiset esittivät mm. suurituloista tiukempaa verotusta, ns Wahlroos-veroa. Tämän valtiovarainministeri Urpilainen ylimielisin sanankääntein torjui. Ja nyt hän on tullut julkisuuteen esittämällä samaa demareiden omana ajatuksena. Kun tällaista kaksinaamaista peliä läheltä katselee, ei ihmettele ollenkaan demareiden kannatuksen laskua. Ismo Soukola kansanedustaja (PS)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa, kyllä ihan turhasta vetää herneet nenään, jos tästä kiivastuu. Kaikki eivät kenties ole yhtä kykeneviä tekstin analysointiin. Eihän tämä edes ole vahvasti kantaaottavaa tekstiä Jaakonsaarelta! Joulujuhlien asema ei kyllä nyt liity mitenkään ko kolumnin sanomaan. Kyseisessä joulujuhla-asiassa ei ole kyse mistään miellyttämisestä, vain suvaitsevaisuudesta ja kyvystä ymmärtää toiseen uskontoryhmän kuuluvia. Itse pidän joulujuhlista, mutta ei eri uskontokuntiin kuuluvia tulisi missään nimessä pakotta osallistumaan tilaisuuksiin jotka he kokevat väärinä (vähän offtopic).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Täähän on täynnä valheita" ei ole kovin vakuuttava mielipide, mikäli ei osaa osoittaa tekstistä niitä valheita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perinteistä persumaista kritiikkiä sataa, näemmä. Osaako joku päivystävä persu sanoa, mikä Jaakonsaaren kirjoituksessa ei pitäisi paikkaansa? Lisäisin Jaakonsaaren kirjoitukseen vielä ne pikku detaljit, että Iso-Britannian pääministeri on luennehtinut Faragen UKIP-puolueen jäseniä "sekopäiksi ja kaappirasisteiksi", ja tekstissä mainittu Jaroslav Pashkan puolueen Slovak National Partyn puheenjohtaja Jan Slota on tuomittu muun muassa tuhopoltosta, autovarkauksista ja pahoinpitelystä. EFD: n kuuluu myös hollantilainen Reformipuolue, joka pyrkii luomaan Raamattuun perustuvan valtion. Että semmoinen Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska Jaakonsaari pyytää anteeksi valheitaan, että Irakissa on mittavat joukkotuhoaseet? Hän kiersi Suomea niitä kertoen sen jälkeen, kun Lipponen oli luvannut Bushille, että Suomi osallistuu Irakin sotaan. Harmi vain, kun Jäätteenmäki paljasti sotapuolue-SDP:n touhut liian aikaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Kaleva julkaisee tällaista kaunaista roskaa - olkoonkin Jaakonsaari Oulusta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liisa oli ikävin/huonosti käyttäytyvin asiakas mitä minulla oli koskaan kyydissä, kun aikanaan muutaman kerran taksia ajoin. Sai kauhean raivarin, kun taxiauton omistajalla ei ollut sopimusta valtion luottokorttiyhtiön, amexin, kanssa ja joutui siten maksamaan kyydin omalla henk. koht luottokortillaan. Tämä siis taustana, kuinka suvaitsevainen ja "hyväkäytöksinen" ex-ministeri on kyseessä. Iso suu ja oma/puolueen etu tuntuu Liisalla olevan aina ensimmäisenä kun avaa suunsa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liisa Jaakonsaari on yhdessä Paavo Lipposen kanssa vastuussa SDP:n romahduksesta koska tekivät SDP:stä kokoomustakin oikeistolaisemman puolueen ja nyt Urpilainen viimeistelee SDP:n tuhon miinusmerkkisillä vakuuksilla joille nauravat kaikki ja takinkäännöillään ja yli 50 miljardin vastuiden sitomisella suomalaisten niskaan jotta saksan ja ranskan pankkiirit saadaan pelastettua. Liisa naureskeli hallituksen aitiossa kun Lipponen haukkui euron vaaroista varoittelijat pimeiksi peloittelijoiksi viedessään suomen yhdessä Niinistön kanssa väkisin ilman kansanäänestystä euroon ja nyt Liisalla on hätä kun on tajunnut mitä on tullut tehtyä. Tässä vielä pari selvennystä Liisalle jotta hän voisi lopettaa persujen demonisoinnin ja kiihotuksen perussuomalaisia vastaan: Siinä EI ole mitään rasistista jos on sitä mieltä että esim. raiskauksesta tuomitut maahanmuuttajat pitäisi karkoittaa automaattisesti pois suomesta heti tuomion loppuessa suoraan vankilasta. Siinä EI ole mitään rasistista jos on sitä mieltä että automaattinen perheenyhdistämisoikeus sossun asiakkaaksi ilman mitään toimeentulovaatimuksia kaikille jonkin sortin humanitaarisen oleskeluluvan saaneille on tyhmää politiikka. Itseasiassa Jyrki Katainen lupasi kiristää perheenyhdistämisiä pari päivää ennen vaaleja heti vaalien jälkeen, mutta ei ole tehnyt vielä mitään. Siinä EI ole mitään rasistista jos ihmettelee miksi suomi myöntää turvapaikanhakijoille euroopan korkeimmalla prosentilla oleskelulupia vaikka turvapaikanhakijat tulevat suomeen monien turvallisten euroopan maiden halki. Siinä EI ole mitään rasistista jos ihmettelee miksi kokoomus löysensi suomen kansalaisuuslain viime hallituksessa euroopan löysimmäksi kansalaisuuslaiksi jossa jatkossa annetaan mm. raiskauksista tuomituille maahanmuuttajille suomen passeja sen sijaan että heidät karkotettaisiin. Siinä EI ole mitään rasistista jos ihmettelee miksi suomalaisten pitäisi hävittää omat perinteensä esim. joulu- ja kevätjuhlissa miellyttääkseen tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä. Siinä EI ole mitään rasistista jos ihmettelee miksi suomalaisten pitäisi median ja eliitin mielestä hävetä suomalaisuuttaan ja pitää maahanmuuttajia suomalaisia parempina. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella tasa-arvoisesti TEKOJENSA pohjalta eikä niinkuin nyt toimitaan "suvaitsevaisten" johdolla että tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä kohdellaan paremmin kuin suomalaisia ihonvärinsä tai uskontonsa takia. Tämä "suvaitsevaiston" toiminta on RASISMIA suomalaisia kohtaan. Suvaitsevaisto=vihreät,vasemmistoliittolaiset,RKP, puolet demareista, puolet kokoomuksesta ja keskustan Mari Kiviniemi sekä huomattava osa median toimittajista ja suomen eliitistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää olevan niin, että ollakseen rasisti tai vihapuhuja, ei tarvitse muuta, kuin olla eri mieltä demareiden kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaakonsaari on niitä harvoja demaripoliitikkoja joka uskaltaa sanoa tosiasiat ääneen. Kernaasti soisin hänelle ja mm. Tuomiojalle merkittävämmän roolin puolueessaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

´tarkkaan ottaen ärjymmät äärioikeistolaiset noin 20-25 kappaletta on sitoutumattomia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovin on heppoiset Jaakonsaaren hyökkäykset. Esitellyistä "populistirasistipoliitikoista" tiedän vain Nigel Faragen. Hänhän on paras MEP mitä koko EU-parlamentista löytyy, Faragehan varoitti koko eurokriisistä jo silloin kuin Jaakonsaaret, Urpilaiset ja Kataiset eivät mitään vaaraa edes nähneet. Lieneekö entinen pankkimies ymmärtänyt heti alussa jo sen, että yhteinen euroraha nyt ei vain tule toimimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viha vain kertoo kirjoittajastaan. Tunnistaa muka omia tunteitaan ympäristössään. Varmaan muita SDP:n jäseniä hävettävät nämä kirjoitukset. Mikäpä tällaista kovaksi keitettyä poliitikkoa kuin Liisa hävettäisi? Nuorempaa polvea tietysti kammoksuttaa lukea näitä. Poskia vain punottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:40
Pudasjärven ampumistapauksessa nostettu syytteitä taposta – oikeudenkäynti alkaa Oulun käräjäoikeudessa ensi viikolla
12:30
Poliisi pyytää havaintoja 17-vuotiaasta kadonneesta rovaniemeläistytöstä
12:17
Mörköpilvi kohoaa Kittilän ylle kerran päivässä – puolustusvoimat räjäyttää vuosittain taivaan tuuliin 25 000–30 000 kiloa vanhoja räjähteitään Tilaajille
12:06
Presidentti Niinistö sanoo puhuvansa Putinin kanssa Moskovan mielenosoituksista ja Arkangelin räjähdyksestä – kutsuu Norjan puolustuskeskusteluihin
12:03
Ranskalaispari vei hiekkaa sardinialaiselta rannalta – nyt paria uhkaa jopa kuuden vuoden vankeustuomio
11:58
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
11:31
Poliisi aloittaa keskiviikkoaamuna 24 tunnin mittaisen automaattivalvonnan – käytössä erityisesti kamera-autoja
67
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
60
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
25
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
21
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
20
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
19
Metsästyskausi pamahtaa liikkeelle tänään – Karhuja voi kaataa reilut 300, sillä tarkoitus on "pitää karhut karhuina"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image