Mielipiteet

Lukijalta

Yk­si­löis­tä­mi­nen tyhjentää yhteiskunnan mer­ki­tyk­ses­tä, ja tämä näkyy sote-uudistuksessa

Mielipiteet 6.6.2018 7:00
Kimmo Östman

Suomea vaivaa pitkälle viety yksilöistäminen. Tässä maailmankuvassa valta keskittyy harvoille, mutta sen seuraukset ulkoistetaan yksilöiden harteille.

Käsitys, jonka mukaan yhteiskuntaa ei ole, mikä Thatcherille oli vielä toivottua utopiaa, on meillä pitkälti normalisoitua todellisuutta.

Sama maailmankuva näkyy niin sanotussa sote-uudistuksessa ja tavassa, jolla sitä ajetaan. Sote-uudistuksessa meidän jokaisen päälle asetetaan hinta, jotta meidät voidaan myydä markkinoille.

Tätä on tietysti jo kokeiltu vammaisten henkilöiden palvelujen kilpailuttamisessa ja aktiivimallissa. Käytännön tasolla uutta on, että sote-uudistuksessa meidät kaikki laitetaan huutolaisiksi.

Kahdelle ensimmäiselle esimerkille äänioikeutetut ovat kansalaisaloitteilla osoittaneet selvän torjuntansa. Samoin on torjuttava soten huutolaismalli. Ihmisten hinnoittelusta ei ole montaa askelta yhtäläisen ihmisarvon kieltämiseen.

Tilannetta ei paranna hallituksen toimintatapa asiassa. Se systemaattisesti sivuuttaa uudistusta koskevat kriittiset huomiot. Mitä muuta tällainen suunnitelmallinen, tarkoituksellinen ja järjestelmällinen näkökulmien valikointi on kuin valehtelua?

Tällainen toimintatapa ei ole hyväksyttävä. Tämä ei ole normaalia. Olisi houkuttelevaa pitää tämänkaltaista totuuden rapauttamista vain heijastevaikutuksena Trumpin Yhdysvalloista, mutta näin ei ole.

Yksilöistäminen tyhjentää yhteiskunnan merkityksestä. Samalla se luo tilaa valheelle. Kun totuus menettää merkityksensä, jää vain entistä ”parempia” valheita, ja lopulta vain raakaa vallankäyttöä. Kykenemmekö parempaan?

"Tämän myötä me olemme valtio, joka tietää jokaisen asukkaansa hinnan, mutta ei yhdenkään arvoa."

Sisällissodan satavuotismuistovuonna on valtionjohdon taholta mielellään vedottu yhteiseen henkeen yleisesti ja Kyösti Kallion sovintopuheeseen vuodelta 1918 erityisesti, kuten kuukausi sitten (5.5.) Nivalassa sovinnon puheen muistojuhlassa.

Pääministeri Juha Sipilä ja hänen hallituksensa eivät kuitenkaan tuon hengen mukaisesti toimi. Tänä vuonna, niin kuin minä tahansa vuonna, tällainen on erityisen häpeällistä, surullista, ja suututtavaakin.

Hallitus ei toiminnallaan rakenna luottamusta demokraattiseen yhteiskuntaan, saati siihen, että Kallion sanoin ”kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”. Sen sijaan se rakentaa uusia yhteiskunnallisia jakolinjoja, ja vahventaa entisiä. Tämän myötä me olemme valtio, joka tietää jokaisen asukkaansa hinnan, mutta ei yhdenkään arvoa. Haluaisin uskoa, että kykenemme parempaan.

Kimmo Östman

Helsinki

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Yksilöistämisen korostamisen ja yhteiskunnan väheksymisen edustajapuolue numero yksi on aina ollut kokoomus. Kokoomus on ollut pitkään hallitusvastuussa ja sen jäljet alkaa näyttäytyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Nyt kuitenkin ihmetyttää miksi keskustakin on lähtenyt tähän innokkaasti mukaan. Johtuu varmaan puheenjohtaja Sipilästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää pystyä pitämään erillään toimenpiteiden hinta ja ihmisarvo, tekoälyllä nämä onnistuvat erilaisten mallinnusten kautta. Mutta jotta saataisiin hyvä lopputulos, tavallisten ihmisten on saatava arvioida yksilöidyt mallit arvolleen sopivalla tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lakialoitteiden oletettavia vaikutuksia voisi todella mallintaa tekoälyn avulla, joka erittelisi tuloksissa vaikutukset, hyödyt ja haitat sekä tietenkin laillisuuden sinänsä ja tämä tietenkin julkista tietoa.

Toki tuloksia tarkistettava ja hyväksytettävä riippumattomilla henkilöillä ja edustajistolla, koska kaikki teknisetkin apuvälineet toimivat alkuoletusten mukaan, mitä ne ovat, vaikuttaa tuloksiin. Myös ajassa pitkälle eteenpäin tapahtuva mallinnus voi erkaantua ajan mukana muuttuvista oloista, eikä ole muuta kuin eräs todennäköisyys.

Mallinnus toisi nopeastikin alustavaa näkemystä, joka nykyisin on epäselvää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi on viimeinen Euroopan maa ilman sotea. Ovatko kaikki muut eurooppalaiset huutolaisen asemassa? Tuskinpa ovat. Suomen soten kustannuksia on saatava pienemmiksi. Hallintoa on kevennettävä ja tietojärjestelmiä parannettava. Suomella ei ole varaa nykyjärjestelmään. Myös potilasturvallisuus kärsii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kyse soten tarpeesta, vaan tavasta, jolla sitä tehdään. Tapa on potilasta halveksiva. Miten niukka puolet eduskunnasta voi päättää koko kansan sotesta? Ei hallitus ole kaikkien suomalaisten asialla. Vain hallituspuolueiden sidosryhmien ja taustavaikuttajien mielipiteet huomioidaan ja niiden asiaa ajetaan. Ei potilaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisihan nykyisten sairaanhoitopiirien kehittäminen edelleenkin järkevää.
Olemassaolevia ja toimivia, vailla epävarmuuksia ja ristiriitaisuuksia.

Ja toimiihan se valinnanvapaus nykyisinkin sitä tarvitseville.
Onhan ne yksityiset palvelutkin saatavissa joka hetki puhelinsoiton päässä, siitä on vaan maksettava itse enemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuudenmukainen kiteytys siitä, miten hallitus toimii. Hallituspuolueiden jäsenillä, täällä meillä varsinkin keskusta-aktiiveilla on viimeinen hetki tajuta, millaista aatetta he tukevat. Historia on todistanut, millaista jälkeä tulee sokeasta puolueuskollisuudesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliittiseen ajatteluun on pyritty siirtämään kasvavasti piileviä taloudellisia hyötyjä viime vuosina liikaakin, selkeä etupiiriajattelu on yleistynyt ja toisaalta kansallinen yhtenäisyys on enemmän jakautunutta kuin aikaisemmin.
On jakauduttu hyötyjiin ja niihin, joille hyödyt ovat lopuksi vähäisiä. Taustalla toimivat taloudelliset hyödyt ohjaavat ajattelua.

Ehkäpä poliitikan edustajien moraali ja ja sopivuus olisikin muualla enemmän edukseen kuin politiikan piirissä.
Kannatusprosentit ovat lopuksi suurimmillaan n. 20%, mutta se johtaa toimintatapoihin aivan kuin vastakkaisia näkemyksiä ei voisi ollakaan tai ne ovat absurdeja.
Mielipiteissä on nähtävissä välillä äärimmäisiä vaikutuskeinoja ja mielipidevaikuttamista, joka pyrkii vahvistamaan omaa näkemystä muita vastakkaisia näkemättä tai niiden oikeutusta kuulematta.

Itse asiat joihin olisi löydettävä oikeasti ratkaisuja jäävät tämän mielipidemassan alle ja hautautuvat keskiön ulkopuolelle.
Tätä vahvistavat myös mediauutisointi ja uutistenkin kapea-alaisuus ja pinnallisuus.
Uutisointi ei aina tarkastele tietoa riippumattomasti vaan sekin on kantaaottavaa, jonkun puolesta tai vastaan.

Politiikka ei nykyisin edustane laajoja kansalaismielipiteitä sen nykymuodoissaan, taustalla vaikuttavat talouselämän pyrkimykset ja tavoitteet, mutta valtion ajatus alkulähteissään lienee hukassa.
Ehkä tätä vahvistaa äänestysprosenttien alhaisuus ja vieraantuminen politiikan kyvystä toimia ns. valtion hyväksi.

Kaikesta huolimatta Suomenkin taloudellinen kehitys on ollut vähäistä viimeiset 20 vuotta, velkaantuminen on jatkunut, ja valtionvelka on yli 105 Mrd €, joka on syntynyt vielä lähes velattomana v. 1995 saakka säilyneen maan senjälkisten vaiheiden jälkeen.
Ovatko toimet valtion edun mukaisia ?
Kaikkea voi tarkastella monesta näkökulmasta, mutta kuten tätä mennyttä 23 v aikajaksoakin, myös tulevaisuutta pitäisi voida tarkastella, mikä voisi olla paremmin. Onko tulevaisuudella jotain annettavaa ?
Valtion kannalta siis ja sen kautta sen yksilön hyödyksi.

Epäilyttää tosin onko riittävää valtioviisautta olemassa joka ylittäisi nykyisten hiekkalaatikoiden pölyn ja näkisi miten nämä
Kallion sanat toteutuisivat; ”kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Politiikka kansan asiaa ajanut - muutoin kuin puheissa? Vasemmistokin on hauska esimerkki omien pikkupiirien edunvalvonnasta kannattajien kiustannuksella kunhan saavat valtuudet ensin keinoteltua...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä taida olla, mutta voisihan se jos se oma etu jäisi vähemmälle...
Taitaa olla vaikea tavoite, mutta onhan siinä tavoitetta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Kimmo Östman. Se on juuri näin miten kirjoitat. Antaa ajattelemisen aihetta meille jokaiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan etelä- ja keskiosassa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa luoteistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

192 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Venäjä käy hybridisotaa Suomea vastaan. Tänään kello 12 käynnistetty verkkohyökkäys Suomen viranomaisten asiointipalvel... Lue lisää...
Suomea testataan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

26.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image