Mielipiteet

Lukijalta

Te­ko­ä­lye­dus­kun­ta pää­tök­sen­te­ki­jäk­si?

Mielipiteet 18.11.2018 6:00
Kari Karjalainen

Mitä jos eduskunta, valiokunnat ja hallitus korvattaisiin ”digitekoälyllä” ennen kevään vaaleja? Onhan Suomi monien mielestä julistautunut tekoälyn kärkimaaksi. Maamme ylin poliittinen johto voisi näin nauttia digitalisaatioteoriasta oikein käytännössä.

Kansan perustason töistä on jo suuren osan korvannut digitalisaatio, ja tulevaisuudessa korvaa yhä enemmän. Syystäkin ihmisiä pelottaa.

Tekoälylle voisi antaa ensimmäiseksi tehtäväksi luoda Suomeen kaikille kansalaisille tasapuolisen soten. Tehtävän määrittelyssä hallitus voisi syöttää raja-arvoja siitä, millainen sote halutaan. Esimerkiksi, että yhtiömuodon tulisi olla voittoa tavoittelematon julkinen yhtiö.

Tasa-arvon suhteen tekoälylle voitaisiin antaa tehtäväksi luoda kaikille suomalaisille tasapuoliset palvelut. Tässä vaiheessa tekoäly tosin saattaa ylikuumeta niin kuin eduskunta, joka vieläkin julistaa yhdenvertaisten sote-palveluiden nimeen. Tähän julistukseen uskoo vaaleihin valmistautuva poliitikkojen joukko, mutta kansan syvissä riveissä Kemijärven Peräkylässä asuva Erkki ei.

Eduskunta voisi sillä aikaa kokoontua vaikka tanssilavahengessä Kemijärven Perävaaran lavalla. Perävaara on Lapissa.

"Kansanedustajat joutuisivat tanssimaan näissä tansseissa keskenään jokaisen tanssin."

Tansseissa olisi sekahaku. Orkesterina hallitus, joka soittaa lappilaishenkistä tanssimusiikkia. Kansanedustajat joutuisivat tanssimaan näissä tansseissa keskenään jokaisen tanssin. Se voisi olla hyvin opettavaista – liki demokraattista kasvatusta. Lavatansseissa noudatetaan korkeaa moraalia.

Näissä tansseissa jokaisella puolueella olisi velvollisuus opettaa toisen puolueen jäsenelle oman puolueensa tanssi. Kokoomuksen tanssina voisi olla keikistelevä kädenalitanssi. Keskustalle sopisi hyvin valssin pyörteet, onhan valssia perinteisesti tanssittu suomalaisissa häissä.

Demarit voisivat pyörähdellä tangon tahdissa. Vasemmistoliiton tanssina voisi olla humppa – menevä ja liikunnallinen. Vihreät keskittyisivät rokkiin. Muille puolueille jäisi jive, samba ja cha cha.

Aluepoliittisesti olisi opettavaista käydä kokeilemassa maassamme jo olevia ”tasapuolisia” sosiaali- ja terveyspalveluita jollakin pohjoisen terveysasemalla. Luulen, että usko tasapuolisiin palvelu-unelmiin ja velvoitteisiin häviäisi suhteellisen nopeasti – kaiken muun paitsi valtion verotuksen osalta.

Kun sitten keväällä uudet kansanedustajat palaisivat Arkadianmäelle, olisi yhteiskunnan julkisten palveluiden askelmerkit kovin eri asennossa kuin lähtiessä. Tekoäly saattaisi yllättää ihan positiivisesti ja mikä parasta, sosiaali- ja terveyspalvelumme ei olisi ehkä niin vahvasti politisoitunut ja voitto maksimoitunut.

Kari Karjalainen

Tampere

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Tekoäly ratkaisisi kevyesti ja suurempia tuskailematta kaikki ne asiat joita hallitukset ja eduskunta nykyisin käsittelevät
ja ilman loputtomia palavereja ja neuvotteluita.

Vieläpä neutraalisti ja alkuehtojen mukaisesti jos lähtökohdat ja vaatimukset yksilöidysti esitetty.
Eikä siihen tekoälyä tarvittaisi muutenkaan.

Sopivasti maanläheistä ajattelua riittäisi hyvin, jos sitä olisi.
Nyt tosin pitkiin aikoihin ei ole näkynyt, enemmän kannanotot ovat 5-vuotiaiden hiekkalaatikkoleikkien tasoisia eipäs-juupas-mä en ala vailla kriittisiä näkemyksiä.
Etupiiri-ajattelu on tosin vahvasti esillä, joka ei yksipuolistuessaan ole hyväksi.

Tekoäly voisi tässä hyvinkin toimia pitkän ajan vaikutussimulaatioita vertaillen suuresti monitasoisemmin kuin
muut instanssit, joille erilaiset ideologiat ja niiden toteutumat ovat tärkeitä.
Tekoäly on luonteeltaan neutraali ja lahjomaton, ellei sille opeteta jotain tiettyä roolia.
Tilanne olisi poliittisille piireille kauhistus.
Saattaa olla että syntyisi erilaisia politiikan toimijoiden viruslaboratorioita, jotka pyrkisivät
vaikuttamaan muuten lahjomattoman tekoälyn toimintaan.
Tilanne olisi siten aika synkkä, jos järkevät tekoälyn näkemykset mitätöitäisiin.

Toivoa kuitenkin on että teknologinen kehitys toisi, jos nyt ei aivan tekoäly-hallintoa, niin ainakin
hallinnollista tietoisuutta muutosten vaikutuksista ennen muutosten hyväksymistä tai käyttöönottoa.
Nykyinen tapa korjata toimintavirheita on liian pitkä, n. 4 vuoden vaalikausien sisällä.

Elinkaari-ajattelu, tasapuolinen yksilöiden aseman varmistaminen sekä toimeentulo yhdessä valtion
talouden kestävyyden sisällä olisivat tekoälyn käytön puoltavia arvoja.
Eikä haittaakaan olisi vaikka tekoälyä käytettäisiin muun päätöksenteon apuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se tekoäly ainakaan järjettömämpiin päätöksiin pystyisi kuin mitä ihmisistä koostuneen eduskunnan hyväksymä Aktiivimalli 1:nen oli ja on.

Että miten niin? No esimerkki 1: Muuan työtön mene kysymään vapaaksi tietämäänsä työpaikkaa mutta hänelle vastataan että pomon veljenpoika on jo siihen töihin valittu. Siis työsuhdetta ei solmita. Seuraus työttömältä leikataan 4,65% työttömyyskorvauksesta veks, ja koska syyttömiä ei edes Suomessa tiettävästi mistään rankaista niin ihmisistä koostuneen eduskunnan mielestä työtön oli rangaistavasti syyllien johonkin kuten vaikkapa siihen että ei ollut pomon veljenpoika.

Tai esimerkki 2: Muuan työtön menee kysymään työpaikkaa nuotan vetoon, Nuottaa vetämään tarvitaan 10 henkeä mutta sattumoisin ne tarvittavat 10 olivat jo koossa. Seuraus kun työsuhdetta ei syntynyt työttömältä leikataan 4,65% työttömyyskorvauksestaan, ja koska syyttömiä ei edes Suomessa tiettävästi mistään rankaista niin on ihmisistä koostuneen eduskunnan kanta että on jollaintapaa kyseisen työttömän syy se että sitä nuottaa vetämään ei tarvittu 11 tai useampaa, ja niinpä häntä työtöntä pitää siitä työttömysturvan leikkauksella rankaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:59
Poliisi on hankkinut uusia panssariajoneuvoja – Tällainen on "Hevi"
14:36
Tietokatko Suomen ja Saksan poliisin välillä johti raiskauksesta epäillyn miehen vapauttamiseen – "En pysty kertomaan sitä, mikä tähän väärinkäsitykseen johti"
14:32
Tältä näyttää poliisin uusi luotisuojattu ajoneuvo – vastaavia ei muualla Pohjoismaissa
14:25
Kaksi pohjoismaalaista naista löydettiin kuolleina vaellusreitillä Marokossa
13:28
Tähtitanssit käynnistyvät Oulussa tammikuussa – jatkossa Radisson Blun ravintola Toivossa tanssitaan kaksi kertaa kuukaudessa
13:11
Nuori nainen ei tiennyt olevansa raskaana ja synnytti käymälään – joutui vankilaan puoleksitoista vuodeksi El Salvadorissa
12:49
Kiihtelysvaaran kirkkopalolle ei löytynyt järjellistä motiivia –"Kyse on ollut päähänpistosta"
46
Muutama karanteenissa ollut sairastui tuhkarokkoon – Sairastuneet kieltäytyvät antamasta näytettä
43
Alikulku Auranmajan kupeeseen valmistunee kesäkuussa – yli puoli vuotta suunniteltua myöhemmin
35
Oulu pyörii ensi vuoden 1,3 miljardilla - kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuodelle alijäämäisen talousarvion
29
Raportit: Venäjä sekaantui luultua laajemmin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
24
Tuleeko Huutokauppakeisareista uusi jouluperinne? Uusinta neljän vuoden takaa osoittaa, että kaksi asiaa on Hirvaskankaalla muuttunut
23
Kysyimme: Palkansaajia hemmotellaan pitkillä pyhillä, autioituvatko työpaikat?
22
Facebook-kirjoituksista nousi kaplakka Limingassa – luottamushenkilöitä syytetään kunnan johtohenkilöihin kohdistuneesta epäasiallisesta kirjoittelusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Olen syntynyt 1971. Olen siis X-sukupolvea. Molemmiin puolin sukuani isovanhempani elivät pitkästi yli 90-vuotiaiksi. To... Lue lisää...
*****

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.12.

Fingerpori

18.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image