Mielipiteet

Lukijalta

Silloin isäkin itki

Mielipiteet 12.11.2019 8:10
Aune Heinonen

Tänä vuonna marraskuussa on 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Muistamme pakkastalven tuhoista, uhreista, peloista ja koko Suomen suruista.

Maaliskuussa 1940 kuulimme radion uutisissa presidentti Risto Rytin julistuksen välirauhan raskaista ehdoista. Kotiseutumme Karjala piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Silloin isäkin itki.

Olin 11-vuotias. Evakkolähtöön annettiin vain muutamia päiviä. Mukaan sai ottaa vain mitä hevoskuormaan mahtui ja karjan. Isä ei halunnut karjan uupuvan paksuihin kinoksiin. Hän meni navettaan ja ampui kaikki. Silloin isäkin itki.

Äiti valmisti eväitä. Pakattiin ja surtiin. 14-vuotias Suoma lähti isän mukaan kohti tuntematonta. Laura oli Salossa ja Elna rintamalottana.

"Me olimme sotapakolaisia omassa maassa."

Äiti, minä, Siiri, Paavo ja Liisa menimme koululle. Sieltä kylän väki vietiin kuorma-autolla asemalle. Pelkäsimme, että Venäjän armeija tulee ennen kuin olemme turvassa. Elnakin sai lomaa.

Junassa jouduimme härkävaunuun. Kamiina hehkui keskellä, laverit pitkin seinustoja. Hitaasti junnattiin kohti uutta rajaa Lieksaan. Vaunussa oli väkeä vauvasta vaariin. Monet sairaita ja ilman eväitä.

Suomen asemilla lotat ja martat hoivasivat meitä.

Lieksasta linja-autot veivät Tuusniemeen. Siellä ystävällisessä talossa oltiin pari viikkoa. Sieltä autot veivät Kuopioon. Matka jatkui junassa kohti määränpäätä kaukana pohjoiseen.

Emme olleet tervetulleita. Kunnantalossa olimme kuin muinaiset vaivaiset huutokaupassa. Mitä lähditte ryssät, sanottiin. Rauhanehtoihin kuului luovuttaa Karjala tyhjänä. Me olimme sotapakolaisia omassa maassa.

Aune Heinonen

Oulu

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:10
Siilien elinolot kapenevat – samaan aikaan vapaaehtoisten auttajien määrä on kuitenkin lisääntynyt
13:27
Poliisi: Rovaniemellä kadonnut 75-vuotias mies on löytynyt
12:56
Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin Torniossa – törkeän lukemat puhaltanut kertoi juoneensa "muutaman lonkeron"
12:36
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
11:42
Nainen pa­hoin­pi­del­tiin yk­si­tyis­asun­nos­sa Ke­min­maas­sa – uhrin mukaan häntä lyö­tiin, pot­kit­tiin ja re­vit­tiin hiuk­sis­ta
11:40
Mies hyök­kä­si autossa is­tu­neen tun­te­mat­to­man miehen kimp­puun Ter­vo­las­sa
11:35
Oululaisen Jesse Kangasniemen kokoelmissa on satoja nukkeja, joita hän hoitaa ja pukee tekemiinsä vaatteisiin
49
Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mielestä epäluottamuksen vuoksi eronnut Rinne voi jatkaa uuden hallituksen ministerinä – "Ei hän tässä mikään hylkiö ole"
44
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
31
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
26
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
18
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
13
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
11
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

236 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image