Mielipiteet

Lukijalta

Ras­kaus­syr­jin­tä vieläkin liian yleistä kunnissa – ongelma kohdistuu erityisesti työuransa alkupäässä, mää­rä­ai­kai­ses­sa työsuhteessa oleviin nuoriin naisiin

Mielipiteet 17.7.2019 6:00
Millariikka Rytkönen

Raskaussyrjintä on yksiselitteisesti laissa kielletty ja se on valitettavan tavallista erityisesti kunnissa. On todella yleistä, että määräaikaisia työsuhteita ei jatketa raskauden johdosta.

Vuosittain Tehyyn tulee lukuisia yhteydenottoja raskaussyrjinnästä ja useita tapauksia viedään oikeuteen.

Erityisen huolestuttavaa on, että syrjintätapauksia on paljon nimenomaan kunnissa. Tyypillistä on, että työntekijöitä roikotetaan vuosikausia määräaikaisissa työsuhteissa ja kun työntekijä ilmoittaa raskaudesta ei työsuhdetta jatketa. Osa työntekijöistä ei myöskään tiedä, ettei raskaus tai perhevapaiden käyttö saa vaikuttaa työsuhteeseen.

Raskaussyrjintään liittyvät oikeudenkäynnit ovat kalliita ja julkinen työnantaja maksaa korvaukset verorahoista, mikä ei ole yhteiskunnan edun mukaista.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa eli tasa-arvolaissa säädetään sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta. Työelämässä on kiellettyä asettaa työntekijä tai työnhakija huonompaan asemaan kuin toista sukupuolta oleva henkilö, ellei erilaiseen kohteluun ole hyväksyttävää syytä. Raskauden perusteella tapahtuva syrjintä katsotaan sukupuoleen perustuvaksi.

”Tyypillistä on, että työntekijöitä roikotetaan vuosikausia määräaikaisissa työsuhteissa ja kun työntekijä ilmoittaa raskaudesta ei työsuhdetta jatketa."

Ongelma kohdistuu erityisesti työuransa alkupäässä, määräaikaisessa työsuhteessa oleviin nuoriin naisiin.

Julkisen sektorin työnantajien, jos keiden, pitäisi toimia esimerkkinä tässä eikä sallia yhtään raskauteen tai perhevapaisiin liittyvää syrjintätapausta. Tämä myös sen vuoksi, että jatkossakin meillä olisi kunnissa koulutettua sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä.

Millariikka Rytkönen

Tehyn puheenjohtaja

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Otsikon kanssa voisi viisastella: "ongelma kohdistuu erityisesti - - - nuoriin naisiin". Niin, ongelma ei kohdistu vanhoihin naisiin eikä minkäänikäisiin miehiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikävää ja tylyä kohtelua tulee valitettavasti myös esimiehiltä ja työkavereilta. Harva otti mitenkään huomioon raskauttani, kun tein raskasta vanhusten hoivatyötä raskaana. Olisi helppo järjestelykysymys antaa vähän kevyempihoitoiset raskaana olevalle. Mutta ei, ison mahan kanssa pyörittelet yli satakiloisia. Kateus vai mikä lie viha. Tuntui että joidenkin mielestä raskaana olevan pitäisi tehdä vielä vähän extraa ihan vain hyvitykseksi että on raskaana! Tämmöistä kohtelua tuli myös itse raskaana olleilta. Ihmettelen. Onko hoivatyö niin raskasta että siellä koko kyynistyy tai uupuu. Esimiehen mielestä kyettävä tasan samaan hommaan tai jäätävä saikulle. Äiti hänkin. Asenne ongelma. Koitettaisko olla parempia ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sukulaistyttöni joutui tekstissä kuvatunlaiseen tilanteeseen, mutta Tehyltä ei saanut mitään apua. Asia "unohdettiin" eikä Tehyn puolelta tullut missään vaiheessa yhteydenottoja asian etenemisestä. Ensimmäinen kommentti oli: "Me voitetaan tää juttu", ja siihen kaikki päättyikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimim. Miksi maksaa jäsenmaksuja. Olisiko kannattanut olla sinne liittoon yhteydessä uudelleen? Työkaveri just sai liiton lakimiehen avulla 7000 euron palkkasaatavat korkoineen. Toinen vakinaistettiin määräaikaisuuksien ketjutusten jälkeen, niin ikään liiton avulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liittoon oltiin yhteydessä monta kertaa ja sieltä luvattiin ottaa yhteyttä, kun on jotakin kerrottavaa. Yhteydenottoja ei sieltä puolen koskaan tullut, aina piti olla itse kyselemässä. Asiaa siirrettiin henkilöltä toiselle ja aina oli selitys valmiina, miksi asia ei etene. Pieni ihminen on aika heikoilla, kun yksin pitää toimia, kun tilanne on muutenkin kuormittava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan oikein kirjoitettu. Valtio ja kunnat ovat suurimpia määräaikaisissa työsuhteissa roikottajia, joten on erikoista, miksi hallitus on huolissaan syntyvyyden laskusta. Heillä on ollut vuoskymmeniä täysi valta vaikuttaa tähän tilanteeseen.
Nuoria kehotetaan hankkimaan lapsia, mutta käytännössä se on tehty hyvin vaikeaksi. Amk -opiskelijan perhevapaat syövät opiskeluoikeutta, joka on nykyään tiukasti rajattu. Jos lapsi on sairastelee paljon, ja häntä täytyy luonnollisesti voida hoitaa kotona silloin, voi olla, että opiskelija menettää opiskeluoikeutensa.Opiskelijalla ei ole oikeutta lapsi sairas - päiviin. Lisäksi työssäkäyvän puolison työpaikka ei välttämättä salli lapsi sairas - päiviä, jos puoliso opiskelee. Tilanne on silloin perheelle sietämätön - opintojen eteneminen vaatii joko sairaan lapsen jättämistä puoliksi heitteille, tai sitten ammatin menettämisen, mikä sekin on sietämätön tilanne.
Opintotuessa ei huomioida lasta mitenkään. 250 euroa kuussa + laina pitäisi riittää sekä lapsen että vanhemman elämiseen. Edes tulorajoja ei nosteta, jos perheessä on lapsi. Yhteiskunnalle ei maksaisi euroakaan enempää se, että vanhempi saisi tienata sen verran enemmän, että pystyy elättämään oman lapsensa. Ja kun lapsenkin on hyvä jotain syödä ainakin kerran päivässä, joutuu opiskeleva vanhempi maksamaan opintojen loppupäässä kelan takaisin perimiä opintotukia ja käymään tämän vuoksi kaksi kertaa enemmän töissä - edelleen kun lapsikin tarvitsee puuroa joka päivä.
Näyttää, että päättäjistä ei kukaan ymmärrä, minkälainen stressi tulee siitä, että huoli toimeentulosta on koko ajan läsnä. Vastaukseksi tarjotaan ikihomeista jollotusta siitä, miten 50 -luvulla ei ollut mitään tukia ja silti lisäännyttiin. Ei toki ollutkaan. Ei ollut myöskään eläkkeitä, terveydenhuoltoa, ohitusleikkauksia ja verenpainelääkkeitäkään. Ne näyttävät, yhteiskunnan kustantamina, kuitenkin kivasti kelpaavan näille, jotka muuten vaativat nuoria elämään kuin 70 vuotta sitten on eletty. Mutta pieniä, yhteiskunnalle käytännössä ilmaisia muutoksia nuorten elämän helpottamiseksi ei vaan voida tehdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama ongelma on yksityisellä puolella, lastentekoiässä olevia naisia roikutetaan määräaikaisilla sopimuksilla vuosikausia ja ihmetellään kun syntyvyys laskee. En ymmärrä miksi raskauden kustannuksia ei jaeta tasan isän ja äidin työnantajien kanssa, tämä vähentäisi raskaussyrjintää työmarkkinoilla. Tunnen useamman joka on kokenut raskaussyrjintää, arkipäivää nykysuomessa. Liitto ei auta jos ei ole todistetta jossa työnantaja myöntää syrjivän menettelyn.
Oikeudenkäynnin kalleus on suurempi ongelma työntekijälle joka joutuu omalla rahallaan ja riskillään riitelemään käräjillä ja puolustamaan oikeuksiaan kuin kunta joka käyttää verorahoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:09
Turun synagogaa töhrittiin maalilla holokaustin muistopäivänä – presidentti Sauli Niinistö pitää töhrimistä huolestuttavana
20:50
Päävalmentaja Jukka Jalonen Ruotsin EHT-turnauksen lähtökohdista: "Sopivan haastavaa itsellekkin"
20:46
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti
20:21
Yhdysvaltain sotilaskone putosi Afganistanissa – Taliban väittää ampuneensa koneen alas, USA:n viranomaisten mukaan mikään ei viittaa alasampumiseen
20:15
Kolumni: Kobe Bryantin äärimmäinen kilpailuvietti on koripallolegendan perintö nuoremmille sukupolville
20:11
Tukkirekasta irtosi puita, perässä ajanut henkilöauto vahingoittui – Viitostien liikenne poikki raivaustöiden vuoksi Kemijärvellä
20:01
Peliaikaa hakeva lainapelaaja Kärpistä on nykyään harvinainen vieras Mestis-peleissä – Harri Aho vastaa, voisiko yhteistyökuvioita pohtiva Kärpät pyörittää Oulussa omaa Mestis-joukkuetta Tilaajille
138
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
88
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
87
Kohdeltiinko Kemissä pidetyn pilkkikisan saaliskaloja väärin? SEY kanteli oikeusasiamiehelle Lapin poliisin päätöksestä
53
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
25
Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio sopimusmuutoksen laittomuudesta ohitettiin
21
Pelastuslaitos sai kiinni loukkaantuneen joutsenen – lintu napattiin haavin avulla roikkumalla köyden varassa Merikosken sillalta
20
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Satakunnan ja Uudenmaan maakunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli on tai muuttuu huonoksi maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Enontekiön kunnassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

199 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Oulu oyn aikaan sinne pääsivät kaikki kun tehtaalle ei kukaan halunnut. Oli valtion laitos. Sitten se laitettiin kuntoon... Lue lisää...
Miksi et aikanaan me...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image