Mielipiteet

Lukijalta

Pyyntö neljän tunnin junasta Helsinkiin on posketon – on eri asia, kun Keski-Euroopan junat ajavat lähes 300 km/h ilman mutkia ja routaheittoja

Mielipiteet 8.2.2019 7:00
Harri Pöntinen

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, yliopiston rehtori Jouko Niinimäki ja maakuntajohtaja Pauli Harju vaativat terveisissään vaalien jälkeen tulevalle hallitukselle, että sen tulee rataremonttien kautta mahdollistaa junayhteyksiä, jotka selvittävät Oulu–Helsinki-välin neljässä tunnissa! Ovatko edellä luetellut yhteiskuntavaikuttajamme aikanaan reputtaneet matematiikan opinnoissaan, koska vauhtipyyntönsä on näin posketon?

Juna kaartelee kohti Helsinkiä muun muassa Kokkolan ja Seinäjoen kautta, arvioin reitin pituudeksi 630 kilometriä ja näin keskinopeudeksi junan joka ainoalle sentille tulee 157,2 km/tunnissa ilman pysähdyksiä.

Kun otetaan mukaan pysähdykset vähintään Ylivieskassa, Kokkolassa, Seinäjoella, Tampereella, Pasilassa ja Helsingissä sekä jarrutukset ja pysähtymiset asemille ja liikkeelle kiihdytykset niiltä, onkin keskinopeusvaatimus neljän tunnin matka-ajan mukaan jo 170 km/h vaiheilla, ylikin.

Matkustin toissa kesänä IC-junalla Helsingistä Ouluun, joka ajoi muun muassa Kokkola–Ylivieska-osuudella nopeudella 211 km/h, nopeus oli näkyvissä vaunun diginäytöllä. Kyyti oli karmeaa. Ravintolavaunussa ei kahvimuki pysynyt pöydällä ja ohi kävelevät horjahtelivat kuka minnekin. Vaunuosastossa joku sai käytävällä horjahtavan kahvimukin sisältöineen päähänsä.

Miksi VR haluaa kilpailla yltiöpäisesti nopeuksissa ilmailun kanssa? Siedettävillä ja matkustusmukavilla 140–150 km/h -nopeuksilla juna peittoaa kevyesti bussin ja henkilöauton, jotka ovat mielestäni junan pääkilpailijat. On eri asia, kun Keski-Euroopan nopeat junat ajavat lähes 300 km/h viivasuorasti ilman mutkia ja routaheittoja.

"Kyyti oli karmeaa. Ravintolavaunussa ei kahvimuki pysynyt pöydällä ja ohi kävelevät horjahtelivat kuka minnekin."

Kannatan Laajalan, Niinimäen ja Harjun vaatimuksia rahoituksista. Tähän mennessä tehdyt remontit ovat toki tärkeitä, mutta Ratahallinto aloitti aikanaan remontit etelästä Seinäjoen päästä. Siksi Ylivieskan risteysasema, Kokkolan, Raahen ja Oulun satamat ovat edelleen valtaosin ilman kaksoisraiteistusta.

Tämän asian kuntoon saaminen on henkilöliikennettä tärkeämpää, jolle olisi parasta se, että henkilöliikenteen junat laitettaisiin nyt aivan ensiksi kulkemaan aikataulussa nykynopeuksillaan vuodenaikaan katsomatta.

Tunnettu oululainen kuljetusalan yritys Vähälä Oy aloitti jo vuosia sitten liikenteen, jossa heidän rekkojaan meni vaunutolkulla joka yö junissa Helsinkiin ja vastaavasti samaan aikaan tuli junilla yhtiön autoja aamuksi Ouluun. Tämä upea ekologinen toiminta lopetettiin yks kaks VR:n toimesta. Oulun kaupunki voisi laittaa VR:n koville, sillä edellä kuvattua kuljetustoimintaa varten rakennettiin Oritkariin lastaus- ja purkutyötä varten ratapiha. Ei varmastikaan halpa juttu Oululle ja nyt tyhjillään. VR jonkin verran seisottaa siellä joutilaita vaunujaan.

Harri Pöntinen

Oulu

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (64)

Japanissa on ajettu kolmeasataa jo 60-luvulta. Kiinassa mennään kolmeasataa 40 asteen pakkasessa. Ei ne ongelmat ilmastosta johdu. Suomessa ei vain osata. Palkataan asiantuntemus sieltä mistä sitä on oikeasti saatavilla. Neljän tunnin yhteys Helsinkiin olisi edelleen liia hidas. Matka-aika pitää saada kolmeen tuntiin. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun meillä ei ole minkäänlaista kunnian himoa. Säästetään vaan ja riittää, että ollaan vain vähän huonompia kuin ruotsalaiset. Keskittykää vähän!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matka-ajasta saisi reilusti pois rakentamalla suoremman radan Seinäjoelta Ylivieskaan. Lapua-Kauhava-väliltä haarautuisi oikorata Eskolaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisi kaleva varmaan edes vähän oikolukea tai luetuttaa näitä mielipidekirjoituksia ettei heiteltäisi ihan höpöjuttuja. Näistä saa kumminkin helposti kuvan että kirjoittaja tietäisi asiasta jollakin tasolla.

Nyt juttu on tosiaan tasoa "matkustin junalle vuosi sitten". Ihan outoja väitöksiä rekkajunien lopetuksista ykskaks ja annetaan ymmärtää että junilla olisi talvirajoitukset tms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole höpöjuttua nähnytkään, ajan puolipakosta junalla useita kertoja vuodessa. Rekkajunien lopetuksesta saatte infoa Vähälältä. Talvirajoituksista ei kukaan ole puhunut mitään, mutta VR:n onneton talvivalmius niitä kieltämättä synnyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääosin olen samalla kannalla. Vaikka joitain välejä voi ajaa 200:n kieppeillä ja kovempaakin, 4 tuntia tärkeämpää on luotettavuus mm. talviolosuhteissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tärkeintä on, että pohjoiseen menevä ratayhteys on samalla tasolla kuin Turkuun ja Tampereelle vievä. Teknologia ja investointimahdollisuudet kehittyvät ajan saatossa. Kuka olisi vielä 80-luvulla uskonut tämän päivän raideliikenteen tasoon?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Simppeliä. Lopetetaan nämä humanitaarishommelit ja säästyvällä kymmenellä miljardilla pistetään vanhukset kuntoon ja tehdään uusi nuolijuna Oulu -Tre. Käytännössä koko matka sillalla. Sivutuotteena palautuu suomalaisten turvallisuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lumi estää liikenteen kehittämisen. Tänä talvena on Pendolino junia jäänyt isoilla asemilla kiinni lumihankeen matkusta raiteilla. Jos väyläviraston vahtikoira Ramboll ei pysty valvomaan Pendojen pysähdys raiteilla lumitöitä ei liikenne nopeudu ikinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Italialainen ei tunnetusti osaa valmistaa juuri mitään teknistä laitetta. Pendolino komponentteineen (veturi, automatiikka, ovet, vessat, jne...) on sopiva läpileikkaus osaamattomuudesta. Muiden kalustolla matka-ajat on helppo pudottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veturien tekniikka lukuunottamatta KAIKKI MUU, mm. vaunut, ovat kotoisin hankien keskeltä Otanmäestä. Luulisi olevan lumen hallussa. Lisäksi vanhojen sinisten teräsvaunujen penkkien mukavuus on ylivertainen otanmäkeläisiin verrattuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harrastin isommassa määrin junailua 74/75 armeijan vuoksi. KOSKAAN ei ollut tällaista turaamista!!! Junat aina aikataulussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä olisi valtiolla mahdollisuus vähentää niitä päästöjä ja sähköistää liikennettä investoimalla rataverkkoon. Hullua, että nyt kannattaa kuskata rahti kumipyörillä savuttaen ja ostattaa persaukisilla mattimeikäläisillä ylihintaisia sähköautoja.

Rataverkkoon laitettu euro vähentää niitä co2 grammoja vähintään viisinkeraisella teholla verrattuna henkilöautojen sähköistämiseen. Tätä voisi joku ylioppilas vähän tutkiskellakin? tehdä vertailua?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurin ongelma nopean ratayhteyden luomiselle on käytännössä Finnair. Valtion tulot Finnairista sekä lentoliikenteen verotuksesta menevät edelle tällä suomen kannattavimmalla lentoreitillä, eipä pilata sitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siltä tosiaan on tuntunut koska kaksoisraide loppui ylivieskaan ja yksi pätkä puuttuu tampereen ja seinäjoen välistä. Ehkäpä poliitikoille on kova paikka vähentää finnairin lentoliikennettä. Finavian busineskin voisi kärsiä.

Neljän tunnin junayhteys alkaisi olemaan liki kilpailukykyinen lentämiseen verrattuna, kolmen tunnin yhteys voisi lopettaa lentämisen kokonaan Oulun ja Helsingin välillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ja lisäksi puuttuu pätkiä, seinäjoen ja kokolan väliltä sekä vieska oulu. Tuo on aivan huuhaata tommoset neljän tunnin haaveilut, täytys rakentaa koko rata täysin uudelleen, routaa kestäväksi, sekä vaatisi kokonaan uuden kaluston. Eiköhän mennä nykuisellä vaaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävinpä mutkan kiinanmaalla ja ajaa huristelin gaotie-junalla, joka on paikallinen pikajuna. Matkanopeus on lähes koko matkan 300km tunnissa - ja kyllä - juna kulkee myös pohjoisilla alueilla, missä on routaa ja lunta talvisin. Voi pojat, kun oli tasaista kyytiä. Eli uskonpa, että moinen olisi mahdollista Suomessa, jos pohjat tehdään kunnolla ja tasoristeykset on siivottu pois. Maglevit 450km/h ovat sitten oma lukunsa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokkola-Ylivieska rata on mutkainen ja Ylivieska-Oulu väli on vielä mutkaisempi. Omituista kun tiheämmin asutussa euroopassa voidaan tehdä suorempia rautateitä kuin tällä metsässä. Mikäli Ylivieska-Oulu väliä joskus aletaan rakentamaan niin toivottavasti linjaavat rautatien suoremmaksi.

MIkäli routa ongelmat halutaan poistaa niin rautatie pitäisi rakentaa irti maasta paalujen päälle. Samaan tapaan kuin tehty Japanissa ja Kiinassa. Ehkäpä joskus 1000 vuoden päästä Suomella on varaa rakentaa tämmöinen luotijuna rautatie.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Harri kirjoitat asiaa. Hyvin moni lukija ei ymmärrä kuitenkaan kirjoitusta koska ei ole elänyt sitä vilkasta ratapihaaikaa jota Oulukin vietti vielä 70-luvulle asti. Ratapiha raikui yötä päivää järjestelijän kuuluutuksia ympäri kaupunkia ja vilkasta oli. Radalla kulki niin puu, malmi,tavara kuin eläinkuljetuksetkin. Tuo mainetsemasi Vähälän juttu on todella harmi mutta totta. Ihmiset eivät ymmärrä niitä potentiaalisia mahdollisuuksisa mitä nykytekniikka on tuonut rautateiden maksimaaliseen hyväksikäyttöön ja ekoloogisuuteen, se vain pitää otta käyttöön. Kyllä henkilöliikenne on Vr.llä jo tarpeeksi nopeaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (64)

Uutisvirta

13:31
Syötkö luomua näyttääksesi hienostuneelta, varakkaalta ja epäitsekkäältä – Tutkija: "Ihmiset tuntuivat jotenkin kovaäänisesti tuovan esiin luomun suosimistaan"
13:28
Seitsemän Labourin kansanedustajaa eroaa protestiksi Corbynille – Brexit ja antisemitismisyytökset jakavat puoluetta
13:28
Ranska ei halua ottaa vastaan Syyriassa vangittuja Isis-taistelijoita – Trump uhkaa vapauttaa vangit
13:19
Ensimmäinen EU-vaaliennuste: Vanhoille valtapuolueille tulossa tappio – äärioikeiston kannatus kasvaa
11:59
Seiska: Valtio osallistuu sittenkin Matti Nykäsen hautajaiskuluihin
11:43
Mies sai sakkoja väkivaltaan yllyttäneestä Facebook-kirjoittelusta  – hovi ei koventanut rangaistusta syyttäjän vaatimuksesta huolimatta
11:38
Seefeldin MM-kisojen ohjelma – katso milloin Itävallassa hiihdetään ja hypätään mäkeä
75
Keskustelu filippiiniläishoitajista kiehahti – Ulkoministeri Soini syyttää hoitoalan liittojohtajia herjaamisesta
69
Koillismaan hirvikanta romahti – "Hirviä on ammuttu yksinkertaisesti liian paljon"
38
Remontti laittoi OYSin liikennejärjestelyt uusiksi, jalankulkijat kävelevät autojen keskellä – "Pitääkö jonkun vakavasti loukkaantua ennen kuin tähän havahdutaan?"
27
STY: Suomella mahdollisuus triplata tuulivoimakapasiteettinsa nopeasti – suurin osa suunnitelluista hankkeista on Pohjois-Pohjanmaalla
22
Isännöintialalla epäillään kartellia – kartelliepäily tutkitaan hiljaisuudessa, jottei todistusaineistoa tuhottaisi
19
Ulkoministeri Soini matkustaa Roomaan ja Vatikaaniin – saa mahdollisuuden tervehtiä Paavia
13
Intialainen 19-vuotias Himanshu Vohra tuli Ouluun treenaamaan putkiasennusta keskelle pakkasia – "Intiassa kukaan ei mene kymmentä kilometriä pyörällä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Maan länsiosassa sekä Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

229 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuinka moni uskaltaa väittää, ettei ole miettinyt tuonpuoleista?

Turha miettiä tuonpuoleista, kun kuolema korjaa niin tietoisuus sammuu. Jotkut luulee että kuolema on vain vitsi ja elät... Lue lisää...
Kuolema on lopulline...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image