Mielipiteet

Lukijalta

Pian joka neljäs suomalainen on ikäihminen, tästä huolimatta asenteet ikäihmisiä kohtaan näyttävät vain koventuvan

Mielipiteet 30.10.2019 6:00
Valto Salonperä

Pian joka neljäs suomalainen on ikäihminen. Tästä huolimatta asenteet ikäihmisiä kohtaan näyttävät vain koventuvan.

Ihmisten välistä tasavertaisuutta edistävä asenteiden muokkaus on ikäihmisten hyvinvointia kohottavan politiikan yksi aivan tärkeimmistä tehtävistä. Kun ihminen täyttää 65 vuotta, hänestä ei samalla hetkellä napsahda erityistä turvaa ja huolenpitoa tarvitseva, saati hoidokki.

Vanhusväestö on nettoveronmaksaja. Me työllistämme kymmeniä tuhansia ihmisiä. Joka päivä 200 bussia matkaa maanteillämme kuljettaen eläkeläisiä kulttuuri- ja matkakohteisiin. Joka toinen kunnanvaltuusto tulisi päätösvallattomaksi, mikäli kaikki 65 vuotta täyttäneet valtuutetut päättäisivät jättää valtuuston samanaikaisesti.

Ihmisten jäädessä eläkkeelle kulttuuri- ja liikuntapalvelujen käyttö lisääntyy eräiden kyselyjen mukaan jopa kolmellakymmenellä prosentilla. Silti harvoin puhutaan ikäihmisten tarpeesta kulttuuriin. Tässäkin on tärkeää, että ikäihmisiä – eikä ihmisiä ylipäänsä – nähdä vain kuluttajina. On myös tuotettava kulttuuria ikäihmisten näkökulmasta ja ikäihmisten ehdoilla sekä tuettava ikäihmisten omaehtoista kulttuuritoimintaa.

Tärkeää on myös varmistaa ikäihmisille tasavertaiset mahdollisuudet liikuntaharrastuksiin. Asenteista, joiden mukaan puistoihin pitää laittaa enemmän penkkejä väsähtäneiden vanhusten istua, tulee päästä asenteeseen: enemmän liikuntamahdollisuuksia ja -lajeja ikäihmisille ja lisää liikunnanohjausta sekä lisää paikallisia vanhusten liikuntatapahtumia. Toivon joskus näkeväni leikkimieliset rollaattoriolympialaiset vaikkapa Oulussa tai Kempeleessä.

"Kun ihminen täyttää 65 vuotta, hänestä ei samalla hetkellä napsahda erityistä turvaa ja huolenpitoa tarvitseva, saati hoidokki."

Ympäristön suunnittelussa ikäihmisten tarpeet tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon. Tämä on haaste myös vanhusneuvostolle ja tulevien neuvostojen valitsijoille. Vanhusneuvostossa tulee olla maankäytön, ympäristön suunnittelun ja arkkitehtuurin osaamista, ei yksistään ikäihmisiä tai heidän hoitajiaan.

Ympäristön kaikinpuolisen suunnittelun merkitys kuntalaisten tarpeiden lähtökohdista tulee entistä tärkeämmäksi, koska muistisairaiden osuus asukkaista tulee kasvamaan.

Tuloerot ja yksinäisyys ovat suurimpia vanhuksia toisistaan erottavia tekijöitä. Suomessa mediaanieläke on 1 459 euroa kuukaudessa, siis huomattavasti pienempi kuin melko yleisesti käsitetään. Neljällä kymmenestä eläkeläisestä ansiot jäävät alle tuhannen euron kuukaudessa. Luvussa on tosin mukana kaikki eläkeläiset, mutta ei köyhyys nuoren ihmisenkään hyvinvointia kohenna. Köyhyys koskee erityisesti hyvinvointivaltiotamme rakentaneita iäkkäitä naisia.

Kuntatasolla emme voi eläkkeiden mataluudelle mitään, mutta palveluja hinnoiteltaessa vähävaraiset vanhukset tulee ottaa huomioon. Tällä hetkellä erilaiset palvelumaksut vievät vähävaraisilta eläkeläisiltä juuri sen tulo-osuuden, jonka voisi käyttää kulttuuri- ja liikuntamenoihin.

Joka kuudes ikäihminen on yksinäinen. Kuvaavaa on yksinäisyyden synnyttämä syvä umpikuja. Yksinäisyyden pienessä sosiaalisessa ja psykologisessa piirissä eläminen vie ajatuksilta vaihtoehdot tilanteen korjaamiseksi. Suuri osa yksinäisistä vanhuksista ei osaa kertoa, mikä heidän yksinäisyyttään voisi lieventää. Yksinäisyys on vakava ongelma, tiedetään, että se voi jopa tappaa. Yksinäisyys ja rahattomuus osuvat usein samoihin henkilöihin.

Olkaamme ylpeitä vanhusviisaudesta. Lapsilla ja nuorilla on kokemusta heidän ikäkaudestaan ja aikuisilla vuorostaan on kokemusta omasta ja aikaisemmista ikäkausistaan. Vain ikääntyneillä ihmisillä on kokemusta kaikista ihmisen ikäkausista.

Valto Salonperä

Kempele

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Yksinkertainen ja tilastollinen totuus on että suomessa syntyperäisten kansalaisten keskimääräinen elinaika on n. 70-78-vuotta. Siinä ei kovin monta vuotta ole pötkistelyä jäljellä kun eläkeiän jälkeen alkaa vanhuus ja todennäköisesti jo sairaudet rasittavat. En tietenkää tarkoita maahantulijoiden elinajan odotuskertoimia jotka ovat jopa 90-ikävuoteen.
Siksi nyt kantaväestöstä ei ole niin väliä enään joilla ei ole käyttöä vaan ovat rasitteena nuoremmille maahantulijoille jotka ovat kantavavoima suomen työvoimapulassa kouristelevalle kansalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

65-vuotiaalla tuoreella eläkeläisellä voi olla edessään lähes 40 eläkevuotta. Kirjoittajan olisi ollut hyvä tarkentaa, minkä ikäisistä ihmisistä hän oikein kirjoitti. 65 -vuotias ja 95-vuotias ovat täysin eri elämänvaiheissa.
Totuus on, että joka ikisen ihmisen elimistö on jossain vaiheessa elämänkaarta loppuun kulutettu jos elää riittävän pitkään. Ajatus siitä, että ikä on pelkkä numero, on armotonta ja julmaa ajattelua, joka kertoo, ettei ymmärretä sitä, mitä ikääntyminen todellisuudessa tarkoittaa, ja että neurologiset ja fysologiset muutokset eivät ole ihmisen tai yhteiskunnan asenteesta riippuvaisia. Niin vain tapahtuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jatkan vielä edellistä kommenttiani, että liikunta otettiin kyllä huomioon kirjoituksessa. Kiitos siitä.

Yliampuvaa oli puhua rollaattoreista tuohon tapaan. Olen kulkenut monien sen käyttäjien rinnalla ja tiedän, että siitä on urheilukilpailu kaukana. Häpeän sitä kohtaa kirjoitustasi. Oletko miettinyt asiaa? En tunne sinua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri ajattelin samaa, että kirjoitus vaikutti aluksi fiksulta kunnes todellinen käsitys vanhuksista paljastui hyväntuulisiksi ja hyväkuntoisiksi mummeleiksi ja pappeleiksi Moniko rollaattoria käyttävä haluaa kilpailemaan sirkuseläimeksi toisten ihmeteltäväksi? Monella on sairauksia ja vaivoja ja vaikeuksia saada arjen asiat hoidettua, esim. apteekissa ja kaupassa käynti. Kulttuuripalveluista ja urheilukilpailuista ei voi eikä jaksa haaveillakaan, saattaja puuttuu ja taksipalvelut eivät toimi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää, että useimmat mielipiteet täällä perustuvat illuusioon, että jokainen vanhus pystyy/haluaa olla iloinen, toimelias kuluttaja aamusta iltaan, vuodesta toiseen, kunnes kupsahtaa yllättäen.
Pitäisi olla kuitenkin sellainenkin vaihtoehto, että joku haluaa jo löysäillä, eikä haluaa enää olla mukana tuollaisessa hypetyksessä. Onko mahdoton ajatus, että jollakin voi olla terve pää raihnaisessa ropissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikääntyviä pidetään taakkana. Miksi heitä ei pidetä työelämässä niin kauan kuin hyötyä on saatavissa? Moni 70-80 vuotias hakkaa kokemuksellaan jokaikisen alle 40 vuotiaan oli sitten kyseessä innovointi tai huipputekniikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Me työllistämme kymmeniä tuhansia ihmisiä."

Ei, se jos hyödyntää palveluita, ei tee nettoveronmaksajaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johtuu siitä että on totuttu yhden alistavan joukkoa, siksi pieni äkäinen vähemmistö joka katsoo oikeudekseen tuomaroida muita saa vallan. Kts. ilmastoasiat jne.

Eläkeläiset on liian tyytyväisiä mihin tahansa heille annetaan. Elämässä joutuu valitettavasti aina taistelemaan paikastaan ja jopa ihmisoikeudestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoitaja tuntuu innostuneen aiheesta niin, että sanoja riittää. Nyt vaikutelma oli hieman yliampuva. Se tuntui jopa pahalta, koska olen huolestunut vanhojen ihmisten asemasta. Vakavampi ja asiallisempi tyyli olisi toivottavaa.

Nyt on erotettava terveet aktiivisesti harrastavat seniorit, lievästi toimintarajoitteiset ja kuitenkin yksin selviävät ja kolmantena ryhmänä joko kotihoidossa tai laitoshoidossa olevat. Viimeisen ja neljäntenä saattohoito ja toivonsa menettäneet tuskin puhumaan kykenevät. Meitä on niin monenlaisia.

Oulun vanhusneuvostosta tiedän sen, että kirjoittaja on väärässä. Tututustu asiaan niin tiedät enemmän ennen kuin kirjoitat.

Kulttuuuri oli hyvä asia ottaa esille. Kuntouttava liikuntaharrastus ja sen tukeminen olisi myös syytä kertoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On turha odottaa, yksi on yhtä toinen toista mieltä. Faktahan on että osa kansasta kohtelee eläkeikäisiä päästönä josta täytyisi hankkiutua eroon.

Se että vanhukset on erimielisiä ja keskittyvät keskenään kinaamaan ei ole uutta muttei edistä heidän eikä kenenkään asiaakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Homma on niin että eläkeläiset ovat maksaneet Mitättömiä eläkemaksuja. Meillä vähän nuoremmilla nyt noin 25 prosenttia palkasta on eläkemaksuja ja eläkevarat ovat nolla kun on aika itse eläköityä. Onko tämä reilua olette rikkain sukupolvi mitä on Suomessa ikinä elänyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletko kateellinen 1000-1500 kk tuloista jolla justiin ruuan saa pöytään.
Täytyy ottaa huomioon että rahan arvo oli eri aikaisemmalla kaudella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuppaavat toiset köyhät tai köyhämieliset kadehtimaan koska eivät pysty mielestään tekemään mitään niille asioille jotka on todella vinossa kuten tulonjako jne. Kun tuntee ittensä köyhäksi niin luonnostana tuntee ittensä vähäiseksi rikkaan rinnalla ja luulee että se rikas onkin arvokkaampi... Vaikka se onkin ehkä vain ahneempi ja hyvätuurisempi.

Katsokaa nyt väkivaltaa, yleensä se on juopot keskenään jotka toisiaan mukiloi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoitatko todella, että aikoinaan maksettuja eläkemaksuja ei ole pystytty sijoittamaan edes inflaatiota voittaen? Älä nyt naurata! Kyllä ne eläkeyhtiöissä nyt sentään osaavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä "ikäihmiset" (miksei voi sanoa että "vanhukset" tai "vanhat ihmiset"?) ovat itse menneisyyden valinnoillaan tällaisen pedin itselleen pedanneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että heidän työllään ja tuottavuudellaan yhteiskunta on sen järjestelmän rakentanut jolla uusia polvia kasvatellaan ja kreikkoja avustellaan... Matalat eläkemaksut on vain yksi pieni laskennallinen osa sopimuskokonaisuutta. Pitäis nähdä sitä metsää puilta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osoitat kommenteillasi kirjoittajan huolen aiheelliseksi. Mitä rikkauteen tulee niin itse sen omaisuuden kukin on työllään ansainneet. Nuoremmat perivät ne rikkaudet aikanaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällä tavoin suomi näyttää huonot puolensa. Aktiivisen työelämän jäädessä taakse suomen kaltaisessa maassa ihminen muuttuu arvottomaksi jopa rasitteeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image