Mielipiteet

Lukijalta

Oululaiset osal­lis­tet­ta­va, mutta säästötoimien lista ei ruoki ilmapiiriä yh­teis­vas­tuul­li­suu­teen

Mielipiteet 9.12.2017 7:00
Eeva-Maria Parkkinen

Oulun kaupungin suunnitelmat uudeksi palveluverkoksi on julkistettu. Ison kaupungin menoja on karsittava, jotta talous saataisiin hallintaan. Etenkin rakentamiseen investoiminen aiheuttaa kaupungin velkaantumista.

Palveluverkkoselvityksessä esitetään useita ratkaisuja tilatarpeiden yhdistämisestä, mikä on aiheuttanut valtuutetuille kysymystulvan kuntalaisten taholta.

Asukastupien toimintaa halutaan laajentaa ja kehittää niin, että toiminta olisi monipuolista ja käyttäjien tarpeista lähtevää. Sinne olisi helppo tulla ja siellä viihtyisivät kaikki, ne olisivat kuntalaisten olohuoneita.

Useaa asukastupaa esitetään siirrettäväksi koulujen yhteyteen sekä kirjastojen läheisyyteen. Ajatus on hieno, mutta miten se saadaan toteutumaan suunnitellulla mallilla?

Koulujen toimintaa pyritään tiivistämään ja tarkkaan mitoitetaan remontoitavien ja rakennettavien koulujen määrää suhteessa oppilasmääriin. Jääkö ”olohuoneille” riittävästi tilaa toimia ja palvella monipuolisesti alueen asukkaita ja miten suunnitelma istuu koulujen arkeen? Kääntyykö suunnitelma itseään vastaan?

Asia tulee tarkkaan pohtia ja kuulla alueiden kaikkia asukkaita, sieltä voi todellakin tulla hyviä ideoita toiminnan järjestämiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi. Kunnan työntekijöiden kuin myös kuntalaisten yhteisvastuullisuudella voidaan saavuttaa suuriakin säästöjä.

Ilmapiirin luominen suotuisaksi ja kannustavaksi on tärkeää. Nykyisen kaltainen säästötoimien esityslista ei ruoki ilmapiiriä suotuisaan yhteisvastuullisuuteen.

Ainola, Kierikki ja muutakin museotoimintaa on nyt mietitty vain säästötoimien näkökulmasta. Mutta esimerkiksi Kierikin kivikautista keskusta voitaneen pitää Euroopan mittakaavassa harvinaisena ja toiminnallisena kulttuurikohteena, jollaisia Euroopasta löytyy puolenkymmentä. Arkeologisesti arvokas alue on rakentunut EU:n ja maakuntaliiton tuella sekä isolla määrällä talkootyötä.

On erityisen tärkeä selvittää, salliiko unioni ja maakuntaliitto Kierikin käyttötarkoituksen muutoksen ilman julkisen tuen palautusvelvollisuutta? Tässäkin on viisautta välttyä jälkilaskulta.

Oulun kaupungin toiminnasta, palveluista ja asukkaittensa hyvinvoinnista sekä yhteisöllisyyden toteutumisesta tulee pitää huoli myös kulttuuripääkaupunkihankkeen näkökulmasta käsin. Tehtävät päätökset eivät saa aiheuttaa syrjäytyneisyyttä ja eriarvoistuneisuutta. Kaupungin tulee huolehtia yhteisöllisyydestään niin oman kuin lähialueen kanssa.

On itsestään selvää, että tällaisen hankkeen eteneminen edellyttää kaupungin tukevan ja mahdollistavan kaikin tavoin asukkaidensa omaehtoista toimintaa. Kaupungin on luotava ilmapiiri ja toimintamalli, joilla asukkaat saadaan mukaan ja sitoutumaan toimintaa.

"Oululla on hyvät mahdollisuudet saada pääkaupunkistatus, mutta se vaatii viranhaltijoiden, päättäjien ja kaikkien kuntalaisten yksituumaisuutta."

Selkeä omaleimainen visio, jolla Oulu erottuu edukseen muista ja saavuttaa kiinnostuneisuuden hakijoiden keskuudesta, on välttämätöntä. Oululla on hyvät mahdollisuudet saada pääkaupunkistatus, mutta se vaatii viranhaltijoiden, päättäjien ja kaikkien kuntalaisten yksituumaisuutta. Nyt julkistettu ehdotus säästötoimiksi ei palvele tätä tavoitetta.

Haluan valaista sanomaani vielä yhdellä esimerkillä. Vajaa kymmenen vuotta sitten Hupisaarten puroihin istutettiin 2 500 meritaimenen poikasta, jotka kasvoivat ja vahvistuivat hyvin koko kesän. Miten sitten kävikään talven aikana? Kaikki istutetut kalat kuolivat, koska purojen virtaama pidettiin liian pienenä. Koko investointi meni hukkaan!

Eeva-Maria Parkkinen

kaupunginvaltuuston vpj. (kesk.)

Oulu

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Hyvänen aika, taas on lähtenyt mopo käsistä Parkkisella, viimeksi se karkasi poliisitalon remontissa. Vai että Oululle pääkaupunki status. Mitään näin älytöntä en ole ikinä kuullut. No mutta kepu yrittää aina

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän ylimielisyys syöksee keskustan oppositioon!

Niinkö, ainakin 750 000 kansalaista ulosotossa ja määrä senkun kasvaa, josta kiittäminen pikavippifirmojen koskeva heikk... Lue lisää...
Mutta osa kansaa voi...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image