Mielipiteet

Lukijalta

Nykykoulun tragikoomiset funktiot

Mielipiteet 20.9.2019 9:00
Ilkka Karvonen

Se, mikä on sinulle ylhäältä annettu, sitä ei sinun pidä epäilemän. Ei kyseenalaistaman.

Kunnioita esivaltaasi ja rukoile heille viisautta, jotta he voisivat edelleen tehdä viisaita päätöksiä – meidän kaikkien hyväksi.

Kuuliaisuutesi sekä tottelevaisuutesi esivaltaa kohtaan tulee palkituksi, kunnes aika sinut jättää. Ja muistakin, herran pelko on viisauden alku.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän riemumarssi ja pörhistely maailman parrasvaloissa on tullut tiensä päähän. Koulutuksen tasoa/opetuksen perillemenoa mittaavat Pisa-tulokset ovat kääntyneet jyrkkään alamäkeen.

Tosiasiassa Pisa-metodi ei mielestäni mittaa todellista osaamista/päättelykykyä.

Lisäksi kouluissamme kiusataan, häiriydytään seksuaalisesti, keskeytetään opinnot ja lopuksi syrjäydytään oikein porukalla – etenkin pojat.

Opettajat puurtavat jaksamisensa äärirajoilla, kiusaavat toisiaan ja vaihtavat alaa, mikäli uskaltavat tai pystyvät.

Tää ei oo mun juttu, puuskahtaa tuohtuneesti juuri koulunsa kesken jättänyt laiska teini, tiedos­taen valehtelevansa sekä itselleen että muille. Laiskuus piiloutuu fraasin taa, fraasin, joka kuulostaa aika hyvältä. Egoismi ja jatkuva itsensä viihdyttämisen oravanpyörä imee teinin pohjattomaan nieluunsa. Mä haluun pitsaa mutsi!

Nykykoulumme suurin ongelma ovat kouluhallintomme hallintovirkamiehet ja näitä virkamiehiä kuuntelevat poliitikot, tai toisinpäin. Käsittämättömin harha-askel oli muutama vuosi sitten toteutettu uusi ops. Ennennäkemättömän kohun myötä lanseeratun uuden opsin piti mullistaa koulutusjärjestelmämme – jälleen kerran.

”Kaikenlainen helppo ja viihteellinen puuhastelu on korvannut päämäärätietoisen opiskelun ja on myös syrjäyttämässä kouluopetuksen todelliset tavoitteet: tiedolliset, taidolliset ja kasvatukselliset.”

Pölyn laskeuduttua huomattiin, että ruuti oli keksitty uudelleen. Muun muassa entiset projektit ovat saaneet uuden nimen. Niitä kutsutaan nykykoulussamme ”moni- /laaja-alaisiksi opetuskokonaisuuksiksi”. On siinä mietitty, jotta tuohonkin sanahirviöön on päädytty.

Kaikenlainen helppo ja viihteellinen puuhastelu on korvannut päämäärätietoisen opiskelun ja on myös syrjäyttämässä kouluopetuksen todelliset tavoitteet: tiedolliset, taidolliset ja kasvatukselliset.

Koulunkäynti on kovaa työtä, eikä tässä systeemissä ole oikoteitä, kaikesta hörhöilystä huolimatta: oppimisolohuoneet, divaanipatjat, jatkuva taustahäly, rajojen puuttuminen...hiipivä kaaos. Tätäkö me haluamme kouluihimme? Ei ainakaan Joensuussa, jossa on jo havahduttu tähän pelleilyyn.

Opettajat, luottakaa itseenne. Te olette niitä koulutuksen ammattilaisia. Toisin kuin ne, jotka eivät ole koskaan kenttätyössä olleetkaan. Nämä yliopetusneuvokset ja tarkastajat sekä ministerit erityisavustajakaadereineen.

Suurin palvelus, mikä voitaisiin suomalaiselle koulujärjestelmälle tehdä, on olla tekemättä mitään. Antakaa hyvät hallintoherramme ja -rouvamme kouluille työrauha. Näin tekemällä suomalainen koulu voisi palata sille tasolle, missä se oli joskus. Pyöritelkää niitä papereitanne siellä virastoissanne vaikka keskenänne.

Ja opetusministeri Andersson. Minä pyydän kainosti: älä sinäkin pyri jättämään puumerkkiäsi koulutuksemme historiaan. Niitä on jo ihan tarpeeksi jätetty.

Ilkka Karvonen

alalla 33 vuotta, äidinkielen, yhteiskuntaopin ja historian lehtori

Kuusamo

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Tervetuloa kaikki hallintoherrat tutustumaan peruskoulun matematiikan oppitunteihin ja mahdollisimman eri puolille Suomea. Silmät avautuvat ihan uudella tavalla päätöksentekoon. Lupaan sen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanotaan, että koulu muuttuu hitaasti. Näin puoli vuosisataa sitten:

"1966 SYYSKUUSSA. Tietokoneiden vallankumous on saapumassa koulujen luokkahuoneisiin – kuvitelkaa lapsenne mekanisoidussa ympäristössä opettelemassa aakkosia tietokoneen johdolla.

Tulevaisuuden koulu on edelläolevan kaltainen, opettajat eivät opeta enää siinä mielessä kuin tänään, luokkahuoneet eivät ole samanlaisia ja koulukirjatkin, sellaisina kuin ne nykyään tunnetaan, ovat kadonneet. Tulevaisuus kuuluu opettavalle, tietokoneeseen yhdistetylle koneelle, tulevaisuus on ”opetuksen vallankumousta”."

Nyt on tehty oppimisen vallankumous. Viisikymmentä vuotta sitten tehtiin opetuksen vallankumous. Ollaan siis siirtymässä oppilaskeskeiseen opetukseen. (HS 23.9.2016)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Koulunkäynti on kovaa työtä, eikä tässä systeemissä ole oikoteitä, kaikesta hörhöilystä huolimatta: oppimisolohuoneet, divaanipatjat, jatkuva taustahäly, rajojen puuttuminen...hiipivä kaaos. Tätäkö me haluamme kouluihimme? Ei ainakaan Joensuussa, jossa on jo havahduttu tähän pelleilyyn."

Mitähän siellä Joensuussa? Jos kirjoittaja kuulolla tai joku muu tietää, voisi kertoa meille uteliaille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kuuntelen opiskelijoita, he toivovat, että opettaja opettaa ja suurin osa toivoo, että muistiinpanoja tehtäisiin kynällä ja paperilla mieluummuin kuin tietokoneella.

Moni opiskelija tarvitsee matematiikan tunneilla "vierihoitoa", jossa opettaja istuu vieressä ja paikkaa uudistetussa peruskoulussa muodostuneita aukkokohtia.

Vapaaehtoinen laskupaja on täynnä opiskelijoita, niin pitkään, kun opettaja illalla on koululla laskemassa heidän kanssa. Imu matematiikan opiskeluun on nuorilla suuri, kun sitä tuetaan oikeilla menetelmillä ja opetetaan laskurutiinia.

Nuorten äly ei ole kadonnut mihinkään. He ovat kulkeneet rauhattoman uuden peruskoulupolun läpi ja nauttivat toisella asteella työrauhasta! Vasta se mahdollistaa oppimisen. Onko ihme, jos silloin laskeminenkin alkaa tuottaa onnistumisen kokemuksia. Työnteolla oppi saavutetaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan oikein! Kehitys kehittyy ja uudet menetelmät siivittävät suomalaisen oppimisen uuteen nousuun kuin Felix-lintu konsanaan! Valtavan pöhinän alta paljastuu uusi oppiminen ja uusi tulevaisuus! Eläköön uusi OPS! Eläköön tventiförst-senturi-skills! Eläkoon deer-tö-löön, eduka ja iiteekoo-messut! Vanhojen kalvojen puhkikuluttamisen aika on ohi!

Nouse sinäkin armoitettu aineenopettaja kehityksen pöhinäpurteen kohti uusia voittoja !!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä uusi menetelmä ei kyllä siivitä oppimista uuteen nousuun, päinvastoin. En tiedä oliko kirjoituksesi ironiia vai puolustelitko oikeasti uutta suuntausta. Jos puolustelit, niin suosittelen menemään joiksikin päiviksi seuraamaan johonkin kouluun, jossa tämä uusi pöhinä on käytössä. Olettaisin, että kyllä mielipide voi muuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko kirjoitus näyttäisi olevan ironiaa. Ja hyvää sellaista onkin. Vai onko se ironiaa sittenkään? Tventiförst-senturi-skills kuulostaa aika hyvältä. Ja jos jokin nostaa pisa-tuloksia, niin deer-tö-löön. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erinomainen kirjoitus. Luin vastikään Juhani Seppovaaran mainion ja nostalgisen kirjan "Kansakoulu - armas aika". Ote kirjasta: "(Aukusti) Salo kehitteli 1930-luvulla alakansakoulun opetussuunnitelmaa kokonaisopetuksen periaatteiden mukaan. Tavoitteena hän piti sitä, että opetettavaa asiaa käsitellään samanaikaisesti eri oppiaineissa. Tällöin eri aineiden rajat heikkenevät tai katoavat kokonaan, ja opetus muodostaa ikään kuin yhden ainoan aineen. - - Jos taas eri oppiaineet kulkevat omia latujaan, lapsen tajuntaan tulee irrallisia ja levottomuutta aiheuttavia tietoja. Ne häipyvät nopeasti eikä niitä kaikkia lapsi edes käsitä." Ja sitten seuraa lukuisia esimerkkejä, miten kokonaisopetusta toteutettiin. 1990-luvulla saimme Hesarista lukea: "Kokonaisopetus ja eheyttäminen ovat uuden tietokäsityksen mukaisia menetelmiä. Oppikirjantekijät ja opettajat laativat uutterasti projekteja soveltaakseen niitä opetukseen. Lähestymistapa pirstoo usein kokonaisuuksia ja hairahtuu myös virhetulkintoihin. Puuhastelu tunneilla ei aina edistä oppimista." Eli 1990-luvulla tutkijat ja kouluhallinnon virkamiehet luulivat keksineensä jotakin uutta, jonka me 1950-luvulla kansakoulun aloittaneet tiesimme jo todeksi. Ja nyt taas puhutaan samasta asiasta nimellä "laaja-alainen opetuskokonaisuus". Kuinkahan paljon aikaa ja rahaa on kulunut tuon asian keksimiseen? Nyt olisi todellakin jo aika antaa kouluille työrauha!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aiheellinen kannanotto! Kaava oppimistulosten ja työrauhan parantamiseen voi olla lopulta hyvin yksinkertainen. Annetaan opettajille tarvittavat resurssit (= järkevät ryhmäkoot / inkluusioajattelusta luopuminen) ja sen jälkeen jätetään heidät omaan rauhaansa, toteuttamaan oman näköistään opetusta. Myös ylimääräinen byrokratia tulisi karsia opettajan työn ympäriltä.

Nykyinen oppilaan itseohjautuvuutta korostava politiikka perustuu virheelliseen ihmis- ja oppimiskäsitykseen. Se on idealistinen ja useimmille oppilaille haitallinen menettelytapa. Suurin osa opettajista luultavasti allekirjoittaa tämän.

Useimmat lapset ja nuoret (ja aikuisetkin!) tarvitsevat selkeitä rajoja, struktuuria ja rutiinia. Pelit ja muu viihde ovat ottaneet ennennäkemättömän vallan vapaa-ajastamme (eri viihdelähteiden ollessa jatkuvasti läsnä ja saatavilla älypuhelimissamme) ja se ikävä kyllä hankaloittaa myös lasten koulutyöskentelyyn keskittymistä. Jatkuvan viihdetulvan myötä lapset erityisesti tottuvat niin sanottuun "välittömään palkitsemiseen" ja tästä syystä kaikki pitkäjännitteinen koulutyöskentely voi tuntua vaikealta. Koulun ei pidä olla osa tätä ongelmaa.

(En kuitenkaan demonisoi pelaamista sinällään, se voi olla myös opettavaista, mutta mainittu varjopuoli on syytä tunnustaa.)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Opettaja saa luokassa toimia liian itsenäisesti. Saa opettaa kuinka vanhoilla metodeilla tahansa tai puhua mitä haluaa (esim lietsoa ilmastohysteriaa). Kukaan ei kontrolloi.
Yhteisopettajuutta mahdollisimman paljon. Valtakunnallista, samassa linjassa olevaa täydennyskoulutusta, valtakunnallisia kokeita. Valtakunnalliset kokeet antaisivat viitteitä opettajalle, onko hän keskeisiä asioita opettanut oikein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koulu omana yksikkönään pystyy kyllä hoitamaan kuvaamasi ongelmat, mikäli niitä ilmenee. Kokemukseni mukaan opettajat ovat yleensä aika varovaisia ottamaan kantaa poliittisiin asioihin, sillä tämä kantautuu 100-varmasti nopeasti oppilaiden vanhempien korviin. Hysterian aiheet tulevat yleensä paremminkin (sosiaalisen-)median kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoittaja on oikeassa, mutta alkutekstin kanssa en ole samaa mieltä. Kyllä esivallan menetelmiä voi kritisoida ja käyttää myös omaa järkeä, mutta tavoista voidaan olla montaa mieltä. Kai sen järjenkin on antanut kaikenluoja, eikö niin, joten ei muuta kuin sitä käyttämään. Nyt vain näyttää siltä, että ehkä sitä järkeä on annettu sinne "kouluhallitukseen" liikaa, koska ollaan kovin rauhattomia ja hypitään kaiken maailman dosenttien perässä, kun pitäisi keskittyä vain ja ainoastaan perusopetukseen. Sieltä ne perusteet tulevat, jolle tulevaisuus sitten rakennetaan. Tähän voi heittää kysymyksen, että mitenhän me vanhemman sukupolven edustajat olemme onnistuneet rakentamaan Suomesta yhden maailman parhaista maista, vaikka emme ole juosseet kaiken maailman "ismien" perässä? Luetun ymmärtäminen ja laskeminen, yhteiskuntaoppi (kansalaistaito) sekä oman historian tunteminen, ja urheilu siinä perusopetukseen ohjelmaa tarpeeksi. Jos nämä saadaan kaikkien päähän jollakin tasolla, ei ole mikään hätä Suomella jatkossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoittajan viesti kertoo vahvasti suomalaisen opettajakoulutuksen uudistamistarpeesta.
Jos opettajilla on työssäpärjäämisessä noin suuria vaikeuksia, se kertoo ettei ammattiosaaminen riitä nykykoulun vaatimuksiin.
Opettajakoulutus uusiksi, lisää sosiaalipsykologiaa ja yhteiskunnallista ymmärrystä lisäävää sisältöä.
Samoin opettajien täydennyskoulutusta uudistamaan niin, että valtakunnan eri puolilla pysytään samassa, opetussuunnitelman mukaisessa linjassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No olen täysin eri mieltä Mistä kertoo kirjoittajan kanssa. Karvosen kirjoitus on täyttä totta. Opettajakoulutuksen uudistamistarpeesta viesti ei kerro yhtään mitään! Syyt nykytilanteen ongelmiin ovat aivan muualla. Ne ovat mm. epäonnistuneessa ops:ssa, aivan liian monissa projekteissa, hössötyksissä, turhissa opetuksen ulkopuolisissa töissä, huonoissa tiloissa, suurissa opetusrymissä, tuen puutteissa, järjestyksen pitämiseen tarvittavien oikeuksien puuttumisessa, ym.
Suomen opettajakoulutushan on tunnetusti maailman paras.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vahva usko oman ammattitaidon erinomaisuuteen sokaisee mitä varmimmin näkemään kehittämistarpeita.
Opettajia on erinomaisia, keskinkertaisen hyviä suurin osa ja pieni määrä huonoja. Niin kuin kaikissa ammattiryhmissä.
on myös erinomaisia kouluja, suurin osa keskinkertaisia kouluja ja sitten on jonkin verran niitä huonoja koulujakin.
Tämä on syytä muistaa ja lopettaa hokema "suomen opettajat ovat maailman parhaita".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilkka Karvonen on täysin oikeassa. Kiitos rohkeasta ulostulosta. Ihmettelen miten alalla toimivat eivät ole juurikaan kirjoitelleet tai puhuneet asiasta. Pelättäänkö leimaantumista muka vanhanaikaiseksi vai onko heidät onnistuttu aivopesemään niin, että ei nähdä totuutta. Oulu näytettäisi olevan etunenässä menevän tähän nykyharhaan. Nyt on tosin joissain kouluissa jo mm. vaadittu väliseiniä avoimiin tiloihin, kun oppiminen ja opetus ovat käyneet tosi hankalaksi melun ja häiritsevän liikkumisen vuoksi.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä on Oulun opetustoimen johtajien koulutus, kun tähän nykyiseen näytetään menevän kovin innolla mukaan. Onko heillä pedagogista koulutusta ja alan kokemusta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos nyt saatais ne seinät takaisin ja jokaiselle alakouluikäiselle se oma kotiluokka, siis sellainen kunnon tila, eikä jotain muiden luokkien kanssa jaettue kotipesää tai muuta nurkkausta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toimin opettajana ja olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. En pidä nykyisestä opetussuunnitelmasta, joka aiheuttaa rauhattomuutta ja vaikuttaa koulun ilmapiiriin negatiivisesti. Opettajien kiusaamisesta en ole ihan samaa mieltä, mutta rehtorin suosioon päästäkseen moni käyttää epämääräisiä keinoja; nostetaan itseä ja poljetaan muita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerro jo, mikä siinä muuttui, kun täällä kotona ei nähdä mitään eroa uuden ja vanhan välillä. Erilaisia yhteiskunnallisia muutoksia tietenkin tapahtuu ja resurssit pienenevät opetussuunnitelmista huolimatta.

Taisi olla nollamuutos, jossa muutettiin termit toisiksi ja sitten protestoidaan, kun uudet termit eivät miellytä. Ihan kuin Suuri Tutkinnonuudistus yliopistoissa minun opiskeluaikana, jossa latinalaiset nimet korvattiin suomalaisilla (approbatur -> perusopinnot) ja siitä nousi niin hemmetinmoinen äläkkä ja meidät uuden tutkinnon suorittaneet lyötiin lattiaan, kun emme muka mitään osaa ja mihinkään pysty, kun meitä kädestä pitäen ohjataan. Vähän mitään ohjattu eikä kukaan koskaan kädestä kiinni pitänyt edes bileissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

9:54
KRP: Rahoitusyhtiöiltä huijattiin yli 700 000 euroa – maistraatissa rekisteröityneet ulkomaalaiset avasivat pankkitilejä petoksia varten
8:03
Turkki suostui Yhdysvaltojen tulitaukoehdotukseen, tauko kestää viisi päivää
8:00
Finnveran toimitusjohtaja: Vanha klisee pätee yhä suomalaisissa yrityksissä – vientikauppaa ei osata Suomessa Tilaajille
7:00
Rakentamisen isot hankkeet pitävät Oulussa työmaat kiireisinä, Kempeleessä vauhtia tuo yksityinen rakentaminen Kaupallinen yhteistyö
7:00
Elektro-poppari James Blake on elävänä elementissään Suvilahdessa
7:00
Päivän elokuvapoiminnat: Auschwitzin rannaton painajainen heijastuu Saulin kasvoilta
7:00
Rion paralympiajoukkueesta tippuminen ei lannistanut oululaista Jussi Lotvosta – nyt tähtäimessä on ensi kesä ja Tokion paratriathlonmatka Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Köyhän ihmisen elämä ei ole ihmisarvoista elämää

aloittaja on sorrettu? 99% syyllinen omaan köyhyyteen ja kurjuuteen katsoo peilistä takaisini. Muita on aina helppo syy... Lue lisää...
ja miten....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image